Kasvatustieteen perusopinnot: Kasvatusfilosofia (4 op)


Tavoitteet:
Kurssilla perehdytään kasvatusfilosofiseen tutkimukseen kasvatustieteen osa-alueena ja kasvatusfilosofiaan filosofisena kasvatustutkimuksena, ja tarkastellaan kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen eettistä luonnetta, niihin liittyvien filosofisten ongelmien tarkastelun peruskäsitteitä, sekä ammattietiikkaa.

Suoritustapa: Luentoja ja muuta kontaktiopetusta 18 t, luento- ja kirjallisuustentti tai kotiessee

Opettaja: KT Eetu Pikkarainen, eetu.pikkarainen _(at)_ oulu.fi

Kirjallisuus:
Puolimatka, T. Kasvatus ja filosofia
Vestergaard, E. et al. Johdatus kasvatuksen filosofiaan
- Pitkänen, P. (toim.) Kasvatuksen etiikka. TAI
 -Atjonen, P. 2004. Pedagoginen etiikka koulukasvatuksen karttana ja kompassina.

HUOM: Ohjeita suorittamisesta!!!


 

RUNKO:

1. Mitä on kasvatusfilosofia

2. Filosofian osa-alueista ja tutkimusmenetelmästä

3. Kasvatusfilosofian suuntauksista

 

 


Mitä kasvatusfilosofia on?

Mitä "kasvatusfilosofia" voi tarkoittaa? esim. seuraavia:

a) Persoonallinen näkemys kasvatuksesta
ns. "oma kasvatusfilosofia"

b) Institutionaalinen (ja kollektiivinen) näkemys kasvatuksesta
"ideologia" esim. Steiner-koulun kasvatusfilosofia, Suomen peruskoulun kasvatusfilosofia

c)  Pohdiskelua kasvatuksesta
henkilökohtaista (tai kollektiivista) pohdiskelua, jossa asetetaan esim. kyseenalaiseksi tai tarkennetaan tai korjataan näkemyksiä kasvatuksesta; reflektio

d) Akateemista toimintaa, tieteellistä tutkimusta
suhde (yleiseen) filosofiaan ja (yleiseen) kasvatustieteeseen?
Tällä kurssilla käsitellään (ensisijaisesti vain) tätä vaihtoehtoa.

Poikkitieteellinen tutkimusalue, vrt. kasvatuspsykologia, -sosiologia:

·       filosofia -> kasvatus (kysymykset)

·       kasvatustiede -> filosofia (metodiapua yms.)


Yleinen kasvatustiede yhtenäisenä perustieteenä vai kokoelmana (poikki-) tieteellisiä tutkimusalueita?


Kertaa peruskurssi! ! !

Pedagogisen toiminnan teoria ja kasvatustieteen osa-alueet

 

 

FILOSOFIA on teoreettista tutkimusta, teoreettisen tutkimuksen menetelmä!

 

 

 


 

 

 

 

Deskriptio / preskriptio -kysymys

Peruskurssi

Tiede erottuu muusta inhimillisestä toiminnasta mm. siinä, että se pyrkii tuottamaan deskriptiivistä tietoa (josta voidaan päästä yksimielisyyteen). Deskriptiivisen vastakohta on preskriptiivinen, joka tarkoittaa jonkinlaista kehottavaa ilmausta. Seuraavaan taulukkoon on koottu erilaisia selvennyksiä ja vaihtoehtoisia muotoiluja näille vastakohdille.

Deskriptiivinen ilmaus

Preskriptiivinen ilmaus

Kuvaileva, toteava

Vaativa, kehottava, (kieltävä), arvioiva

"Tämä pöytä on valkoinen"

"Tämän pöydän pitäisi olla valkoinen",
"Pöytä on liian valkoinen",
"Pöytä on hyvä (/ huono)"

Neutraali, "ei-normatiivinen"

Kantaaottava, normatiivinen

"Ei-affirmatiivinen"

Affirmatiivinen

Väittää jonkin asian olevan jollakin tavalla -> kehottaa esim. ajattelemaan tietyllä tavalla

Väittää jonkin asian olevan niin, kuin sen pitää olla tai ei pidä olla -> kehottaa toimimaan ko. asian suhteen (edistämään / estämään)

Edellistä voidaan joskus pitää jälkimmäisen erityistapauksena.
Vaihtoehtoja ei aina ole ollenkaan helppo käytännön tilanteissa erottaa toisistaan.
Tieteen perinteidemme kannalta tämä hienovarainen erottelu on kuitenkin äärimmäisen tärkeä (myös filosofisena ongelmana).
Tieteelliset tutkimusmetodit perustuvat tavalla tai toisella tähän erotteluun: tieteellisiä metodeja on vain deskriptiivisen tiedon tuottamista varten.

Käytännön toiminta edellyttää preskriptioita: kasvatusfilosofian merkitysvaihtoehdot a, b ja c ovat preskriptiivisiä ja siksi eivät voi olla tiedettä. Vaihtoehto d taas on tiedettä ja siksi se ei voi ohjata käytännön kasvatustoimintaa, antaa sille esim. päämääriä.

 

 

 

 

 

 


Filosofiasta

 

Kuuluu formaaleihin tieteisiin (mm. matematiikka), ei empiirisiin (esim. biologia, yhteiskuntatieteet).

·       Yksi näkemys filosofiasta.

·       Oppiaineen esittely HuTK:n sivulla.

·       Etälukion filosofian kurssi

·       Filosofiaa internetissä (Linkkejä)

·       Filosofian sanasto

·       Johdantokirjoja:

·        Määttänen, P. 1995. Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin

·        Mäki & Väyrynen: Johdatus filosofiseen ajatteluun

·        Sajama: Arkipäivän filosofiaa

·        Kotkavirta, J. & Nyyssönen, S. 2002. Ajatus. Johdatus filosofiaan. WSOY: Helsinki

 

 

 

Filosofian osa-alueita:

·              Teoreettinen filosofia
Tutkii kysymyksiä, jotka jossain mielessä ovat ihmisen toiminnan ulkopuolella, vain ”katseltavissa”.

o      Metafysiikka: "Mitä on?"; "Mitä se on, mitä on?" jne.
(Juti, R: Johdatus metafysiikkaan)

§       Ontologia (yleinen metafysiikka)

§       Erityinen metafysiikka (luonto, sielu, Jumala)

o      Tieto-oppi: "Mitä / Miten voi tietää?"
(Lammenranta, M: Tietoteoria)
-> tieteenfilosofia (Kakkuri-Knuuttila,M-L: Argumentti ja kritiikki : lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot)

·              Käytännöllinen filosofia
Tutkii kysymyksiä, joiden suhteen ihmiset toimivat ja joutuvat tekemään valintoja.
(Siis tutkimuksen kohde on käytännöllinen.)

o      Arvo-oppi

§       Etiikka (moraalifilosofia)

§       Estetiikka (taiteen filosofia)

o      Yhteiskunta-, valtio-, oikeus-, uskonnon- yms. filosofiat

·       Sovellettu filosofia (uusia poikkitieteellisiä ja -filosofisia aloja)

o      tekniikan, lääketieteen, business- jne. filosofia

o      kasvatusfilosofia (?)

·       Muita

o      Logiikka (Pönkänen, M: Logiikan perusteita)

o      Filosofian historia
(Nordin, S: Filosofian historia: Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin)

(Muista osa-aluejaotteluiden ongelmallisuus!)

 

 

 

 

 


Ontologia

Oppi olemisesta, "olevasta olevana", olevaisen perimmäisestä luonteesta.
Esim. Mihin perimmäisiin ja yleisimpiin luokkiin (kategoriat) olevainen voidaan jakaa, millaisia nämä luokat ovat?

·       Monismi: olevainen muodostuu yhdestä ja samasta  Esim.:

o      idealismi: kaikki on (perimmältään) henkeä t. henkistä

o      materialismi: kaikki on (perimmältään) ainetta t. aineellista

·       Dualismi: olevainen koostuu kahdesta erilaisesta substanssista (yleensä: aine ja henki);
Harvinaisempia: esim. pluralismi (useita)

·       Universaalien ongelma:

o      ovatko esim. laadut (ominaisuudet) olemassa itsenäisesti, riippumatta niistä olioista (partikulaareista), joiden laatuja ne ovat?

o      Ovatko laadut, oliot, lajit, suhteet vai tapahtumat perustavimpia olevia?

§       Realismi: universaalit reaalisia

·       universaalit partikulaareista riippumatta (Platon: ideat)

·       universaalit partikulaareissa (Aristoteles: mm. lajit)

·       erilaiset käsiterealistit ja konseptualistit

§       Nominalismi: ei universaaleja ollenkaan, vain partikulaareja

Huom: "Occhamin partaveitsi" eli ontologinen säästäväisyyden periaate:
Ei saa olettaa enempää olioluokkia, kuin on välttämätöntä!

Voidaan myös ymmärtää tutkimukseksi, joka ei kohdistu todellisuuteen sinänsä, vaan niihin oletuksiin, joita siitä tehdään ns. ontologisiin sitoumuksiin. (Ontologiset kysymykset sekoittuvat miltei väistämättä tieto-opillisiin.)

Kasvatusfilosofiassa ontologiset kysymykset liittyvät yleensä joko ns. ihmiskäsityksiin tai esim. "kasvatuksen" tai "sosiaalisuuden" tms. perimmäiseen luonteeseen.

 

 

 

Kertaus/ekskurssi: Formaalisuus

 

 

 

 

 

 


 Tieto-oppi

Tietoteoria, epistemologia. Tutkii tietämisen perusluonnetta, mitä ja miten voidaan tietää. Miten tietäminen "tapahtuu".


Kaava: tietävä subjekti - tieto - tiedon objekti.

 

 

Vaihtoehtoja:

·       (Tieto-opillinen) Idealismi: tieto ei perustu tiedon objektin olemassaoloon, vaan esim. tietävään subjektiin. (esim. Berkeley: "Esse est percipi") VS.

·       Realismi: tiedon kohde on objektiivisesti olemassa ja tieto perustuu siihen.

 

·       Empirismi: tieto perustuu aistihavaintoon. VS.

·       Rationalismi: tieto perustuu järkeen.

·       Konstruktivismi: tietävä subjekti muokkaa (tuottaa) tietonsa
(instrumentalismi: tieto ei ole tietoa objekteista vaan väline, jota subjekti käyttää toiminnassaan)

 

 

Pari kasvatusfilosofisesti mielenkiintoista esimerkkiä:

·               Platon (anamnesia-oppi):

o       Ontologisena perustana ideaoppi: todella olevaisia ovat vain ikuiset ideat, jotka sijaitsevat ideoiden maailmassa (taivaassa)

o       Empiiriset asiat ovat ohimeneviä ja siksi epätodellisia, empiirinen tieto vähäarvoista mielipidettä

o       Ihmisen sielu on elänyt ideoiden maailmassa ja siksi se tietää tärkeät asiat, tuntee ideat

o       Syntymässä sielu on unohtanut tietonsa

o       Tiedon saanti on aina eräänlainen muistamistapahtuma.

o      Filosofian harrastus (ja hyvä kasvatus) auttaa muistamaan nämä tiedot uudelleen.

·              Kant (proto-konstruktivismi):
Miten tiede on mahdollinen, kun ei rationalismi eikä empirismi voi sitä selittää?

o      Objekti on "das Ding an sich", asia sinänsä, joka on transsendentti, saavuttamaton

o      Saamme tietoa siitä vain tietovälineemme (eli aistien ja järjen) kautta.

o      Aistit ja järki muodostavat monivaiheisen prosessointikoneiston, joka muokkaa objektin aiheuttamista ärsykkeistä tietoa. ("havainto ilman järkeä on sokea ja järki ilman havaintoa on tyhjä.")

o      Tiedon muoto ei siten riipu tiedon kohteen muodosta (sen muodosta emme voi sanoa mitään) vaan tietovälineemme toimintaperiaatteista - se antaa sille muodon.

o      Ongelmia:

§       tietoväline universaalina lajityypillisenä ominaisuutena (historian, kulttuurin, kasvatuksen yms. vaikutus?)

§       toiminta, käytännölliset suhteet tiedon kohteeseen puuttuvat kuviosta (- mitä virkaa kohteella ollenkaan?)

§       (metafysiikan kategoriat siirtyvät subjektin sisälle)

o      Transsendentaalifilosofiaa: jonkin asian (käsitteellisten) mahdollisuusehtojen tutkimista - vrt. yleinen pedagogiikka

 

Klassinen tiedon määritelmä:

Tieto = "tosi, perusteltu uskomus"

a)             Mikä on uskomus? uskomuksen sisältö? uskominen?

b)             Mitä tarkoittaa "olla tosi"? Tiedon ja erehdyksen ero

c)              Miten tieto voidaan ja täytyy perustella? Tiedon oikeutus

 

 

 

 

 


Joskus (esim. Siljander, Määttänen) käytetään myös termiä "Ontologinen realismi", jolla tarkoitetaan sekä materialismia että ns. objektiivista idealismia. On olemassa (periaatteessa) myös subjektiivinen idealismi, jonka mukaan olemassa on vain "minä", joka kuvittelen kaiken muun. Tieto-opillinen idealismi ja subjektiivinen idealismi tulevat tietysti hyvin lähelle toisiaan: edellisessä vain korostuu, mitä joku voi tietää, ja jälkimmäisessä, mitä on ylipäätään olemassa. (Berkeley esitetään esimerkkinä molemmista, mutta minusta se ole oikein perusteltua, koska hän uskoi Jumalan eli jonkinlaisen objektiivisen hengen olemassaoloon.)

 

 

 


Etiikka

Moraalifilosofia, arvo-oppi, yhteiskuntafilosofia yms. käytännöllisen filosofian alueita. Tässä keskitymme etiikkaan ja arvo-oppiin. (ks. tarkemmin toisaalla.)

 

1)             moraalinen subjekti

2)             moraalinen teko

3)             moraalinen objekti

4)             1 +2 + ... : moraalinen yhteisö

 

Moraali = ihmisellä tai yhteisöllä oleva kokoelma preskriptiivisiä periaatteita, joita käytetään ohjaamaan ja arvioimaan toimintaa. Jokin asia tai toiminta voi olla moraalisesti hyvä tai paha. Tai se voi olla myös ei-moraalinen eli vain tietynlaiset asiat ovat tai herättävät moraalisia kysymyksiä.

Etiikka l. moraalifilosofia = filosofista tutkiskelua, joka kohdistuu moraalisiin kysymyksiin (esim. miten arvioidaan teon moraalisuutta). Etiikan preskriptiivisyydestä ollaan oltu monta mieltä (ja usein sillä tarkoitetaankin moraalia eikä niinkään moraalifilosofiaa). Moraalin ja moraalifilosofian katsotaan kuitenkin usein liittyvän monellakin tavalla läheisesti toisiinsa.
(normatiivinen etiikka / käytännöllinen etiikka vs. metaetiikka)

(Siveellisyys viittaa yleensä todellistuneeseen moraaliin, siihen miten yksilö tai yhteisö moraalisessa mielessä toimii vrt. tapa.)

Arvo = asia, joka tavoiteltava, arvokas; tai ominaisuus, joka tekee jostakin asiasta tällaisen. (Se, että jotakin asiaa pidetään arvokkaana ja tavoitellaan, ei tee siitä välttämättä arvoa tai arvokasta: vrt. Humen giljotiini: Olemisesta ei voi päätellä pitämiseen.) Itseisarvo on asia, joka on arvokas sinänsä kun taas välinearvo on arvokas vain sen takia, että sen avulla saavutetaan jokin toinen arvo. Välinearvon arvo perustuu viimekädessä vain sen avulla saavutettavaan itseisarvoon.

Arvo <---> Normi (sävyero?)

Arvojen (itseisarvojen, aitojen arvojen) ontologiset ja tieto-opilliset ongelmat:

·              Arvo-objektivismi: arvot ovat olemassa itsenäisesti (vrt. universaalit) vs.
Arvo-subjektivismi: arvot ovat ihmisistä (arvostuksista) riippuvaisia

·              Miten arvoja voi tietää?

 

Hyve = ihmisellä oleva ominaisuus (kyky tai taipumus) tehdä moraalisesti hyviä tekoja.

Kaikki Kantia edeltänyt etiikka hyve-etiikkaa: hyveet moraalin ja moraalifilosofian peruskäsitteinä
Hyve-etiikka on yhteisöllistä: tietyssä yhteisössä valitsee tietynlainen käsitys hyveistä ("hyveluettelo").
Taustalla aristoteelinen ajatus universaalin lajiominaisuuden jäljittelystä tai tavoittelusta.

(Keskiajalla nominalismin nousu johti hyve-etiikasta normi-etiikkaan.)

 

Uudella ajalla on tavoiteltu globaalisempaa ja tieteellisempää etiikkaa,
-> Kantilainen velvollisuusetiikka.

Tavoitteena oli kehittää luonnontieteen kaltainen etiikka, joka osoittaisi yleiset moraalilait.

Kantin mielestä tällainen yleinen laki on:
"Toimi niin, että toimintaperiaatteesi voisi olla yleinen laki".

Toinen muotoilu:
"Älä pidä ihmistä koskaan pelkästään välineenä vaan aina myös päämääränä sinänsä (siis itseisarvona)."

Tästä seuraa, että moraali edellyttää ihmisten välistä vastavuoroisuutta (demokratia), ihminen ymmärretään järkeväksi ja päämääriä asettavaksi olioksi ja moraali rajoittuu ihmisten välisiin suhteisiin (-> moraalinen yhteisö).

Siis voidaan tulkita, että velvollisuusetiikka edellyttää
  a) hyveitä t. moraaliperiaatteita, joiden
  b) yleistä sovellettavuutta (ongelmatilanteissa) arvioidaan järjen avulla tilannesidonnaisesti.

 

Velvollisuusetiikan lisäksi hyve-etiikalla on myös toinen (moderni?) vaihtoehto: seurausetiikka,
jonka mukaan teon seuraukset ovat olennaisin moraalinen kriteeri.
Seurauksia voi katsoa yksilön kannalta (hedonismi - antiikin etiikka) tai yhteisön kannalta (utilitarismi - hyvien seurausten mittaaminen, yhteen laskeminen ja vertailu). 

(Teleologinen etiikka: mihin seurauksiin on pyritty)

 

Pedagogiikka ja etiikka

Perinteisen ja kehittyneimmänkin etiikan rajoittuneisuus: (lähinnä) vain vastavuoroiset yhteisöt, ulkopuolelle jäävät mm. esineet (estetiikka?), eläimet/luonto, lapset

-> moraali ja etiikka ei voi korvata pedagogiikkaa, eikä ehkä paljoa auttaakaan sitä yleisellä tasolla

Pedagogisen toiminnan tavoitteena on tuottaa ihmisyyttä, jonka ehkä keskeisin ydin on kyky moraalisuuteen

-> eettistä pohdintaa tarvitaan hahmottamaan kasvatuksen päämääriä (moraalinen ihminen), ja erityisesti ns. moraalikasvatuksen menetelmävaihtoehtoja (esim. "ei saa tehdä tuhmasti, koska X kieltää sen" = normi-etiikkaa; "kannattaa olla kiltti, koska siitä tulee hyvä mieli" = hedonismia; jne.)

Täytyy ensin omaksua moraalisia tapoja ja periaatteita (ja arvostuksia), ennen kuin niitä voi kantilaisittain järjellä arvioida!

 

 

 


Filosofisesta metodista

Filosofia käyttää (kaikkia) muita yleisiä tieteellisiä menetelmiä kuin sellaisia, joissa nojataan (suoraan) aistihavaintoon. Tiede tässä mielessä voidaan ymmärtää keskusteluksi eli kiistaksi, jossa pyritään selvyyteen ja yksimielisyyteen epäselvistä asioista. Tällöin keskeisin tavoite yksittäisellä keskustelijalla on toisten keskustelijoiden (miksei itsensäkin) vakuuttaminen siitä, että keskusteltavat asiat ovat tietyllä tavalla. Tästä keskustelullisesta luonteesta seuraa seuraavat yleiset metodiset periaatteet "puheenvuoroille":

·       Intersubjektiivisuus, tutkimus on tiedeyhteisön toimintaa (vrt. Objektiivisuus)

o      Ymmärrettävyys

o      Julkisuus

·       Käytetään tunnustettuja metodeja (tiedeyhteisön hyväksi tunnustamia)

·       Historiallisuus (Mitä keskustelussa on aikaisemmin sanottu; huom. tiedeyhteisöt / -yhteisö)

·       Perustelevuus (argumentointi)

o      Perusteluna käytetään päättelyä (ja empiirisissä tieteissä lisäksi empiirisiä havaintoja) Päättely tarkoittaa etenemistä väitteistä toisiin tiettyjen päättelysääntöjen mukaan. Päättelysääntöjä tutkii logiikka. Klassinen esimerkki Aristoteleen logiikan yhdestä päättelysäännöstä:

  1) Ihmiset ovat kuolevaisia.
  2) Sokrates on ihminen.
  3) Sokrates on kuolevainen.

Lauseista 1 ja 2 voidaan päätellä lause 3. Eli lause kolme voidaan perustella (pitävästi, vakuuttavasti) lauseilla 1 ja 2.

o      Päättelyn lajit:
  Deduktio (yleisestä yksittäiseen; totuuden säilyttävää, "varmaa" päättelyä)
  Induktio (yksittäisistä yleiseen)
  Abduktio (yleisestä mahdolliseen, luova hypoteesi, perusteltu arvaus)

·       Reflektio: pohtiminen (syvällisesti), uudelleen pohtiminen, pohtimisen pohtiminen (sananmukaisesti: 'takaisin kääntyminen' = itsensä pohtiminen) 

o      Entä, jos -pohdinta

·       Kritiikki: problematisointi ja vaihtoehtojen etsiminen (kritiikki ei kohdistu tutkimuskohteeseen vaan tutkimukseen itseensä ja toisiin tutkijoihin; ei siis preskriptiivistä vaan deskriptiivistä)

o      Ristiriidan osoittaminen

o      esitettyjen näkemysten oikeellisuutta testataan yrittämällä päätellä niistä ristiriita (tai muuten ongelmallisia johtopäätöksiä).

·       Eksplikointi: epämääräisen väitteen tms. esittäminen yksiselitteisessä muodossa. Väitteellä / näkemyksellä voi olla useita vaihtoehtoisia eksplikaatioita.

 

 

 

Logiikka tutkii yleensä deduktiivista, totuuden säilyttävää päättelyä. Se on formaalista ja käyttää apuna symbolimerkintää:
esim. isot kirjaimet P ja Q tarkoittavat lauseita l. väitteitä. Näitä voidaan yhdistää ns. loogisilla konnektiiveilla mm. seuraavasti:

¬ P : luetaan ”ei P”, tarkoittaa, että  jos P on tosi, niin tämä ei ole tosi ja päinvastoin.

P & Q : luetaan "P ja Q", tarkoittaa, että yhdistetty lause on tosi vain, jos sekä P että Q ovat tosia;

P v Q : luetaan "P tai Q", tarkoittaa, että yhdistetty lause on tosi vain, jos edes jompikumpi P tai Q on tosi; (*)

P -> Q: luetaan "jos P niin Q", tarkoittaa, että yhdistetty lause on tosi vain,
jos molemmat lauseet ovat tosia tai
Q on tosi ja P on epätosi tai
molemmat ovat epätosia; siis jos
ainakin Q on tosi tai ei kumpikaan.

Viimeisin tapaus on ”päättelemisen” eli lauseesta toiseen siirtymisen perusmallitapaus. Siinä ”päätellään”, että jos P, niin Q. Tähän sääntöön liittyy se yleinen seuraus, että todesta väitteestä ei voi päätellä epätotta johtopäätöstä. Jos johtopäätös osoittautuu vääräksi, niin premissitkään eivät voi olla tosia. Sen sijaan premissit voivat olla virheellisiä, vaikka johtopäätös olisikin tosi. (huom. ns. hypoteettisdeduktiivinen menetelmä)

 

 

(*) Tavallisessa kielenkäytössä ”tai” on yleensä poissulkeva ”joko tai”. Tämä on hieman monimutkaisempi tapaus kuin P v Q ja se voidaan ilmaista seuraavasti: (P v Q) & ¬ (P & Q)

 

 

HUOM: Eksplikaation, päättelyn, kritiikin ja kumoamisen yhteys/ykseys!

 

 

HUOM: Logiikan formaalisuus: lauseiden P, Q jne. sisältö voi olla mitä hyvänsä!

Edellä ollut syllogismi voidaan esittää yleisessä muodossa formaalisti esim. seuraavalla tavalla:

  1) Kaikilla X:illä on ominaisuus Y.
  2) S on X (tai: S kuuluu X:iin).
  3) S:llä on ominaisuus Y.

 

 

 

 

 

Siis:

1.  valitse jokin tutkimuskohde (filosofinen näkemys, väite),

2.  perehdy sen historiaan ja taustoihin,

3.  eksplikoi, mitä siinä yritetään mahdollisesti sanoa (väittää)

4.  tarkista, onko väitteille esitetty pitävät perustelut

5.  päättele, mitä väitteistä seuraa

6.  etsi löydätkö väitteille relevantteja vastaesimerkkejä

7.  tarkista onko väitteissä - tai niistä pääteltävissä - ristiriitoja

8.  jollet saa väitteitä kumottua, yritä kehittää, täydentää niitä edelleen johonkin suuntaan

9.  muotoile oma puheenvuorosi huolellisesti: toiset hyökkäävät heti sen heikkouksien kimppuun

 

 

 

 

 

 

 


(Kasvatus)filosofian historiaa / vaiheita

Antiikki:

·       Sokrates: dialogi, ihmisen ongelma (tunne itsesi), (hyve on tietoa -ongelma)

·       Platon: (kirjoitti Sokrateesta), ideaoppi, Valtio-utopia yms. yms.

·       Aristoteles: empirismi, (arki)realismi, tapojen ja ympäristön merkitys, (ns. "runsauden periaate" = jokainen aito mahdollisuus toteutuu) yms.

Keskiaika:

·       logiikka: irti Aristoteleen syllogistiikan rajoituksista

·       ontologia: (nominalistinen kritiikki); mahdollisuuden käsitteen uusi tulkinta
(-> myöh. avoimen tulevaisuuden idea)

Uusi aika:

·       Valistus (järki), tiede (tutkimus), romantiikka (luonto)
Comenius, Rousseau, Kant, Hegel, Herbart...

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kasvatusfilosofian suuntauksia

Eri suuntauksilla on erilaista preskriptiivistä sävyä.

 

 

Yleinen pedagogiikka

voitaisiin lukea yhdeksi suuntaukseksi, se kuitenkin pyrkii olemaan sangen yleinen ja säilyttämään yhteyden moniin/kaikkiin muihin suuntauksiin. Kertaa peruskurssi!

 

Pedagoginen paradoksi: (Kant!!!)

kasvattava vaikuttaminen           vs.        sivistys

 

--> Herbart, ----> Benner

 

pedagoginen toiminta:

·       sivistyskykyisyys (spontaanisuus, autonomia, yksilöllisyys, oppiminen, konstruktiviivisuus...)

·       vaatimus itsenäiseen toimintaa (ympäristön ongelmat, asetetut haasteet ja vaatimukset, kommunikaatio...)

·       kontekstuaalisuus (kulttuuri, tavat, arvot, normit, roolit jne.)

·       parempi tulevaisuus (ennustamaton, avoin tulevaisuus; kontekstin ylittäminen)


 

 

 

 

 


Pragmatismi

Pragmatismi on syntynyt Amerikassa. Sen perustajana voidaan pitää C S Peirceä (1839-1914). Muita keskeisiä kehittäjiä olivat W James, J Dewey ja G H Mead. Pragmatismi on eräänlaista toiminnan filosofiaa, jossa kaikki filosofiset perusongelmat pyritään ratkaisemaan ihmisten toiminnasta käsin.

Evolutionaarinen tieto-oppi:
... uskomus(1) -> tapa -> toiminta-> yllätys -> epäily -> tutkimus -> uskomus(2) -> ...

 

Pragmatistinen totuusteoria:

- versio a) (Peirce) Tiedeyhteisö lähestyy totuutta tutkimuksen edetessä.

- versio b) (James) Totta on se, mikä toimii käytännössä.


Peirce: tieteellinen menetelmä on rationaalisin tapa hankkia tietoa (vs. itsepäisyys, auktoriteetti tai intuitio)
(Tiedeyhteisön tekemä tutkimus lähestyy totuutta)

 

Merkittävin pragmatistinen kasvatusfilosofi: John Dewey (esim. Democracy and education 1916). "Learning by doing" (???)

Kasvun (growth), kokemuksen (experience), tavan (habit), suuntaamisen (direction) käsitteet:
Kasvatus on kasvavan ihmisen toimintojen suuntaamista siten, että hän kasvaa eli saa sellaisia kokemuksia, jotka muodostavat hänelle sellaisia tapoja, jotka mahdollistavat yhä rikkaammat kokemukset. (vrt. evolutionaarisuus edellä.)

Demokratia rajoittamattomaan kommunikointiin (vrt. Peircen totuusteoria) perustuvana elämäntapana, joka parhaiten mahdollistaa kasvun.

Tapahtuma-ontologia

Vaikuttanut valtavasti lähes kaikkeen muuhun myöhempään filosofiaan ja ihmistieteisiin. Ongelmia: biologismi (evolutionismi), käytännöllinen instrumentalismi (asioiden toimiminen päämääränä - miksi?), yksinkertaistettu demokratian käsite (ohittaa instituutioiden merkityksen). Osittain deskriptiivisiä tutkimusperiaatteita - osittain käytännöllistä pedagogiikkaa.

 

 

 

 

 


Analyyttinen kasvatusfilosofia

1912 B. Russel käsitteli analyysia filosofisena metodina. (Analyyttinen filosofia on varsin englantilaisperäinen ilmiö?)

 

Tärkeä keskiö oli myös Wien, jossa vaikuttivat R. Carnap, L. Wittgenstein ja muu ns. Wienin piiri.
He kehittivät luonnontieteen tieteenfilosofiaa, joka pyrki erottamaan tieteessä:

·              empiiriset ja

·              käsitteelliset (kielelliset, filosofiset)

ongelmat.

Empiiriset ongelmat ratkaistaan empiirisillä mittauksilla, mutta teorian kehittely yms. tapahtuu kielellisesti. Kieli koostuu käsitteistä (vrt. sanat) ja kielioppisäännöistä.

Tieteen kielessä käsitteet täytyy määritellä joko

·              käyttämällä (yhdistelemällä) toisia käsitteitä tai

·              viittaamalla johonkin empiiriseen mittaukseen.

Yleisen logiikan tulee muodostaa tieteen kielen kielioppi eli syntaksi. Siis filosofian tehtävä oli ennen kaikkea kehittää logiikkaa ja tutkia, miten sitä tieteessä käytetään (korjata tieteen kieltä toimivammaksi).

Myöhemmin Englannissa erityisesti L Wittgensteinin toimesta analyyttinen filosofia kehittyi ns. arkikielen filosofian suuntaan. Äärimäisessä muodossaan Wittgensteinilla itsellään tämä tarkoitti luopumista logiikasta kielen yleisenä syntaksina ja siirtymistä erilaisten kielten ja kielenkäyttötilanteiden (kielipelien) tutkimiseen ilman mitään yritystä kehittää tai selkeyttää niitä (sinänsä, sen sijaan vain näkemystä niistä ja osoittaa mahdollisia virheitä niiden filosofisessa käytössä).

Yleensä kaikelle analyyttiselle filosofialle on yhteistä jonkinasteinen logiikan käyttö metakielenä eli tutkimuksen välineenä, jonka avulla tutkitaan jotain kielellistä ilmausta.
Erityisesti kielletyn ristiriidan laki ("ei saa olla, että a ja ei-a") on yleensä kaikilla hyväksyttynä loogisena lähtökohtana.
Lisäksi kolmannen poissuljetun laki (joko a tai ei-a; a on tosi tai epätosi; ei muita vaihtoehtoja;).

 

Käsitteiden merkitykset pyritään selvittämään jakamalla (analysoimalla) ne osiin, merkityskomponentteihin.

Filosofisesti epäselvän ilmauksen merkitys pyritään selvittämään kääntämällä se samaa tarkoittavaksi toiseksi ilmaukseksi, jonka looginen rakenne on selvä (tai selvempi). Ei pyritä paljastamaan tai keksimään mitään uusia ontologisia tms. oppijärjestelmiä, vaan tyydytään tutkimaan olemassa olevaa kielenkäyttöä.

 

 

Tunnetuin analyyttinen kasvatusfilosofi on R Peters, joka on erityisesti analysoinut kasvatukseen liittyviä käsitteitä.

Esim: "kasvatus" (education) koostuu seuraavista merkityskomponenteista:
  a) siinä siirretään toiselle jotain arvokasta,
  b) tähän arvokkaaseen liittyy jokin toimiva tiedollinen perspektiivi ja
  c) tapahtumaan liittyy kasvatettavan oma aktiivinen toiminta.
(Ethics and Education 1966)

 

Muita tunnettuja analyyttisia k-filosofeja ovat mm Hirst, Barrow, Scheffler, Brezinka. Tänä päivänä analyyttinen kasvatusfilosofia ei muodosta selvää omaa koulukuntaansa, mutta on jokseenkin vaikeaa olla "hyvä" kasvatusfilosofi ja samalla kovin "epäanalyyttinen". Toisaalta kaikki filosofia on aina ollut 'analyyttista' (vrt. myös synteettisyys).

 

Analyyttisen filosofian preskriptiivisyys liittyy yleensä kriittisen ajattelun kehittämiseen (ja indoktrinaation välttämiseen).

 

 

 

 


Hermeneutiikka, fenomenologia, eksistentialismi

Taustalla Hegelin (1770-1832) dialektiikka (absoluuttisen maailman hengen itsekehityksen tutkiminen; ks. esim. Juntunen & Mehtonen: Ihmistieteiden filosofiset perusteet) ja sen kritiikki (Schleiermacher 1768-1834).

Hermeneutiikka on syntynyt vanhojen (pyhien) tekstien tulkintaongelmista, josta myöhemmin edetty "yleiseen tulkintaoppiin".

Hermeneuttisen filosofian perustaja W Dilthey (1833-1911): ihmistieteille (kulttuuritieteille) oma tieteenfilosofia ja metodologia: henkitiede (Geisteswissenchaft).
Tärkein edustaja H-G Gadamer (Wahrheit und Methode): tulkinta perustuu ymmärtämiseen, jossa tulkitsijan ja tukinnan kohteen merkityshorisontit sulautuvat yhteen ja molemmat ylittävät rajoittuneisuutensa (sivistyvät). Hermeneuttinen tulkinta kohdistuu kestäviin kulttuurituotteisiin, "hengen objektivaatioihin".
Hermeneuttisen kehän ajatus!

K.filosofiassa esim. H. Nohl (1879-1960) (henkititeteellis-hermeneuttinen pedagogiikka ks P Siljander): Kasvatuksen ja pedagogiikan suhteellinen autonomia. Käytännön ensisijaisuus. Historiallisuus. Keskeisenä on pedagogisen suhteen käsite. Objektiivisen ja subjektiivisen dialektiikka. Pedagogien suhde on kasvatettavan ja kasvattajan välinen suhde, johon kuuluu myös yhteiskunta, tässä suhteessa kasvattaja toimii ikään kuin välittäjän kasvatettavan ja yhteiskunnan välisessä konfliktissa. Johtamisen ja kasvun sallimisen ristiriita.
(Hermeneuttinen pedagogiikka on hyvin lähellä yleistä pedagogiikkaa).

 

 

 

 


Fenomenologian perustajana pidetään E Husserlia (1859-1938). Tavoitteena yleinen kaiken tieteen ja filosofian perustana oleva tiede, joka käyttää puhtaasti rationalistista metodia. Tutkitaan kaikkien (minkä hyvänsä) ilmiöiden perusolemusta poistamalla eli redusoimalla niistä kaikki epäolennainen: sekä "luonnolliset" olemassaolo-oletukset että "yksilöllis-erityiset" ja satunnaiset piirteet. Näin päästään ilmiöön sellaisenaan ja puhtaana (noema), siten kuin se ilmenee tiedostavalle subjektille sen tiedostamisen aktissa.
Kaava: Akti - noema - objekti.
(Myöhemmin fenomenologia on ymmärretty ihmistieteissä paljon "yksilöllisempänä", subjektivistisena hankkeena.)

Kasvatusfilosofiassa esim. M J Langeveld, M van Manen.
Pedagoginen kokemus ja sen fenomenologinen analyysi.

 

 

 


Eksistentialismi on syntynyt edellisten ja varsinkin jälkimmäisen perustalle. Ihmisen olemassaolon filosofiaa. M Heidegger, J-P Sartre, K Jaspers. Vapaus. "Ihminen on maailmaan heitettynä". Valitsemisen pakko. Vapauden irrationaalisuus. (Heijastelee maailmansotien jälkeistä ahdistusta?)

Kasvatusfilosofiassa:
Sartre: jyrkkää sivistysteoriaa (vrt. konstruktivismi).
O Bollnow: kriisien ja takautumien merkitys kasvatuksessa; Kohtaaminen (-> vrt. toiseuden käsite).
D Vandenberg (engl).

 

 

 

 


Marxismi

Taustalla Hegelin dialektiikka. Preskriptiivistä. Oman metodin kehittelyä: dialektiikka ja historiallinen materialismi.

[hieman tarkemmin]

 

 

 

 

 


Kriittinen pedagogiikka

Rakentuu marxismin, psykoanalyysin ja kaikkien edellä käsiteltyjen pohjalle.
Dialektiikka ja ristiriidat.
Vapautuksen idea l. emansipaatio (vieraantumisesta).

Frankfurtin koulukunta: kriittinen teoria (Adorno, Horkheimer). J Habermas: emansipaatiointressi; kommunikatiivisen toiminnan teoria (ideaalisen diskurssin etiikka; vrt. Peirce ja Kant).

Kasvatusfilosofiassa: K Mollenhauer (nuorempana): emansipatorinen kasvatus. (ks. Siljander) J Masschelein: kasvatus kommunikatiivisena toimintana. Englanninkielisessä kasvatuskirjoittelussa valtavasti erilaisia(?) Habermas -reseptioita.

Amerikkalainen kriittinen pedagogiikka: Giroux, McLaren, Freire (marxismi, postmodernismi, feminismi yms.)

Preskriptiivistä, hyvin lähellä käytännöllistä pedagogiikkaa.

Ongelmia: palauttaa pedagogiikan etiikkaan ja/tai politiikkaan?

 

 

 

 


Oheismateriaalia:

Jouni Peltosen kasvatusfilosofian kurssin opintomoniste WWW-sivuna ja Word-tiedostona.

Kirjallisuutta (epätäydellinen ja vanhahko, mutta edelleen käyttökelpoinen lista)

 

Original document: C:\Documents and Settings\epikkara\Omat tiedostot\kasvfil.doc