Yliopiston etusivulle
University in English
Opiskelemaan yliopistoon
Tiedekunnat ja laitokset
Yliopiston kirjasto

Oulun yliopistossa geotieteiden opetus ja tutkimus tapahtuvat kolmessa oppiaineessa, jotka ovat:
Ylemmän korkeakoulututkinnon voi suorittaa kolmen eri suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti:
Koulutusohjelman tavoitteena on oppia ymmärtämään maapallolla vaikuttavien geologisten prosessien toimintaa ja geologisten muodostumien syntymekanismeja. Opetus auttaa soveltamaan opittuja asioita maankamaran luonnonvarojen etsinnässä, kartoituksessa, hyödyntämisessä sekä suojelussa. Geologista tietoa tarvitaan yhä enemmän myös ympäristögeologisessa suunnittelussa ja tutkimuksessa sekä ympäristöongelmien ratkaisussa. Opiskelija saa valmiudet työskennellä geotieteiden eri osa-alueiden asiantuntijoina erilaisissa julkisen ja yksityisen sektorin tehtävissä.
Opinnot koostuvat teoreettisten opintojen lisäksi kenttä- ja laboratoriotyöskentelystä. Tutkimusalan monitieteellisyyden vuoksi hyödyllisiä sivuaineita ovat kemia, fysiikka, maantiede, biologia, matematiikka, tietojenkäsittelytieteet sekä prosessi-, vesi- ja ympäristötekniikka.
Ilmoitustaulu
Opintojaksojen järjestämiseen liittyvät ilmoitukset ovat geotieteiden koulutusohjelman ilmoitustaululla luentosalin GO101 vieressä. Kursseille ilmoittaudutaan yleensä ensimmäisellä luentokerralla. Harjoituksiin, laboratorio- ja kenttäkursseille on yleensä ilmoittauduttava ennakkoon ilmoitustaululla oleviin listoihin.
Tentit
Tentteihin ilmoittaudutaan kirjallisesti geotieteiden laitoksen ilmoitustaululle. Ilmoittautumisaika päättyy kuulustelupäivää edeltävänä maanantaina klo 12.00. Laitoksen kesätentit järjestetään keväällä erikseen ilmoitettavina aikoina. Kesätentteihin on ilmoittauduttava toukokuun loppuun mennessä laitoksen ilmoitustaululle. Yleiset tenttipäivät on ilmoitettu opetusohjelmassa.
HOPS
Hops on opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma siitä mitä, milloin ja miten kursseja aikoo suorittaa. Sen avulla on helppo seurata opintojen etenemistä ja ennakoida seuraavan lukuvuoden työmäärää.
Opintontojen suunnittelussa opiskelijaa avustaa laitoksen amanuenssi, joka vastaa myös opiskeluihin liittyviin yleisiin kysymyksiin. Erityiskysymyksissä avustavat oppiainekohtaiset opintoneuvojat.
Opiskelu ulkomailla
Geologian laitoksella on vaihtosopimukset seuraavien eurooppalaisten yliopistojen kanssa:
Kurssien suorittamisen lisäksi ulkomailla on mahdollisuus suorittaa työharjoittelu tai tehdä opinnäytetyö. Opiskelija saa ulkomailla ollessaan opintotuen sekä stipendin (ERASMUS tai NORDPLUS) ulkomailla opiskelun ajaksi. Ulkomailla suoritetut opinnot hyväksytään tutkintoon - pakollisten opintojen korvaaminen on kuitenkin selvitettävä etukäteen. Tietoa vaihto-opiskelusta saa geologian laitoksen amanuenssilta. Euroopan ulkopuolelle suuntautuvista vaihto-opinnoista saa tietoa kv-yksiköstä.
1. vuosikurssin lukujärjestys syyslukukaudelle (pdf)
Geotieteiden laitoksen opetusohjelma kevät 2012 (docx)
Geotieteiden opinto-opas (pdf)
Ohje LuK-tutkielman tekoon (pdf)
Opetuksen kehittämissuunnitelma 2007-2009
Geotieteiden laitoksen itsearviointiraportti
Geotieteiden arvioinnin seurantatyöryhmän raportti (pdf)