A40706 Kt moduuli 6: Yleinen tieteenteoria

Perustentin 17.11.1997 klo 8-10 kysymykset ja hieman palautetta ja kommentteja vastauksista.


Yleistä
1. Mitä tekemistä tieteellä ja keskustelulla (tieteen ja keskustelun käsitteillä) on keskenään?
2. Mitä seuraavat käsitteet tarkoittavat (määrittele tai luonnehdi lyhyesti)?
3. Tiedon käsite
4. Totuusteoriat
5. Tiedon perusteleminen
6. Falsifikaation (kumoamisen) periaate tieteenteoriassa

Yleistä

[alkuun]
Tässä asiakirjassa ei ole mallivastauksia kysymyksiin, vaan pikemminkin huomautuksia siitä, mitä asioita vastauksessa olisi pitänyt käsitellä - ja joitakin kommentteja esiintyneistä ongelmista.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että olitte suurin osa lukeneet ainakin luentorungon kohtalaisen huolellisesti läpi. Tentti oli siinä mielessä aika huonosti laadittu, että sen kysymyksiin oli liian helppo vastata pelkän pinnallisen ulkomuistin avulla. Lisäksi runsas vaihtoehtojen määrä mahdollisti sen, että opiskelija saattoi valita ne kysymykset, joista oletti osaavansa/muistavansa jotain ja jättää vastaamatta ne, joissa olisi joutunut pohtimaan asiaa. Oli varsin työlästä arvioida vastauksien tasoa, koska lähes kaikissa oli ainakin jonkin verran keskeistä oikeaa asiaa (luentorungosta poimittua) - ja aikalailla samat asiat kaikilla.

Kuten aikaisemmin sanoin, tällaisen asian hallinta edellyttää sekä muistamista että ymmärtämistä. Jollei muista mitään, ei voi myöskään ymmärtää - ei ole mitä ymmärtäisi. Sen sijaan voi kyllä muistaa jotain, vaikka ei ymmärtäisi sitä. Jos joku vastaa sanasta sanaan, mitä luennolla on sanottu tai mitä on paperista lukenut, niin tästä ei voi päätellä, ymmärtääkö hän asiaa - eli tällaisella vastauksella ei voi saada ainakaan täysiä pisteitä. Onneksi sellaisia täydellisiä muistisuorituksia oli aika harvassa. Aika yleistä oli se, että jokin osa samasta vastauksessa on oikein ja toinen osa väärin tai ristiriidassa sen kanssa. Tällöin voi nähdä, että asia on ymmärretty puutteellisesti tai väärin. En ollut kuitenkaan kovin tarkka näissä, vaan annoin jonkin verran pisteitä, jos vastaus (tai osa siitä) oli edes suurin piirtein oikeilla jäljillä. Vastausten kysymyksiin muihin kysymyksiin kuin 2 oli tarkoitus olla kohtalaisen laajoja ja pohtivia essee-vastauksia.

Tentissä tuli siis kolme hylättyä, joista kaksi oli aika lähellä hyväksytyn rajaa. Yllä olleista syistä (kun kysymykset olivat tavallaan hyvin helppoja) tentin lopullinen arvostelu oli aika tiukka. Annoin kustakin oikeasta ja hyvästä vastauksesta yhden pisteen. Mikäli vastauksessa oli selviä puutteita tai pahoja ristiriitaisuuksia sai vähemmän. Mikäli vastaus oli erinomainen eli osoitti asian ymmärretyn hyvin, annoin 1+, mikä taas saattoi kompensoida muita vastauksia. Täydellä neljällä pisteellä sai sitten arvosanaksi kolmosen ja kahdella tuli hylätyksi.


Tentissä piti vastata neljään (4) kysymykseen seuraavista kuudesta!

1. Mitä tekemistä tieteellä ja keskustelulla (tieteen ja keskustelun käsitteillä) on keskenään?

[alkuun]
Tämähän oli kurssin keskeinen lähtökohta. Kannattaa ehkä huomata, että kaikki tieteilijät ja tieteen teoreetikot eivät välttämättä näe tieteen ja keskustelun yhteyttä aivan niin kiinteänä kuin minä, mutta kaikki kuitenkin korostavat tieteellisen keskustelun keskeisyyttä ja tärkeyttä tieteellisessä toiminnassa. Luennossa lähdettiin siitä, että tieteellinen toiminta - tutkimus - on viimekädessä keskustelua, jossa pyritään etsimään ja luomaan vakuuttavia argumentteja ja perusteltua ja merkityksellistä tietoa eri asioista. Esittelimme Schleiermacherin tekemän keskustelun lajien luokituksen ja totesimme, että aitoa kiistaa, jossa etsitään uutta tietoa ratkaisuna eri mielisyyksiin on yleensä pidetty tieteelle ominaisena keskustelunlajina (perinteisesti tieteenfilosoifa korostaa tätä). Toisaalta kiinnitettiin huomiota siihen, että myös nautinnollinen keskustelu ja ylipuhuminen ovat olennainen osa myös tieteellistä keskustelua, ja että näitä lajeja on käytännössä vaikea erottaa puhtaasti toisistaan. (Tieteensosiologia on usein väittänyt, että tieteessä vallitsee ylipuhumiskeskustelu - siis eivät tieteensosiologit itse ole mitään inttäjiä, kuten monessa vastauksessa väitettiin.) Jokseenkin kaikki kurssilla käsitellyt asiat teoriasta ja perustelemisesta aina havaintoon ja tieteen kehitykseen asti ovat ymmärrettävissä tästä keskustelun näkökulmasta, sen tarkennuksina.

2. Mitä seuraavat käsitteet tarkoittavat (määrittele tai luonnehdi lyhyesti)?

[alkuun]
(Vähintään 6 kpl)

a) tieteenteoria:
Teoria (ks kohta c) tieteestä, tieteellisestä toiminnasta. Perustuu tieteisiin, jotka tutkivat tiedettä: tieteenfilosofia, tieteensosiologia, tieteenhistoria yms. Sisältää usein normatiivisia kannanottoja siitä, millaista tieteen pitäisi olla (erityisesti tieteenfilosoifa). On olemassa erikseen yleistä tieteenteoriaa ja yksittäisten tieteiden omat tieteenteoriat.
b) teoreettinen filosofia:
Perinteisesti teoreettinen filosofia muodostaa tieteenfilosofian perustan. Yleinen filosofia voidaan jakaa teoreettiseen ja käytännölliseen. Edellinen tutkii asioita, joiden on ajateltu olevan ihmisestä riippumattomia ja vain tiedettävissä, kun taas käytännöllinen filosofia tutkii asioita, jotka liittyvät välittömästi ihmisten elämään ja toimintaan. (Huom: konstruktivismin mukaan tämä jako ei siis ole kovin pitävä tai ainakaan jyrkkä.) Teoreettisen filosofian tärkeimmät osa-alueet ovat ontologia (kysymykset olevaisen perusluonteesta) ja tieto-oppi (kysymykset tiedon luonteesta ja mahdollisuuksista). Näistä jälkimmäinen on erittäin olennainen alue tieteenteorina kannalta.
c) teoria:
Yhteenkuuluvien tietojen muodostama joukko. Tieteellinen tieto on aina teoriaan kuuluvaa tietoa. Arki- ja tieteelliset teoriat. Erilaiset teorian käsitteet tieteessä. Tieteellisen teorian ominaisuudet: eksplisiittisyys, kohenrenssi, perustelevuus, aukottomuus yms.
d) preskriptio eli normatiivinen kannanotto:
Väite, joka ilmaisee arvottavan suhteen johonkin tiedon kohteeseen. Kohde voidaan arvioida hyväksi tai pahaksi asiaksi. Arvostuksesta seuraa periaatteessa (ei välttämättä ainan käytännössä) toimintasuosituksia tai suoraan toimintaa: hyviä asioita pyritään edistämään ja pahoja ehkäisemään. Toimintaamme ohjaavat arkiteoriat sisältävät välttämättä normatiivisia kannanottoja. Tieteessä pyritään pitäytymään vain deskriptiivisiin kannanottoihin, eli ei-normatiiviseen kuvaisuun. (Tieteenteoria, siinä määrin kuin se ohjaa tieteellistä toimintaa, siis sisältää preskriptioita tieteen tekemisestä.)
e) objektiivinen:
Sananmukaisesti kohteenmukainen. Tieto ajatellaan objektiiviseksi, kun se määräytyy kohteen mukaan ja subjektiiviseksi kun se määräytyy tietävän subjektin mukaan. (Huom: periaatteessa se voi olla siis molempia yhtäaikaa.) Objektiivisuus tarkoittaa suunnilleen samaa kuin totuus korrespondenssiteorian mielessä. Koska tietoa ei voida verrata suoraan kohteeseen, on objektiivisuuden arviointi joko mahdotonta tai tapahtuu kiertoteitse (ks seuraava kohta). Tämän takia objektiivisuus usein ymmärretään myös ei-subjektiivisuudeksi, mutta tämä on ongelmallista (ks tiedon käsite).
f) intersubjektiivinen:
Tiedon objektiivisuutta käytännössä arvioidaan sen mukaan, ovatko muut tietävät subjektit samaa mieltä jostakin tiedosta. Mikäli ollaan samaa mieltä, oletetaan tieto objektiiviseksi (vastaavasti sitä pidetään subjektiivisena, jos muut eivät ole samaa mieltä). Tarkkaan ottaen tällöin kuitenkin arvioidaan suoraan vain intersubjektiivisuutta eli subjektien välisyyttä ja objektiivisuutta enintään välillisesti.
g) paradigma:
Thomas Kuhnin luonnontieteen (lähinnä fysiikan) kehitystä selittävän tieteenhistoriallisen teorian peruskäsite. Kypsässä tieteessä tutkimusta harjoitetaan normaalitieteen vaiheessa paradigman, eli tietynlaisen kaikkien tieteilijöiden hyväksymän yhteisen mallin mukaan. Paradigmaa ei aseteta kyseenalaiseksi ja siksi normaalitieteen vaiheessa ei harjoiteta juurikaan pohtivaa tieteenfilosofiaa. Jossakin vaiheessa paradigma aina osoittautuu kuitenkin kykenemättömäksi vastaamaan uusiin haasteisiin ja se lopulta tieteellisen kriisin ja vallankumouksen kautta vaíhdetaan toiseeen paradigmaan. Paradigma on siis yleisesti hyväksytty, niitä voi olla vain yksi kerrallaan. (Kasvatus- ja ihmistieteissä yleensä ei siis oikeastaan ole paradigmoja tässä merkityksessä olemassakaan.) Paradigma on paljon laajempi asia kuin teoria, se määrittää tieteen tekemistä kokonaisuudessaan.
h) instrumentalismi:
Instrumentalismi liittyy erityisesti kysymykseen teorian tieto-opillisesta asemasta ja tehtävästä tieteessä. (Siis ei havaintoihin.) Sen mukaan teorian tehtävä ei ole kuvata todellisuutta vaan ainoastaa tuottaa toimivia selityksiä empiirisille havainnoille ja myös mahdollisesti teknologisia edistysaskeleita. (Päinvastainen kanta, realismi, lähtee siitä, että teorian tehtävä on kuvata todellisuutta. Sen mukaan hyvä teoria on kuvaus todellisuudesta myös niiltä osiltaan, jotka eivät ole empiiristen havaintojen kautta yhteydessä kokemusmaailmaamme.)
i) konstruktivismi:
Tässä kysymyksessä oli eniten mekaanista ulkoa muistamista: vastauksissa vain toistettiin monisteesta laimean ja radikaalin muodon määritelmät. Ilmeisesti tämä oli vaikea asia ymmärtää - eikä sitä kovin peruteellisesti ehditty käsitelläkään. Konstruktivismi lähtee siitä, että ihminen (toimija, tiede) aktiivisesti tuottaa tietoa ja samalla myös tutkimaansa todellisuutta eli tietonsa kohteita. Kun jokin tieteellinen tutkimustulos vakiintuu tosiasiaksi, niin todellisuus on sen jälkeen sen kaltainen. Teoria siis kuvaa itse tuottamaansa todellisuutta. Tämä ajatus kannattaa kytkeä ajatukseen tieteellisen ja muun inhimillisen toiminnan läheisestä yhteydestä. Konstruktivismia voi siis olla hyvin monen laista ja tasoista (mm. laimeampaa ja jyrkempää).

3. Tiedon käsite

[alkuun]
Klassinen tiedon määritelmä: "Tieto on tosi, perusteltu uskomus". Määritelmä sisältää kolme osaa: 1) Tiedon täytyy olla totta, jotta se olisi eri asia kuin erehdys. 2) Tiedon täytyy olla (riittävän hyvin) perusteltu, jotta se on eri asia kuin arvaus. 3) Tieto on uskomus, eli joku tietävä subjekti uskoo siihen ja voi esittää sen kielellisenä väitteenä. Tämä määritelmäosa oli suunnilleen oikein lähes kaikissa vastauksissa. Kuhunkin näihin määritelmän osiin sisältyy kuitenkin tärkeitä ja mielenkiintoisia jatko-ongelmia, jotka on syytä tiedostaa ja käsitellä vastauksessa, vaikka oikeastaan kahteen ensimmäiseen kohtaan kohdistuu myös omat kysymyksensä (4 ja 5). Lisäksi on aiheellista pohtia ainakin tiedon ja taidon (tai mykän tiedon) sekä tiedon ja informaation (myös ehkä tiedon ja datan) välisiä suhteita.

4. Totuusteoriat

[alkuun]
Aika yllättävästi eniten ongelmia aiheutti korrespondenssi teoria. Siinä on siis kysymys uskomuksen tai vielä tarkemmin ottaen väitteen ja todellisuudessa vallitsevan asiantilan välisestä suhteesta. Tämä teoria on kuitenkin yleensä lähinnä meidän aivan arkista totuuden käsitettämme (vaikka se onkin hyvin sekava ja monimuotoinen käsite arkikielessä). Väite on tosi jos se on (jossakin mielessä) vastaava tai saman sisältöinen kuin se asiantila josta se jotain väittää. Tämä esitetään usein muodossa: Väite: "p" on tosi silloin, jos p. Eli väite: "sataa lunta" on tosi silloin, jos sataa lunta. Tämän teorian ongelma on siinä, että tämä jälkimmäinen: sataa lunta on myös väite eikä todellisuudessa vallitseva asiantila. On osoittautunut erittäin vaikeaksi määritellä ja ymmärtää, mitä väitteen ja pelkän puhtaan asiantilan vertaaminen keskenään tarkoittaisi ja miten se olisi mahdollista. Niinpä onkin sanottu, että tällä teorialla ei ole mitään käytännöllistä sisältöä: se ei anna mitään kriteeria tai apuneuvoa väitteen totuuden tarkistamiseksi, vaan pelkästään määrittelee, mitä käsite: totuus tarkoittaa.

Minimalistinen, tautologinen ja käännösteoriat (yms) eivät ole tämän teorian alalajeja vaan muunnelmia, joissa lähdetään siitä, että väitettä ei verrata asiantilaan, vaan mahdollisesti johonkin toiseen väitteeseen, jos mihinkään. Näille kaikille teorioille on yhteistä, että ne eivät toimi eivätkä edes yritä toimia totuuden perusteluna tai kriteerinä.

Totuuden kriteerinä tai perusteluna toimivissa koherenssi-, konsensus- ja pragmaattisessa teorioissa oli vähemmän virheitä, mutta nekin oli usein käsitelty liian ylimalkaisesti. ainakin niihin liittyvä erityiset ongelmat olisi ollut syytä käsitellä, vaikka niitä ei luentorungossa ollutkaan. Kohenrenssi teorian ongelmana voidaan pitää ainakin sitä, että se jättää avoimeksi niiden tietojen totuuden, joiden kanssa jonkin väitteen pitäisi olla yhtäpitävä. Konsensusteorian ongelmana on mm. se, miten määritellään niiden ihmisten joukko, joiden täytyy olla yhtämieltä. Pragmaattiseen toeriaan liittyy ainakin seuraavat kaksi ongelmaa: a) kaikilla väitteitteillä ei ehkä ole suoranaisia käytännöllisiä seurauksia ollenkaan ja b) väitteen mukaan voidaan toimia onnistuneesti, vaikka se selvästi epätosi.

Kaikissa (käsitellyissä) totuusteorioissa puhutaan vain tiedon tai väitteen totuudesta - ei kokonaisen teorian totuudesta.

5. Tiedon perusteleminen

[alkuun]
Se, että tieteellinen tieto on aina teoreettista, johonkin teoriaan kuuluvaa ja teoriaa rakentavaa, johtuu siitä, että tieteellisen tiedon täytyy olla perusteltua ollakseen uskottavaa. Yleensäkin tiedon täytyy olla perusteltua, mutta arkitoiminnassa ei useinkaan ole mahdollista eikä tarpeelista vaatia niin hyviä ja pitäviä perusteluja kuin tieteessä. Tärkeimmät tavat perustella tietoa tieteessä ovat päättely ja havainnot. Yhdessä ne muodostavat intersubjektiivisen koettelun perustan, eli perustelemme saadaksemme toiset (ja ehkä myös itsemme) uskomaan. Päättelylle ja havainnolle on tieteessä vakiintunut eräitä yleisesti hyväksyttyjä periaatteita ja sääntöjä ja myös tiettyjä tunnustettuja ongelmia. Päättelyssä käytetään lähinnä logiikan kehittämiä ja tunnustamia päättelysääntöjä. Selvimmät ja luotettavaimmat säännöt liittyvät deduktiiviseen päättelyyn. Induktiivinen ja abduktiivinen päättely on epävarmempaa ja siten tavallaan aina keskenräistä. Havaintoa sinänsä pidetään luotettavimpana ja muutenkin parhaimpana tiedon hankinta- ja perustelumenetelmänä, mutta siihen liittyy eräitä ongelmia ja rajoituksia: erityisesti objektiivisuus/subjektiivisuus (oletus ns. normaalihavaitsijasta), teoriapitoisuus ja se, että havainnot aina liittyvät toimintaan (ns. pragmaattinen kriteeri). Havainto ja päättely liittyvät varsin kiinteästi toisiinsa, eikä niitä yleensä voi käytännön tieteellisessä perustelutilanteessa tarkastella kovin erillisina asioina. Tieteen teoreettisuuden kannalta yhden tärkeän ongelman muodostaa vielä teorian empiirinen alimääräytyneisyys.

6. Falsifikaation (kumoamisen) periaate tieteenteoriassa

[alkuun]
Tässä kysymyksessä oli myös aika paljon epäselvyyksiä. Pääasia tietysti on, että kaikki muistaisivat ja ymmärtäisivät falsifikaation periaatteen tärkeyden tieteessä, mutta hyvä olisi myös ymmärtää vähän tarkemmin, mitä se tarkoittaa tieteen tekemisen käytännön kannalta. Tätä asiaa ja siihen liittyvää hypoteettis-deduktiivista näkemystä tieteestä kyllä varmaan käsitellään vielä myös kvantitatiivisten menetelmien kurssilla.

Tässä on nyt tärkeää huomata, että falsifikaatio kohdistuu nimenomaan teorioihin - ei yksittäisiin tietoihin. Lähdetään siitä, että ainoa varma päättelymenettely on deduktiivinen päättely, jossa siis lähdetään yleisellä tasolla olevista premisseitä (lakiväitteistä, säännönmukaisuuksista yms, jotka kuuluvat johonkin teoriaan) ja päätellään yksittäisiä johtopäätöksiä (väitteitä yksittäisitä asiantiloista). Eli jos meillä olisi luotettava teoria, voisimme johtaa siitä luotettavia tietoja. Mutta mistä tiedämme että se teoria on luotettava, tosi? Havainnot eivät auta tätä tietämään, koska vaikka havainnolla saadaan (periaatteessa) luotettavaa tietoa yksittäisistä asiantiloista, niin induktiivinen päättely yksittäisistä asiantiloista yleisiin väitteisiin ei ole luotettavaa. Eli jos vaikka päättelemme teoriasta tietyn väitteen ja todistamme sen havainnolla todeksi, niin emme ole tällä todistaneet mitään koko teorian toduudesta. Virheellisistä premisseistä on nimittäin täysin mahdollista päätellä tosia johtopäätöksiä. Sen sijaan, jos johtopäätös osoittautuu virheelliseksi, silloin tiedämme varmasti, että premissit (mikäli päättely oli oikein tehty) ovat myös virheellisiä. Eli tätä kautta voimme luotettavasti deduktiivisella päättelyllä ja havainnolla osoittaa teorian epätodeksi, eli falsifioida teorian. Tämä falsifikaatio ei tarkoita koko teorian lopullista roskiin heittämistä, vaan sitä, että teoriaa on korjattava niin paljon, että siitä ei voida enää johtaa tällaista virheellistä johtopäätöstä. Näin falsifikaatio vaatii siis parantamaan teorioita.


HUOM: Vielä voi antaa palautetta kurssista. Joko palautelomakkeella, sähköpostilla minulle tai palautelistan kautta tai paperilla lokerooni/sisäiseen postiin.

[alkuun]

Oulussa 21.11.1997, Esa Pikkarainen