|
 |
Oppiaineen
esittely
|
|
Aate- ja
oppihistoria on maassamme uusi historiantutkimuksen ala,
jossa Oulu on valtakunnallinen tiennäyttäjä.
Oppiaineessa panostetaan etenkin Euroopan aate- ja
oppihistoriaan renessanssista nykypäivään, mukaan lukien
tietysti Eurooppaan erottamattomasti kuuluva Suomi.
Opinnäytteen tekijällä on mahdollisuus kohota
uranuurtajaksi aivan uudella alueella tai liittyä
oppiaineen meneillään oleviin tutkimushankkeisiin, jotka
tarjoavat enemmän neuvoja ja yhteistyön mahdollisuuksia,
mutta kohdistuvat usein myös uusiin ja muualla paljolti
laiminlyötyihin aihealueisiin. Aate- ja oppihistoriassa
on Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa
valmistunut eniten tohtoreita, ja lisää tarvitaan.
Oppiaineen opettajakunta uurastaa mielellään keksiäkseen
rahoitus-mahdollisuuksia väitöskirjojen tekijöille.
Pro gradu -töissä
ja jatkotutkinnoissa ratkaiseva seikka on työn tekijän
oma kiinnostus ja motivaatio tiettyyn aiheeseen. Tätä
pyritään tukemaan, kannustamaan ja etsimään keinoja,
joilla kiinnostus voisi tuottaa aitoa uutta tietoa ja
tulkintaa opinnäytteen varsin rajallisessa muodossa.
Näkökulman ja teoreettisen lähtökohdan valinta ovat
tärkeitä, mutta kenties vielä tärkeämpää on oppia
ymmärtämään menneen ajan vierasta ja meille usein outoa
kieltä.
Oppiaineen
kirjallisuuden kokoelmat ja lähdekokoelmat ovat alallaan
maan parhaat, ja niitä pyritään täydentämään jatkuvasti.
Koska kyseessä on maassamme uudesta ja muualla
maailmassa pidemmälle kehittyneestä tutkimusalueesta,
ulkomailla hankittu kokemus sikäläisestä opetuksesta on
tavattoman arvokasta, milloin siihen vain on
mahdollisuus. Omaa tarjontaamme täydentää tärkeällä
tavalla tieteiden ja teknologian historian
verkosto-opetus, josta voi löytyä myös uusia
tutkimusaiheita ja samalla työn tukijoita muistakin
yliopistoista.
|
| |
 |
 |
| |
|