Ennen kuin aletaan puhua kehitysyhteistyöstä, on syytä pohdiskella kriittisesti, mitä käsitteet kehitys ja yhteistyö ylipäätään tarkoittavat. Perinteisestihän meille on kerrottu, että kehitys on länsimaisen ihmisen aikaansaama, luonnonvoimia ja -varoja yhä ahneemmin käyttöönsä valjastava teknologinen prosessi. Tämän prosessin kuluessa sosiaalinen työnjako lisääntyy samalla kun kaupankäynti laajenee paikalliskulttuurin tasolta kohti yhä globaalisempia rakenteita - samalla suvaitsevaisuuden otaksutaan lisääntyvän. 

Voisiko kehitys olla toisenlaista: esimerkiksi ihmisyhteisön sopeutumista paikalliseen ympäristöönsä ja hyvän elämän etsimistä muista kuin materiaalisista seikoista? Onko kehitykselle välttämätön ominaisuus, että se etenee Yhdysvalloista ja Euroopasta kaikkialle maailmaan samanlaisena homologisoiden paitsi elinehtoja, myös elämänsisältöjä? Onko tällainen tai muunkaanlainen kehitys ylipäänsä välttämätöntä? Kestääkö ympäristö länsimaisen ihmisen luomaa mallia kehityksestä? 

Kehitysyhteistyö ei ole sitä, että ihmiset rikkaasta Pohjoisesta menevät köyhään Etelään kertomaan alemmalla kehitystasolla eläville poloisille, miten asioiden tulee olla. Ensinnäkin kaikenlaiset kehityksen tasot ovat useimmiten rikkaissa maissa syntyneitä konstruktioita; pelkästään ihmiset tekevät tällaisia hierarkkisia jaotteluja. Ne ovatkin täysin riippuvaisia siitä, kuka on jaottelun suorittaja. Toisekseen ei ole lainkaan itsestäänselvää, että vaikkapa Suomessa erinomainen innovaatio tai toimintamalli on lainkaan toimiva vielä sen jälkeen, kun se on analogisesti siirretty johonkin kehitysmaahan. 

Toimivan kehitysyhteistyön tulisikin olla tarkkaan harkittua, vastuullista ja vuorovaikutteista - kuin keskustelu, jonka puitteissa pyritään etsimään ratkaisuja eri syistä syntyneisiin ongelmiin. Ongelmiin johtaneet syyt puolestaan ovat usein historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin liittyviä. Syy etäiseltä vaikuttavaan afrikkalaiseen heimosotaan voikin löytyä länsimaisesta historiasta, nälänhätään kotoisen jättiyrityksen toiminnasta. Kehitystyön tekijällä ei ole syytä katsella kohdeyhteisöään alaspäin, vaan pikemminkin kasvoista kasvoihin, nöyrästi - kenties tervettä viiltoa omassatunnossaan tuntien.