Oktr — opetuksen kehittämistyöryhmä
OKTR on historian laitoksen opettajista ja opiskelijoista koottu työryhmä, jonka tehtäviin kuuluu kaikkien opetukseen liittyvien asioiden pohdinta. Ryhmässä seurataan laitoksen opetusjärjestelmien toimivuutta ja kehitellään uusia ideoita mm. tutkintovaatimuksiin, opetusohjelmiin, opintojaksojen sisältöön ja tenttimiskäytäntöihin liittyen. Myös palautejärjestelmän kehittäminen ja laitoksen itsearviointiraporttien laatiminen ovat pääosin OKTR:n alaa. Historian laitoksen opiskelijat (ja opettajat) voivat vapaasti ottaa yhteyttä OKTR:n jäseniin kaikissa opetukseen ja sen kehittämiseen liittyvissä asioissa.
OKTR:n kokoonpano on seuraava: opettajia on neljä, eli työryhmän puheenjohtajan lisäksi jokaisesta pääaineesta on mukana yksi opettaja. Opiskelijajäseniä on samoin neljä: yksi jokaisesta pääaineesta sekä Tiiman KOPO-vastaava virkansa puolesta. Käsiteltävistä asioista riippuen kokouksiin voidaan lisäksi kutsua mukaan muitakin asiantuntijoita. Työryhmä kokoontuu muutaman kerran lukukaudessa. Työryhmän jäsenet valitaan yleensä loppukeväästä lukuvuodeksi kerrallaan. Jokainen OKTR:stä kiinnostunut opiskelija voi tavoitella työryhmän jäsenyyttä. Viime kädessä valinnan tekee Tiima.
Opetuksen kehittämistyöryhmän jäseniä vuoden 2002 syksyllä ovat puheenjohtaja, amanuenssi Kimmo Helomaa, sihteeri, amanuenssi Markku Mäkivuoti (YH), yliassistentti Maija Kallinen (AOH) ja amanuenssi Erkki Urpilainen(AOH). Opiskelijajäseniä ovat Tiiman KOPO:n Paavo Maskulaisen lisäksi Milla Kuusisto (YH), Miia Mukkala (AOH) ja Päivi Murtomäki (SSH).
Opiskelijahuoneen ilmoitustaululla
on kulloinenkin ajantasainen OKTR:n jäsenluettelo yhteystietoineen.
Opiskelijapalaute opetuksesta
Helpoin tapa antaa palautetta opetuksesta on täyttää nimetön palautekaavake. Kaavakkeita jaetaan usein luentosarjan lopussa tai luentokertauksen yhteydessä ja ellei niitä koota pois saman tien, ne palautetaan Tiima-huoneen vihreään laatikkoon. Kaavakkeita on jaossa myös Tiima-huoneessa ja voipa niitä täyttää Tiiman kotisivuilla netissäkin osoitteessa www.student.oulu.fi/~tiima/. Palautetta voi antaa miltei mistä vaan: opetusmuodoista ja suoritustavoista, laitoksen toiminnasta ja itse palautejärjestelmästä. Se voi olla niin pikku esiintymisvinkkejä luennoitsijoille kuin korkealentoisia kehityssuunnitelmiakin. Myös aiheita luennoiksi ja opetukseen voi ja kannattaa toivoa! Palautteet päätyvät vain kopo-vastaavan ja asiaa koskevan henkilön käsiin.
Lukukauden lopussa Tiiman kopo-vastaava tekee koosteen palautteesta ja siitä keskustellaan yhdessä Historian laitoksen palautepäivänä. Ainakin kerran vuodessa pyrimme samalla tutustumaan Oulun lähialueen kulttuurinähtävyyksiin. Palautepäivillä voidaan käsitellä myös muualta kuin kaavakkeista esiin tulevia aiheita, esimerkiksi kirjatenttikäytännöt tai aineenopettajankoulutus. Aiheita voi jokainen ehdottaa keskusteltavaksi itse tilaisuudessa tai ehdottaa niiden esille ottoa kopo-vastaavalle tai amanuenssi Reija Satokankaalle. Suuremmista kokonaisuuksista voidaan myös järjestää palautetempauksia. Esimerkiksi keväällä 2000 aiheena oli valtio-opin opiskelu.
Välittömämpi
ja vapaamuotoisempi tapa vaikuttaa opetukseen on muutaman kerran vuodessa
järjestettävä Perjantai-klubi, jolloin perinteisesti on
kokoonnuttu syömään jotain pientä ja jutustelemaan
ravintola Tervasoihtuun.
Palaute opettajilta opiskelijoille
Opiskelijoiden ja opettajien välisen vuorovaikutuksen ja palautteen antamisen soisi olevan jokapäiväistä. Historian laitoksen opiskelijapalautteessa opiskelijat ovat todenneet, että laitoksella "ei tarvitse lakki kädessä kulkea" ja että "jos talvisodan henki olisi ollut niin hyvä kuin historian laitoksen henki on, niin rajamme olisivat Uralilla". Edelleenkin opiskelijat ovat tervetulleita keskustelemaan kaikista opiskeluun liittyvistä asioista opettajien ja koko henkilökunnan kanssa. Kannattaa kysyä isoja ja pieniä asioita, siten voi välttyä monilta harmeilta ja epätietoisuuden aiheuttamilta viivästymisiltä tai väärinkäsityksiltä.
Erityisesti amanuenssit antavat opintoneuvontaa, mutta opintojaksojen suorittamiseen liittyvistä asioista kannattaa neuvotella henkilökohtaisesti ko. opettajan kanssa. Kaikilla laitoksen opettajilla on viikoittaiset vastaanottoajat (ks. oppaan kohdasta Henkilökunta), jotka ovat nimenomaan opiskelijoita varten.
Opiskelijat saavat hakea ja opiskelijoiden kannattaa hakea palautetta erityisesti kirjallisista suorituksista, esseistä, luentopäiväkirjoista, tutkielmista. Myös tenttivastauksista voi käydä kysymässä arvosteluperusteita, mahdollisimmin pian tenttitulosten saamisen jälkeen. Tenttivastauksia ja muita opintosuorituspapereita säilytetään puoli vuotta.
Valitessaan laitoksemme koulutuksen laatuyksikköksi korkeakoulujen arviointineuvosto totesi, että "laitoksella on innostunut ja opiskelijaläheinen ilmapiiri sekä selkeä opetuksen ja tutkimuksen yhdistämiseen pohjautuva opetusajattelu. Opiskelijoiden aktiivisuus on poikkeuksellista. Palautejärjestelmän merkitys on hyvin oivallettu ja hyödynnetty myös ilmapiirin luojana." Toivottavasti opiskelija-aktiivisuus ja palautejärjestelmän toimivuus ovat vastaisuudessakin laitoksemme olennaisia piirteitä.
Mitä muuta kuin kunniaa opetuksen huippuyksikkökausi merkitsee? Laatuyksikkö-statuksen muassaan tuoma tuloksellisuusraha takaa sen, että laitoksen toimintaa voidaan jatkaa entiseen tapaan; esimerkiksi supistuksia opetusohjelmaan tai rajoituksia opiskelijoiden ilmaisiin opinnäytetöiden kopiointeihin ei tarvitse tehdä – näin siitä huolimatta, että yliopiston yleinen rahoitustilanne on selvästi heikompi kuin aiempina vuosina. Määräraha mahdollistaa myös opetuksen kehitystyötä edesauttavien laitteiden hankkimisen ja vierailevien luennoitsijoiden opetuksen jatkamisen. Henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa on käyty ja käydään vastaisuudessakin keskustelua määrärahan käyttämisestä ja kaikista muistakin opetuksen kehittämiseen liittyvistä asioista.