|
Oulun yliopiston geologisen museon tehtävänä on maa- ja kallioperää
koskevan näyteaineiston kerääminen ja museokuntoon saattaminen opetusta, tutkimusta
ja yleisiä sivistystarpeita varten. Kortistoitujen näytteiden määra oli vuoden
2001 lopussa 12296, joista näytteille oli asetettu n. 2700. Alueellisesti näytemateriaali
painottuu Suomeen ja Fennoskandiaan, joskin erityisesti kivilaji- ja mineraalikokoelmissa
on näytteitä kaikista maanosista. Systematiikka on leimaa antavaa kokoelmien
rakenteelle, jotta opetusta ja tutkimusta voitaisiin palvella tehokkaasti. Systemaatisessa
mineraalikokoelmassa ovat esillä yleisimmät mineraalit kidekemiallisen luokituksen
mukaisesti ryhmiteltyinä. Systemaattisissa kokoelmissa kivilajit ja malmit on
puolestaan ryhmitelty niitä tuottavien geologisten prosessien perusteella. Korukivikokoelman
muodostaa rovasti Lauri Lehtolan arvokas 600 näytteen lahjoitus. Rakennuskivikokoelmassa
on esillä kotimaisia rakennuskiviä ja kaivoskokoelmassa havainnollistetaan kuvin
ja näyttein louhinnan kohteina olleita malmejamme. Alueelliset kallioperäkokoelmat
antavat seikkaperäisen kuvan kallioperämme kivilajikoostumuksesta ja ovat tieteellisessä
mielessä arvokkain osa museota. Maaperägeologiset kokoelmat esittelevät kiinteää
kallioperäämme verhoavia, pääosin viime jääkauden synnyttämia maalajeja. Museon
erikoisuutena ovat lakkafilmitekniikalla valmistetut maalajirakennetaulut. Museon
seiniä kiertävät kuvataulut havainnollistavat maapalloa muovaavia prosesseja maapallon
synnysta nykyaikaan. Ne kertovat myös maapallon energiavaroista, Lapin kullan
geologiasta jne. Museossa olevan mikroskoopin avulla on lisäksi mahdollista
katsella eri kivilajeista sekä historiallisten kerrostumien ajoituksessa apuna
käytettävistä piikuorisista levistä tehtyjä preparaatteja.  |
|