Tekniikka ja kaukaisimmat esi-isämme

Milloin tekniikan ja ihmisen historia alkaa? Vanhin Homo Sapiensista, ihmislajista johon kuulumme, tehty löytö on noin 130 000 vuotta vanha.¹ Mutta Homo-suku - Hominidae-perheen haara johon nykyihminen kuuluu - on vähintään kaksi ja puoli miljoonaa vuotta vanhempi. Samoin on tekniikan laita.²

Emme saa koskaan tietää tarkasti milloin, kuinka ja miksi esi-isämme ryhtyivät käyttämään tietoisesti työkaluja ja muita apuvälineitä. Ehkä kyseessä oli katkaistu oksa jolla tongittiin maasta ravinnoksi kelpaavia juuria, keppi jolla hedelmäterttu ravistettiin alas puusta tai pähkinöiden särkemiseen käytetty kivi. Tästä voimme vain esittää vain spekulaatioita, sillä tällaisia työkaluja ei ole löydetty ja vaikka niitä olisikin säilynyt, ei niitä olisi voitu erottaa muista luonnonesineistä.

Vanhimmat varmuudella ihmisen tekemäksi tunnistetut työkalut - muotoillut kivet - ovat joka tapauksessa hyvin vanhoja, todennäköisesti noin 2,4 miljoonan vuoden ikäisiä. On tuskin sattuma, että ne ovat jotakuinkin saman ikäisiä kuin vanhimmat Homo-suvusta tehdyt löydöt. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä biologinen evoluutio, jonka tuloksena Homo-suku syntyi, tapahtui samaan aikaan kuin kulttuurievoluutio, joka ilmeni työkalujen valmistustaidon kehittymisenä. Tekniikalla oli alusta lähtien keskeinen asema ihmisen kulttuurissa ja tekniikan käyttö oli osa ihmiseksi tulemista.

Kolme vaihetta

Elämä maapallolla syntyi noin 3500 miljoonaa vuotta sitten. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna ihminen on varsin nuori. Mutta siitä huolimatta vähintään kahden ja puolen miljoonan vuoden mittainen ihmisen ja tekniikan historia on valtavan pitkä ja monimutkainen. Koska kohteenamme on ajanjakso, jonka kohdalla tavalliset historialliset aikamääreet ovat käyttökelvottomia, on meidän käsiteltävä hetken verran asian kronologista puolta.

Ihmisen historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka eroavat toisistaan kulloinkin hallitsevassa asemassa olleen elinkeinon suhteen. Ensimmäistä kutsutaan metsästys- ja keräilyvaiheeksi. Tuolloin ihmiset elivät kiertolaiselämää metsästäen, kalastaen ja keräten syötäviä juuria, hedelmiä, pähkinöitä ja yrttejä. Toisena on ravinnontuotantovaihe, jonka hallitsevana piirteenä on maanviljelyn ja karjanhoidon myötä syntynyt kiinteä asutus. Kolmatta eli teollista vaihetta elämme nykyään.

Teollinen vaihe, jonka tavallisesti katsotaan saaneen alkunsa 1700-luvun loppupuolen Englannissa ja sen teollisessa vallankumouksessa, on kestänyt noin 200 vuotta. Ravintoa tuottavia maanviljelysyhteiskuntia on ollut olemassa vähintään 10 000 vuoden ajan. Varhaisin keräilyvaihe on yhtä vanha kuin ihminen itse. Asian yksinkertaistamiseksi vertailkaamme tätä Homo-suvun ikään. 200, 10 000, 2500 000 vuotta - näemme välittömästi, että useimmat esi-isämme ovat olleet metsästäjiä ja keräilijöitä.

Tämä valtava aikaperspektiivi selkeytyy, jos vuosien sijasta laskemme sukupolvia. Olettakaamme, että jokaisen sukupolven välillä on 20 vuotta. Teollinen vaihe on tällöin kestänyt tuskin 10 sukupolven ajan. Ravintoa tuottavia maanviljelysyhteiskuntia on ollut noin 500 sukupolven ajan. Keräilyvaiheen kesto on kokonaista 125 000 sukupolvea! Vaikka nämä esimerkit ovatkin keinotekoisia, antavat ne tuntumaa oikeisiin mittasuhteisiin. Näemme, että ihminen on ollut metsästäjä ja keräilijä yli 99% historiastaan. Metsästys- ja keräilyvaihe kattaa myös selvästi suurimman osan historiasta vaikka rajoittuisimme nykyisen ihmislajin - Homo sapiensin - historiaan.

Tekniikka - kulttuurin tuote

Vanhimmat työkalut on löydetty Afrikasta, maanosasta joka on ihmisen alkukoti. Kyseessä ovat erittäin yksinkertaiset kivityökalut - niin yksinkertaiset että tarvitaan asiantuntija erottamaan ne luonnonesineistä. Kuitenkin ne epäilyksettä ovat tietoisesti valmistettuja työkaluja.

Merkitseekö tämä, että näistä työkaluista voidaan nähdä "ihmisen synty"? On tavallista erottaa ihminen muista olennoista kutsumalla häntä "työkaluja käyttäväksi eläimeksi". Vähäiselläkin miettimisellä kuitenkin selviää, ettei pelkkä työkalujen käyttäminen varmastikaan riitä erottamaan ihmistä eläimistä. On eläinlajeja, jotka käyttävät yksinkertaisia työkaluja tai näitä monimutkaisempia pesiä tai muita rakennelmia. Ajatelkaa majavaa, joka rakentaa majoja ja patoja, hämähäkin verkkoa, ampiaispesän ihmeellisiä paperirakenteita, merisaukkoa joka avaa simpukoita kiven avulla tai oksalla termiittipesästä makupaloja onkivaa simpanssia! Ehkä ihminen on alusta lähtien ottanut oppia eläimiltä. Ei ole kaukaa haettua ajatella, että idea pyyntiverkosta syntyi jonkun tarkkailtua kuinka hämähäkit pyydystävät saaliinsa.

Emme siten pidä muinaisia esi-isiämme ja nykyisiä tekniikkaan perehtyneitä ihmisiä sukulaisina pelkästään yksinkertaisten työkalujen olemassaolon vuoksi. Pikemminkin voimme jo miljoonien vuosien ikäisistä työkaluista nähdä, että ne ovat kulttuurin tuotetta. Eläintä, joka käyttää yksinkertaisia apuvälineitä tai on taitava rakentaja, ohjaa vaiston ja geenien määräämä peritty käyttäytyminen. Ampiaiset rakentavat pesänsä aina samalla tavoin, eikä yhdenkään sukupolven täydy opetella sitä. Niillä on puumassan ja paperisen pesän valmistamiseen tarvittava tieto perintötekijöissään. Ihmisellä ei ole luonnostaan perittyä tietoa siitä, kuinka työkaluja valmistetaan ja käytetään. Hänen kohdallaan kyse on tietoisesta toiminnasta, joka vaatii sekä opettelua että suunnittelua.

Jo varhaisissa yksinkertaisissa kivityökaluissa on nähtävissä "design", tietoisuus muodosta ja tarkoituksesta. Löydöissä, joiden ikä vaihtelee yhden ja puolentoista miljoonan vuoden välillä, esiintyy tietyn tyyppisiä työkaluja, jotka ovat pysyneet samankaltaisina hyvin kauan. Muodon pysyminen samanlaisena voitaisiin nähdä merkkinä siitä, että työkalujen valmistus on muuttunut perinnölliseksi käyttäytymiseksi. Työkalujen samankaltaisuus johtuisi samasta syystä kuin se, että ampiaispesät tai hämähäkinverkot ovat joka kesä samanlaisia. Mutta tämä selitys ei ole uskottava. On paljon todennäköisempää, että mainittu stabiilius johtuu työkalujen valmistuksen muuttumisesta osaksi kulttuurista ja sosiaalista traditiota. Vailla tietoja syntyvä lapsi kasvatetaan sen tietoperinteen mukaisesti, jonka hänen vanhempansa ja muut yhteisön jäsenet hallitsevat. Tekniikka on osa tätä perinnettä. Tämä merkitsee, että ihmisen kohdalla tekniikka on kulttuurinen ja sosiaalinen tuote. Tekniikka on tradition olemassaolon ilmausta. Tämä seikka erottaa meidät kaikista apuvälineitä käyttävistä eläinlajeista.

Tähdennän tätä koska tekniikan historiassa korostetaan helposti teknisten uutuuksien ja keksintöjen merkitystä. Inhimillisen olemassaolomme perusta on tosiaankin traditiossa, ei luovuudessa tai alituisessa kekseliäisyydessä. Mikäli emme voisi joka hetki luottaa tietoperinteen suomaan kokemukseen ja opastukseen, lakkaisi yhteiskunta olemasta. Tradition olemassaolo on itse asiassa myös uuden keksimisen edellytys. Tämä koskee niin tekniikkaa kuin muitakin inhimillisen kulttuurin muotoja.³

Kieli

Kulttuuritradition kehittymisessä, välittymisessä ja hallitsemisessa on eräs "keksintö" näytellyt tavattoman suurta roolia. Tämä "keksintö" on kieli. Kieli perustuu tietysti aivan liian syviin psykologisiin ja fysiologisiin tekijöihin jotta sitä voitaisiin kutsua keksinnöksi perinteisessä mielessä. Mutta koska kieli ei ole myötäsyntyinen ominaisuus, ei sen näkeminen keksintönä ole täysin harhaanjohtavaa (onhan myös mahdollista luoda keinotekoinen kieli).

Varsinaisesti ihmisen erottaa eläimestä kieli, kyky siirtää tietoa sukupolvelta sukupolvelle kielen avulla. Emme saa koskaan tietää milloin ja miten kieli syntyi. Homo-suvun jäsenillä arvellaan olleen jo varhain kielen fyysiset edellytykset, puhe-elimet ja kehittynyt aivorakenne. Luultavasti kieli kehittyi vähitellen eleiden ja yksinkertaisen ääntelyn kautta monimutkaisemmaksi puheeksi.

On erittäin todennäköistä, että puhekyvyn, kielen ja työkalujen valmistuksen välillä on suora yhteys. On tosin olemassa eräs tekniikan laji - johon palaamme myöhemmin - jota ei voi suoraan käsitellä kielellisesti. Kielen merkitys tekniikan ilmentämän tietoperinteen välittäjänä on kuitenkin tavaton. Kieli on yhteiskunnan yhteisen kokemuksen siirtämisen väline. Se voidaan nähdä ensimmäisenä avaintekniikoista, jotka kaikki liittyvät kommunikaatioon ja informaatioon. Kieltä seurasivat kirjoitus, painotaito, lennätin, puhelin, radio, TV ja tietokoneet. Voidaan sanoa, että viimeksimainittujen keinotekoinen kieli sulkee ympyrän.

Inhimillinen kieli on kuitenkin enemmän kuin vain kommunikaatiota ja informaatiota. Se merkitsee kykyä ajatella symbolien ja käsitteiden avulla. Ilman tätä rationaalisen ajattelun välinettä eivät suunnittelu ja ennakointi - jotka kuuluvat tekniikan tietoiseen hyödyntämiseen - olisi mahdollisia.

On myös teorioita kielen ja työkalujen valmistuksen suoremmasta yhteydestä. Kielen ja ajattelun sekä ruumiin motoriikan välinen yhteys on todennettu perusteellisesti. Pedagogit ja psykologit ovat osoittaneet, että kielellinen kehitys liittyy läheisesti ruumiilliseen ilmaisukykyyn. Ihmisen esihistorian parissa työskentelevät tutkijat ovat tämän vuoksi kehittäneet teorian ihmisen puhekyvyn synnyn ja hänen hienomotorisen kehityksensä välisestä läheisestä yhteydestä. Tämä tarkoittaa, että käden kyky suorittaa hienovaraisia liikkeitä - mikä on työkalujen valmistuksessa ratkaisevaa - ja kyky muodostaa suussa erilaisia äänteitä ovat yhteydessä toisiinsa. Ja onhan tosiaankin niin, että jos joku yrittää tehdä käsillään jotain monimutkaista, pitää hän kielensä kurissa. Katsokaapa vaikka lasta, joka yrittää pujottaa langan neulaan!

Toisen samaan suuntaan viittaavan teorian mukaan ihminen kommunikoi alunperin eleiden avulla. Työkalujen valmistuksen ja käytön sidottua kädet tilalle kehittyi suullinen ja kielellinen kommunikaatio.

Kivikausi

Kun ajatellaan ihmisen historiaa hallitsevan keräily- ja metsästysyhteiskunnan tekniikkaa, tulee ensimmäisenä mieleen kivityökalu. Eikä ole aivan epätavallista, että ihmisen varhaishistoriaa kutsutaan "kivikaudeksi".

Naputtamalla sopivia kiviä toisiaan vasten saatiin aikaan joko teräväreunaisia liuskeita tai suurempia esineitä kuten kiiloja tai kirveitä. Materiaalina oli tavallisesti piikivi tai piin kaltaiset lasimaiset kivilajit - esimerkiksi laava - joiden reunat ovat teräviä kuin lasisirpaleet. Jo yksinkertaiset, parin kolmen sentin mittaiset piiliuskeet olivat erittäin tehokkaita työkaluja, joiden avulla voitiin paloitella suurikin metsästyssaalis. Tuollaisella liuskeella on mahdollista lävistää jopa elefantin kaksi senttiä paksu iho. Myöhemmin kiviseppien tekniset taidot kehittyivät. Viimeisen 40 000 vuoden ajalta olevat kivityökalut ovat usein erittäin käytännöllisiä ja elegantteja ja kertovat loistavasta raakamateriaalin käsittelytaidosta.

Esihistoriallisesta tekniikasta pitkän käytännön kokemuksen omaava arkeologi Thomas Johansson väittää että on eräs työkalu, joka on ihmiselle erityisen tärkeä: veitsi. Kyky leikata ja viiltää on ollut monissa tilanteissa elintärkeä.

"Yrittäkääpä pelkin käsin ja hampain nylkeä hirvi ja paloitella sen liha! Se ei onnistu ja onkin varsinaisesti suuren petoeläimen työtä, mutta jos ihmisellä on vain sentin pituinen leikkaava kiviterä, selviytyy hän siitä. Kiviveitsi on itse asiassa välttämätön myös valmistettaessa työkaluja muista materiaaleista kuten puusta ja luusta. Siksi ei ole liioiteltua väittää, että kulttuurimme tasapainottelee kiviveitsen terällä. Jos sitä ei olisi keksitty, olisimme yhä trooppisilla alueilla asuva pieni heimo. Työkalujen valmistus kivestä on eräs eniten harjoitettuja toimia kautta aikain. Samalla kyseessä oli tekniikan alue, josta ihminen tiesi ehdottomasti eniten."

Samalla kun kivityökalujen merkitys tuodaan esille on kuitenkin korostettava, että vaarana on väärän kuvan saaminen muinaisten ihmisten suhteesta tekniikkaan. Kiviesineitä on säilynyt eniten. Niitä on löydetty suuria määriä johtuen siitä, että kyseessä ovat leikkuu- ja lyöntityökalut. Kirveen tai veitsen terä nimittäin tylsyy nopeasti ja sen teroittaminen ilman että työkalun muoto vääristyy on vaikeaa. Mutta esi-isämme käyttivät tietenkin myös puusta ja muista luonnonmateriaaleista valmistettuja työkaluja. Kyseessä ovat saattaneet olla juurien kaivamiseen tarkoitetut kepit, taipuisista pajunvitsoista valmistetut ansat ja muut pyyntivälineet tai suonista punotut verkot. Näistä ei kuitenkaan voida saada yksityiskohtaista tietoa, sillä ajan hammas on hävittänyt ne jo kauan sitten.

Säiliöt

Tekniikassa ei ole kyse ainoastaan työkaluista ja aseista. Tekniikkaan kuuluvat myös ne erilaiset esineet, joita voimme kutsua yhteisnimityksellä säiliöt. Näitä ovat esimerkiksi korit, vaasit ja säilytysastiat, mutta myös tulisijat, vaatteet tai asunnot.

Säiliöillä on ollut ihmisen historiassa varsin suuri rooli. Ja näin on nykyäänkin. Ajatelkaapa vaikka elintarvikepakkauksia, kontteja, voimalapatoja, ydinreaktoreita, öljysäiliöitä, viljasiiloja tai videokasetteja!

Myös muinaiset ihmiset, keräilijät ja metsästäjät, tarvitsivat säiliöitä. Valitettavasti tuolloiset säiliöt valmistettiin häviävistä materiaaleista. Siksi on vaikea tietää, milloin esimerkiksi koreja alettiin punomaan kerätyn ruoan säilyttämistä varten. Voimme kuitenkin hyvin perustein olettaa, että säiliöt olivat jo varhain tärkeä osa varusteita, joilla ihmiset ympäröivät itsensä. Jo olemuksensa vuoksi keräily edellyttää jotain, johon kerätään. Eräät tutkijat jopa väittävät jonkinlaisen säiliön - eikä kivityökalujen - keksimisen merkinneen ratkaisevaa askelta ihmisen teknisten valmiuksien kehittymisessä!

Säiliöt voimistivat kanto- ja kuljetuskykyä, joka on seurausta ihmisen pystystä kävelyasennosta. Ne lisäsivät ihmisen liikkuvuutta myös toisella tavalla. Ihmiseltä puuttuu turkki. Syynä tähän on luultavasti, että alastomalle ihmiselle kehittyi vastalahjana tehokas jäähdytysjärjestelmä. Hikirauhasista erittyvän kosteuden avulla ruumis pysyy viileänä kovassakin työssä. Tämän vuoksi ihminen on - useimpia eläimiä enemmän - riippuvainen vedestä. Haihtunut neste on korvattava ensi tilassa. Niin kauan kuin ihminen ei pystynyt kuljettamaan vettä oli hänen pakko elää vesistöjen läheisyydessä. Tämän vuoksi jonkinlainen vesisäiliö - esimerkiksi nahkaleili - lisäsi hänen liikkuvuuttaan olennaisesti.

Toinen tekniikan laji, joka usein unohdetaan mutta jonka merkitys ihmiselle on säiliön lailla keskeinen, on kyky liittää yhteen erilaisia kappaleita ja materiaaleja. Tämä kyky on itse asiassa usein monien muiden teknisten taitojen edellytys. Mitä olisi nahkasäkki ilman koossapitävää suonilankaa tai kivikirves ilman varren ja terän yhteenliitosta? Mitä nykyajan laitteet olisivat ilman ruuveja, muttereita, niittejä, liimaa ja juotoksia?

Tavallisimmat liitostekniikat esihistoriallisella ajalla olivat sitominen ja ompeleminen erilaisten luonnonkuitujen kuten juurien ja suonien avulla. Siten voimme hyvin perustein nimetä neulan ja langan eräiksi ihmisen vanhimmista ja tärkeimmistä teknisistä apuvälineistä. Jopa liima - esimerkiksi kalaliima - keksittiin varhain. Mutta vasta modernilla ajalla liimalla on ollut merkitystä tekniikassa.

Suonet ja muut kuidut olivat tietysti erittäin tärkeitä siimojen, verkkojen ja muiden metsästys- ja kalastusvälineiden valmistuksessa.

Tuli

Äärimmäisen itsestään selvä esimerkki ihmiselle erityisen tärkeästä tekniikasta on tuli. Jälleen on todettava, että on mahdoton sanoa tarkasti milloin ja miten esi-isämme oppivat hallitsemaan tulta. Vanhimmat varmasti tunnistetut tulisijojen jäänteet ovat noin 600 000 vuotta vanhoja. Mutta on merkkejä siitä, että tulen käyttö olisi aloitettu huomattavasti aikaisemmin. Todennäköisintä on, että aluksi tuli saatiin salaman tai muun luonnollisen syyn sytyttämistä metsäpaloista. Kyky sytyttää tuli itse on nuorempi, ehkä 100 000 vuotta vanha.

Tämä oli erittäin suuri askel - ehkä se, joka lopullisesti erotti ihmisen eläimestä. Samalla tavoin kuin kyky kuljettaa vettä lisäsi ihmisen liikkuvuutta, lisäsi tulen hallintakyky mahdollisuuksia selviytyä jopa planeettamme epäsuotuisilla seuduilla.

Tuli toi myös toisella tavoin uusia ulottuvuuksia esi-isiemme elämään. Tuli antaa lämpöä ja valoa, ei ainoastaan ruumiille vaan myös sielulle. Jos on olemassa hetki, jolloin voimme todella tuntea olevamme yhteydessä ammoisiin esi-isiimme, on tämä silloin kun kokoonnumme leiritulen ääreen ja annamme lepattavien liekkien vangita silmämme ja ajatuksemme. Ajatelkaapa yhteisyyden tunnetta, jonka pelkkä nuotio voi luoda. Vielä tänä päivänäkin nuotio on yhteenkuuluvuuden ja juhlan symboli - oli kyse sitten kevään saapumisen juhlimisesta tai perheen sunnuntairetkestä metsässä. Näin on täytynyt olla esi-isiemmekin kohdalla. Tuli oli myös muinaisten riittien olennainen osa. Ehkä ihmisen tapa käyttää tulta ruoanvalmistuksessa pohjautuu rituaaliseen käyttäytymiseen. Aivan samoin kuin me hyödynnämme rituaalista käyttäytymistä - niin sanottua etikettiä - halutessamme osoittaa sosiaalisen asemamme, tekivät muinaiset ihmiset eron muihin eläimiin lopettamalla tulen avulla raa'an ravinnon syönnin.

Eskimoiden käyttämä jousipora tulentekoa varten. Ennen tulitikkuja ihminen käytti kahta eri periaatetta tulen tekemisessä: hankauslämpöä tai iskemällä toisiaan vastaan kahta ainetta, esimerkiksi piitä ja rikkikiisua. Molemmat tavat vaativat huomattavaa taitoa ja siksi aina pyrittiin ylläpitämään hankittua tulta.

Tulella on kuitenkin myös muita ominaisuuksia. Samoin kuin suurella osalla muustakin tekniikasta, joka teki ihmisen elämän miellyttävämmäksi, saattoi myös tulella olla päinvastaisia vaikutuksia. Huolimattomuuden tai varomattomuuden aiheuttamista metsä- tai asuinpaloista saatiin luultavasti ensimmäiset kokemukset siitä, kuinka voimaton ihminen on kun hän kadottaa tekniikan hallinnan. Voimme helposti kuvitella, kuinka tuli - useita tuhansia vuosia ennen Tshernobyliä ja muita tekniikan kesyttämisen vaikeuden symboleja - aiheutti ensimmäiset väittelyt teknologisten optimistien ja pessimistien kesken.

Tietoa vaativa tekniikka

Kiviset, puiset ja luiset työkalut, erilaiset säiliöt ja tuli ovat siten esimerkkejä teknisestä varustuksesta, jota esi-isämme hyödynsivät 100 000 vuoden ajan. Oliko tämä primitiivistä tekniikkaa? Ei, sillä olisi harhaanjohtavaa luonnehtia sitä primitiiviseksi. Se oli varmastikin monessa suhteessa yksinkertaista. Samalla se vaati kuitenkin erittäin paljon tietoa.

Tietoa tarvitaan teknisten apuvälineiden valmistukseen, mutta ennen kaikkea niiden käyttämiseen. Ansa voi olla konstruktiona erittäin yksinkertainen. Sen muuttaminen toimivaksi pyyntivälineeksi vaatii kuitenkin paljon perinpohjaista tietoa pyydystettävästä riistasta. Metsästäjän tai keräilijän on oltava perehtynyt luontoon jonka keskellä hän elää. Hänen on tiedettävä kuinka hyödyntää luonnon ruokavaraston rikkautta.

Ansoja, kuten kuvassa olevaa loukkoa, voidaan pitää vanhimpina automaattisina mekanismeina.

Meidän tulee muistaa, että muinaiset ihmiset olivat yhtä riippuvaisia tekniikasta kuin mekin. Modernissa yhteiskunnassa saattaa sähkökatkolla olla valtavat seuraukset. Mutta esi-isillemme hiilloksen sammumisella on voinut olla yhtä vakavat seuraukset. Riippuvaisuus tekniikasta ei ole vain meidän aikamme erityisominaisuus. Tekniikka on ollut aina korvaamaton osa ihmisen kulttuuria.

Yltäkylläisyyden yhteiskunta

Loiko metsästäjien ja keräilijöiden tekniikka edellytykset hyvälle elämälle? Kysymykseen on vaikea vastata, ei vain sen vuoksi että hyvän elämän olemuksesta voidaan keskustella, vaan myös johtuen metsästäjien ja keräilijöiden miljoonien vuosien pituiseen historiaan mahtuvien yhteiskuntien moninaisuudesta. Yleistäminen on itse asiassa mahdotonta. Nykyiset tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet ja uudistaneet perinteisen kuvan elämäntavaltaan julmista puolieläimistä, jotka elävät vihamielisen luonnon keskellä kamppaillen jatkuvasti kylmyyttä ja kuumuutta, nälkää ja janoa vastaan.

Eräiden arkeologien ja antropologien mukaan keräily- ja metsästysyhteiskunta oli ainoa yltäkylläinen yhteiskunta, jota koskaan on ollut olemassa. Väite perustuu muun muassa arkeologisiin tutkimuksiin, jotka ovat osoittaneet, että jo kauan ennen maanviljelyn syntyä on saattanut kukoistaa ällistyttävän kehittynyt kulttuuri. Arkeologi Carl-Axel Moberg on esimerkiksi kertonut löydöstä, joka liittyy arktisessa ja päällisin puolin erittäin vihamielisessä ilmastossa 25 000 vuotta sitten eläneeseen kansaan. Löydön perusteella voidaan päätellä, että kaikilla tuon kansan jäsenillä oli aikaa kuluttaa tuhansia työtunteja vaatteiden, korujen ja aseiden valmistukseen.

"Siten saamme olosuhteista kuvan, jota monet tutkijat puolustavat: että metsästys-, kalastus- ja poimintayhteiskunta on saattanut olla yltäkylläisyyden yhteiskunta. Näin siitä huolimatta, että minkäänlaista suunnitelmallista elintarviketuotantoa viljakasveineen ja kotieläimineen ei ollut. Samat tutkijat kritisoivat tavallista käsitystä, jonka mukaan maanviljelys olisi välttämätön edellytys sille, että jollakulla on 'aikaa ajatella kulttuuria', ja jonka mukaan 'kehittyneempi' kulttuuri ei olisi ollut mahdollista ennen 'neoliittista vallankumousta' (so. maanviljelyn syntyä)."

Muita kuuluisia merkkejä kehittyneestä kulttuurista ovat mahtavat luola- ja kalliomaalaukset Lounais-Ranskassa, Pohjois-Espanjassa ja eri puolilla Afrikkaa. Ne ovat viime jääkauden aikana eläneiden metsästäjien ja keräilijöiden tekemiä vaikuttavia taiteellisia luomuksia.

Muita merkittäviä lähteitä, joista saamme tietoa metsästäjien ja keräilijöiden elinehdoista, ovat alkuperäisen elämäntavan nykypäiviin asti säilyttäneet kulttuurit.

Nykyinen käsitys keräily- ja metsästysyhteiskuntien vauraudesta perustuu ennen kaikkea Australian alkuasukkaita, tiettyjä intiaaniheimoja sekä eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Kalaharin autiomaan metsästäjiä ja keräilijöitä käsitteleviin tutkimuksiin. Nämä osoittavat muun muassa, että keräilijöiden ja metsästäjien aineellisten tarpeiden tyydytys vaati huomattavasti lyhyemmän työajan kuin modernissa teollisuusyhteiskunnassa. He tulivat yleensä toimeen 20-30 tunnin työviikolla. Siten heillä oli runsaasti vapaa-aikaa ja mahdollisuus lepoon ja yhdessäoloon. Silti he nauttivat erittäin monipuolista ja ravintorikasta ruokaa, joka tyydytti myös henkilökohtaiset, subjektiiviset tarpeet.

Siten kyseessä oli yltäkylläisyyden yhteiskunta siinä mielessä, että kaikki tarpeet tulivat tyydytetyiksi ja vapaa-aikaa oli runsaasti. Voiko enempää toivoa? Joku ehkä haluaisi enemmän tavaroita. Niitä nykyihmiset ainakin tavallisesti kaipaavat. Alkuperäisissä keräily- ja metsästysyhteiskunnissa ei näin kuitenkaan ollut. Tutkijat ovat luonnehtineet keräilijöiden ja metsästäjien elämäntapaa huolettomaksi ja tuhlaavaiseksi. Tarvetta suurempaan omaisuuteen ei yksinkertaisesti tunnettu. Selitys tähän on yksinkertainen. Koska metsästäjät ja keräilijät elivät kuljeksivaa kiertolaiselämää, olisi suurempi tavaramäärä ollut sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti raskas taakka.

Useimmiten pidämme näitä ihmisiä ensisijaisesti metsästäjinä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että suurin osa ravinnosta oli enimmäkseen naisten keräämää kasvisravintoa. Kalaharin autiomaan väestön keskuudessa sen osuus ruoasta oli 70%! Tämä kaava on epäilemättä pätenyt monissa keräily- ja metsästysyhteiskunnissa. Niiden olemassaolon perustan ovat muodostaneet kasvisravinto sekä naisten tieto siitä, mitkä kasvit kelpaavat ruoanlaittoon, mitkä ovat kuitukasveja ja mitkä lääkekasveja.

Näin ollen kohtuullisen hyvän elämän viettämiseen ei tarvita "huipputeknologiaa". Yksinkertaiset metsästysaseet, korit ja kaivuukepit saattavat riittää. Metsästäjien ja keräilijöiden elämää ei tule kuitenkaan esittää liian idyllisessä valossa. Joitain varauksia voidaan esittää. Tutkimukset, joihin tässä on viitattu, eivät varmastikaan kerro koko totuutta. Mitä tapahtui esimerkiksi vanhuksille ja sairaille, jotka eivät kyenneet kuljeksivaan kiertolaiselämäntapaan, joka oli hengissäsäilymisen ehto? Meidän on myös muistettava, että tämä elämäntapa vaati tietyssä suhteessa valtavia resursseja. Metsästäjien ja keräilijöiden selviytyminen edellytti laajaa maa-aluetta. Jos Ruotsissa asuisi taas vain metsästäjiä ja keräilijöitä, ei tilaa olisi enemmälle kuin muutamalle kymmenelle tuhannelle ihmiselle.

Myytit paratiisista ja kulta-ajasta

Ehkä muisto muinaisesta "yltäkylläisyyden yhteiskunnasta" on monissa kulttuureissa esiintyvien paratiisi- ja kulta-aikamyyttien taustalla. Ajatelkaapa vaikka Aatamia ja Eevaa Eedenin puutarhassa!

Mutta mitä syntiinlankeemuksessa sitten tapahtui? Millainen historiallinen perusta on kertomuksella, joka kuvaa kuinka ihminen tiedon puun hedelmää maistettuaan karkotetaan paratiisista ja joutuu mukaan ankaraan olemassaolokamppailuun? "Olkoon maa sinun takiasi kirottu", sanoi Jumala Aatamille. "Kovalla työllä sinun on hankittava leipäsi niin kauan kuin elät", lukee Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. "Maa kasvaa sinulle orjatappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat."

Mitä muutakaan kertomus syntiinlankeemuksesta kuvaa kuin ehkä kaikkien aikojen ratkaisevinta teknistä muutosta ihmisen historiassa. Ihminen oli parin miljoonan vuoden ajan poiminut paratiisin hedelmiä ja elänyt metsästäjänä ja keräilijänä luonnon antimilla. Mutta 10 000 vuotta sitten hän maistoi tiedon puusta ja luopui totutusta elämäntavasta. Hänestä tuli maanviljelijä ja hänen oli hankittava elantonsa maan kasveista kovalla työllä ja otsa hiessä.

Maanviljelyn synty on epäilemättä yksi ihmiskunnan historian tärkeimmistä muutoksista. Se muutti ihmisen elinehtoja kaikissa suhteissa. Se merkitsi kuitenkin myös teknistä murrosta. Seuraavassa luvussa tarkastellaan tämän mullistuksen edellytyksiä ja seurauksia.

Viitteet

¹ Ihmisen esihistoriaa koskevat aikamääreet ja muut tiedot ovat tietenkin epävarmoja ja jatkuvan tarkistuksen kohteena. Mutta tässä tutkielmassa en pyri perinpohjaiseen pohdintaan, minkä vuoksi esitän yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä ilman varauksia.

² Tekniikan käsitteelle voidaan antaa monia erilaisia sisältöjä. Tässä sekä jatkossa sitä käytetään useimmiten merkityksessä "tekniikkaa ovat ihmisen menetelmät toiveidensa toteuttamiseksi fyysisiä välineitä käyttäen". Syvällisempää käsitteen pohdintaa on artikkelissa Svante Lindqvist, "Vad är teknik", teoksessa B. Sundin (toim.), I teknikens backspegel (1987).

³ Tradition merkityksen korostamista ei pidä käsittää konservatiivisessa mielessä. Sen sijaan se tulee ymmärtää nykyään tavalliseen "luovuuden" yksioikoiseen palvontaan kohdistuvan epäilyksen ilmauksena. Olen saanut paljon vaikutteita Eric Havelockin teoksesta The Muse Learns to Write, joka käsittelee suullisen ja kirjallisen perinteen merkitystä. Siteeraan siitä mielelläni seuraavan vaikeasti käännettävän mutta ajattelemisen arvoisen ajatuksen. "Not creativity, whatever that may mean, but recall and recollection pose the key to our civilized existence."