Virtaavan veden lajisto ja erityisesti lohikalat ovat sopeutuneet suhteellisen
alhaiseen veden lämpötilaan ja korkeaan happipitoisuuteen. Hapekasta vettä
suosivat lohikalojen heimon kaloista erityisesti taimen, harjus, lohi ja puronieriä.
Särkikaloista virtaavassa vedessä viihtyviä lajeja ovat esimerkiksi lähes koko
maassa tavattavat salakka, seipi ja mutu. Huomattava osa koskiosuuksien
kalabiomassasta voi koostua kivi- ja kirjoeväsimpuista sekä kivennuoliaisista.
Merkittäviä suolaisesta vedestä makeaan veteen kutemaan vaeltavia lajeja ovat
lohen ja taimenen lisäksi ympyräsuisiin kuuluva nahkiainen. Sen lähisukuista
lajia, pikkunahkiaista, tavataan vain jokivesissä. Lisäksi yleisimmät kalamme
hauki ja ahven, sekä lähes kaikentyyppisiin vesiin sopeutunut made, ovat varsin
yleisiä myös virtaavissa vesissä.
|