KASVATUSTIETEEN PERUSKURSSI syksy 2004, avoin yliopisto

Eetu Pikkarainen, eetu.pikkarainen@oulu.fi, OSA 5 (maanantai 27.9.04)
Ennakkomateriaali luennon loppuun asti - täydentyy mahdollisesti.
[Alkuun] [Edellinen osa] [Seuraava osa]


IHMISYYS

Kasvatus oli ihmisyyden tuottamista, mutta mitä on ihmisyys???

*      Inhimillinen subjekti (aika moderni idea): yksilö, vastuullinen, itsemäärääminen, ihmisoikeudet, ihminen itseisarvona jne.

*      Mihin yo. perustuu? Aika heikko periaate: helppo rikkoa (sekä ulkoa että sisältä). Ei pakottavaa objektiivista perustaa?

- perustuu:

a)   näkemykseen ("päätökseen", "sopimukseen" vrt. esim. ihmisoikeuksien julistus) -> kunnioitus ("ulkoa")

b)   omaksuttuun toimintatapaan -> inhimillinen toiminta ("sisältä")

 


Toiminnan käsite

1)           Systeemin (laite, eliö) "toiminta"; palautekehä

 

2)           (’korkeamman’) eliön, subjektin toiminta; psyykkinen ja esineellinen toiminta

 

3)           Inhimillinen toiminta: vahva kulttuurisesti määrittynyt itsetietoisuus;

(edelliseen kuvaan pitäisi ainakin lisätä sopivaan kohtaan kolmas kehä: kulttuuri, semioottisissa järjestelmissä asuva yhteinen ajattelu ja tietoisuus.)

0.            Ruumiillisuus/kehollisuus(!)

1.            Vapaus (negatiivinen ja positiivinen)

2.            Kielellisyys (kielellisesti mallinnettu merkityksellisyys: reflektio, dialogi)

3.            Historiallisuus (ajallis- paikallinen kulttuuri, traditio)

- rationaalisuus, ymmärrettävyys, arvioitavuus (yleisestä näkökulmasta, oikeellisuus)

 

Inhimillinen kokonaiskäytäntö (-toiminta, praksis) (D. Benner)

 


Pedagogiikan historiaa

(esi)historiaa:

·        hoiva, sosialisaatio (yhteisön jäseneksi tuleminen yhteisössä elämällä), initiaatio (erityinen yhteisän jäseneksi ottaminen), opetus (osaamisen tuottaminen toisessa)

Antiikki

- käytännöllisen filosofian ja kysymyksen ”mitä on ihminen?” nousu filosofian keskiöön Sokrateen ja sofistien toimesta; ("modernia")

- ns. anamnesia -ongelma (oppiminen mieleen palautumisena), ideaoppi (Platon)! syklinen aikakäsitys (Aristoteles), ("epä-modernia")

 


Ns. modernin ajan synty:

1.                taloudellis-tuotannollisen toiminnan monimutkaistuminen; ja lisääntyvät vaatimukset työvoimalle

2.                tieteiden kehitys; muutos tiedon varastoinnista uuden tiedon tuottamiseen:
(kaaos >< järjestys)

3.                moraalisen varmuuden häviäminen sosiaalisesta elämästä; elämänpiirin laajeneminen (hyve-etiikan romahdus)

4.                valtiomuodon kehittyminen porvarilliseksi demokratiaksi; tasa-arvoisen julkisen järjenkäytön idean nousu poliittisen järjestelmän (ideologiseksi) keskiöksi (Mündigkeit = aikuisuus, kypsyys; valistus; velvollisuus-etiikan nousu)

5.                "esteettisen" yksilöllisyyden idean synty (luova nero)

6.                aikaperspektiivin murros: tulevaisuuden muodostuminen avoimeksi ongelmaksi; determinismi / indeterminismi

(epävarmuuden ja varmuuden ongelma)

 

Ristiriita:

lapsuuden kyvyt                    vs.        aikuisuuden vaatimukset
perheen moraalinen selkeys   vs.        yhteiskunnan monenlaiset vaihtoehdot
menneisyyden menestys        vs.        tulevaisuuden riskit

Kasvatus joutuu (yhdeksi) näiden ongelmien ratkaisijaksi. Kasvatus = uusien aikuisten tuottaminen = uuden ihmisen ja uuden yhteiskunnan tuottaminen; tulevaisuuden hallinta.

(sukupolvi- t kompetenssisuhde on kasvatuksen ”ikuinen” tunnuspiirre, futurologinen aspekti on ominainen modernin pedagogiikan itsetietoisuudelle)

 


Comenius 1600-l, mm. peruskoulun isä (Didactica Magna):

- kasvatuksen tehtävä parantaa yhteiskunta (valmistaa taivasten valtakuntaa);

- kunnollinen kasvatus ihmisyyden edellytys

Valistus:

Hyvän maallistuminen, järki (usko ihmis- ja/tai universaaliin järkeen; edistysusko)

Rousseau 1700-l, "vapaan t. luonnonmukaisen kasvatuksen" isä (teos: Emile)

- kasvatuksella voitaisiin (yrittää) "palauttaa luonnonmukainen" hyvä yhteiskunta
(HUOM: ei väittänyt, että sellainen olisi ollut joskus olemassa.)

 


Kant (1724-1804): (Pedagogiikan luennot)

- (ns.) "PEDAGOGINEN PARADOKSI"

- a) "ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen kautta"

-> b) "Kuinka voin edistää vapautta pakolla?"

(Pakko = saada toinen toimimaan siten, miten tämä ei muuten (itse) toimisi, esim. ohjaaminen
Taustalla luonnon kausaliteetin ja järjen vapauden välinen erottelu.)

1) ihminen on aina jo ihminen

2) ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen kautta
(Kasvatus = uuden ihmisen tuottaminen)

-> Siirtymän ongelma: miten ei-ihmisestä (ei itseisarvoa) voi tulla ihminen (itseisarvo) ("alkemistinen" ongelma)

"ihminen on aina jo ihminen" -> lapsia ei voi kasvattaa. (vrt. ns. konstruktivismi)

 ‘Kahden valtakunnan’ ongelma: Missä kulkee raja lapsen ja aikuisen; ei-vielä-kasvatetun ja kasvatetun ihmisen välillä? Käytännössä tämä kysymys konkretisoituu oppivelvollisuuden ja täysi-ikäisyyden käsitteisiin, mutta teoreettisina, käytännön kasvatustoimintaa määrittävänä kysymyksenä ”rajan” ongelma on äärimmäisen kompleksinen.

1.            Sivistys = subjektin vapaata spontaania toimintaa, itsensä tuottamista (Bildung)

2.            Kasvattava vaikuttaminen = ulkoista puuttumista subjektin toimintaan, (Erziehung)

-> kasvatus- ja sivistysteoreettiset näkökulmat (esim. ns. behaviorismi vs. konstruktivismi)

Pedagogiikan perusongelma niin käytännöllisenä toimintana kuin teorianakin on "ratkaista" pedagoginen paradoksi, ylittää kasvatus- ja sivistysteorian yksipuolisuudet (mutta samalla säilyttää näkökulmien ero?)

-> Herbart: erityinen pedagoginen kausaliteetti