(Markku Mäkivuoti)

Portfolio työnhaun välineenä

(Henry Oinas-Kukkonen)

Perusportfolio tarkoittaa oman osaamisen ja oppimisen persoonallista dokumentointi- ja tukijärjestelmää. Näyteportfoliotyö tarkoittaa osaamisen parhaiden näytteiden valintaa ja jäsentämistä julkisesti esitettävään muotoon. Historioitsijan suhde portfolioon on monitasoinen. Sen lisäksi, että portfoliotyöskentelyä voi käyttää opiskeluaikana suoritusmuotona, portfolio voi yhtä hyvin kuulua historioitsijan tulkitsemiin lähteisiin tutkimusta tehtäessä. Niinpä se voi edistää lähdekriittisen ajattelun syventämisessä. Oma portfolio, oman työskentelyn pitkäjänteinen tutkiminen ja dokumentointi, auttaa parhaimmillaan historioitsijaa jäsentämään toimintaansa sekä ymmärtämään omia vahvuuksiaan että korjaamaan heikkouksiaan. Viimeistään oman portfolion tarve tulee vastaan työtä haettaessa. Nykyään yhä useammin työnantajat odottavat hakijan esittävän realistisen portfolionsa, kun tämä pyrkii vakuuttamaan heidät kehityskyvystään sekä palkkaamisensa järkevyydestä.
 

Miten opettajaksi?

Aineenopettajaksi valinta on kaksivaiheinen ja siinä otetaan huomioon menestyminen opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeessa ja opintomenestys. Molemmista osista voi saada 0–15 pistettä.

Jo ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä (yleensä marras-joulukuun vaihteessa) opiskelija voi osallistua ensimmäisen kerran soveltuvuuskokeeseen. Ensimmäisenä vuotena pienryhmäohjaajat jakavat ilmoittautumiskaavakkeet, jotka palautetaan historian laitoksen toimistoon (opintoasiat), kaavake on palautettava vaikka ei osallistuisikaan kokeeseen. Toisen ja kolmannen vuoden aikana ilmoittautumisesta tulee opiskelijan huolehtia itse! Kaavakkeita saa toimistosta.

Soveltuvuuskoe koostuu (toistaiseksi) ryhmäkeskustelusta ja yksilöhaastattelusta. Soveltuvuuskokeeseen voi pääsääntöisesti osallistua kaksi kertaa kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Soveltuvuuskoe arvostellaan pistein 0–15. Alin hyväksytty pistemäärä on kuusi pistettä. Kahdesta kokeesta parempi pistemäärä jää voimaan. Soveltuvuuskokeeseen kuuluvan ryhmäkeskustelun osuus koko pistemäärästä on 3/4 ja yksilöhaastattelun osuus 1/4.

Opintomenestys lasketaan kolmen ensimmäisen opiskelulukukauden opinnoista (31.12. mennessä suoritetut opinnot). Historia-aineissa opintomenestys mitataan ottamalla huomioon historian perusopintokokonaisuus, jonka loppuarvosana kerrotaan viidellä. Opintomenestyksestä voi saada 0–15 pistettä. Alin hyväksytty pistemäärä on kuusi pistettä. Jos olet tehnyt perusopinnot jo valmiiksi avoimessa yliopistossa ennen kuin olet päässyt opiskelemaan yliopistoon, olet aineenopettajavalinnassa täysin samalla viivalla muiden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. Mahdollisten opintojaksojen arvosanojen korottamisesta kannattaa keskustella opinto-ohjaajien kanssa.

Jos olet siirto-opiskelija ja olet suorittanut aiemmassa kotiyliopistossa perusopinnot ja mahdollisen soveltuvuuskokeen, tulee sinun ilmoittaa tiedekunnan opintoasiainpäällikölle, että olet halukas pyrkimään aineenopettajakoulutukseen. Jos et ole aiemmin osallistunut soveltuvuuskokeeseen, voit osallistua siihen normaalisti. Muista kuitenkin kolmen vuoden rajoitus ja muista tässäkin tapauksessa informoida erikseen tiedekunnan opintoasiainpäällikköä, että et putoa pois kelkasta!

Jos suoritat varusmiespalveluksen/siviilipalveluksen kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana (äitiysloma rinnastetaan varusmiespalvelukseen), vähennetään kyseinen aika pois opiskeluajan pituudesta. (Esimerkiksi jos olet aloittanut opiskelun syksyllä 2002 ja menet varusmiespalvelukseen tammikuussa 2003 (olethan muistanut käydä soveltuvuuskokeessa) ja jatkat opintojasi vasta tammikuussa 2004, katsotaan sinut ensimmäisen vuoden opiskelijaksi. Tällöin sinulla on mahdollisuus suorittaa perusopinnot valmiiksi vuoden 2004 loppuun mennessä. Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua toisen kerran soveltuvuuskokeeseen ja olet mukana halutessasi aineenopettajakoulutuksen valinnassa.) Muista kuitenkin tässäkin tapauksessa informoida erikseen tiedekunnan opintoasiainpäällikköä.

Valinta aineenopettajankoulutukseen tehdään toisen opiskeluvuoden tammikuussa. Opintosuoritusrekisteristä lasketaan opiskelijoiden opintomenestys- ja soveltuvuuskoepisteet, jotka määräävät paremmuusjärjestyksen. Kiintiöt vahvistetaan vuosittain. Vuonna 2002 opintonsa aloittaneita koskevat kiintiö on historiassa 20.

Valinnan toinen vaihe ajoittuu maaliskuuhun. Tällöin valitaan aineenopettajan opinto-oikeuden saaneista ne, jotka aloittavat pedagogiset opinnot saman vuoden syksyllä. syksyllä. Ajankohtaista ilmoitustaululle tulee lista, johon jokainen seuraavana syksynä pedagogisiin opintoihin haluava kirjoittaa nimensä. Vaikka valintaa tehtäessä pyritään samaan valittavien määrään kuin edellä on esitetty, saattaa pedagogisiin opintoihin valittavien määrä poiketa edellä esitetystä. Tämä johtuu harjoittelun järjestävän yksikön taloudellisista ja ohjauksellisista resursseista. Tässä valinnassa käytetään kriteereinä opetettavien aineiden opintojen määrää. Jos olet jäänyt rannalle "maaliskuun valinnassa" (opinviikkokertymäsi, sivuaineopinnot eivät ole riittäneet jne.), mutta olet tullut valituksi aineenopettajakoulutukseen, sinulla on mahdollisuus yrittää seuraavana vuona uudelleen pedagogisiin opintoihin uudessa "maaliskuun valinnassa".

Historia-aineita opiskeltaessa on pääaineopintoja oltava vähintään 20 ov ja sivuaineopintoja 15 ov. Muina kriteereinä käytetään opintojen kokonaisopintoviikkomäärää ja opintojen aloitusvuotta. Pedagogisten opintojen suorittaminen ajoittuu yleensä neljänteen tai viidenteen opiskeluvuoteen. muistakaa ehdottomasti seurata ajankohtaista-ilmoitustaulua!

Millaisella aineyhdistelmällä opettajaksi?

Opetustoimien henkilöstön kelpoisuusvaatimukset määritellään asetuksessa 986/1998. Aineenopetusta perusopetuksessa ja esiopetuksessa on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot on ryhmitelty viideksi moduuliksi eli aihekokonaisuudeksi. Ensimmäinen moduuli on yleisjohdatus koko opintoihin. Se on ajoitettu elo-syyskuun vaihteeseen siten, että se ei menisi päällekkäin muiden opintojen kanssa. Moduulit (ensimmäistä lukuun ottamatta) koostuvat yleisen kasvatustieteen, ainedidaktiikan ja koulutyöskentelyn opinnoista. Nämä opinnot pyritään integroimaan eheäksi kokonaisuudeksi moduulin teeman mukaisesti. Opiskelu on suureksi osaksi seminaarimaista pienryhmätyöskentelyä, jossa harjoitetaan argumentoivaa keskustelukulttuuria. Opiskelijat työskentelevät yleisen kasvatustieteen opinnoissa moniaineisina pienryhminä (noin 20 opiskelijaa ryhmässä), ainedidaktiikassa oman aineensa ryhmissä ja koulutyöskentelyssä vaihtelevasti.

Yleisen kasvatustieteen jaksot johdattavat kasvatustieteen perusteisiin, kasvatuksen teorian peruskysymyksiin ja kasvatustieteellisen tutkimuksen peruslähtökohtiin. Ainedidaktiikassa käsitellään mm. oman opetettavan aineen opettamisen kysymyksiä, uusia oppimisympäristöjä ja kasvatustieteen yhden osa-alueen muodostavan ainedidaktisen tutkimuksen peruslähtökohtia. Pedagogisten opintojen eräänlainen lopputyö on viidennessä moduulissa valmiiksi tehtävä ainedidaktinen seminaarityö.

Koulutyöskentelyssä harjoitellaan ammattitaitoisten ja opiskelijoiden ohjaamiseen erikoistuneiden opettajien ohjaamana opettajan työssä vaadittavia käytännön taitoja, sovelletaan teoriaa käytännön tilanteissa ja pohditaan opettamiseen ja kasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Koulutyöskentely suoritetaan pääsääntöisesti normaalikoulussa. Koulutyöskentelystä jaetaan opiskelun alkaessa tarkat ohjeet. Ensimmäisessä moduulissa ei ole varsinaista koulutyöskentelyä. Monet suorittavat joko kesäyliopistossa tai muutoin kasvatustieteen approbaturin (perusopinnot), jotka luetaan hyväksi pedagogisiin opintoihin, jolloin pedagogisiin opintoihin ja opetusharjoitteluun kuluvasta vuodesta ei tule (liian?) rankka. Pedagogiset opinnot arvioidaan kokonaisuutena asteikolla tyydyttävät, hyvät, erinomaiset tiedot. Opettajan pedagogisten opintojen tarkka opetussuunnitelma on kasvatustieteiden tiedekunnan opinto-oppaassa.

Opetettavat aineet

Opettajaksi opiskelevien pakollisena sivuaineena ovat opettajan pedagogiset opinnot (35 ov). Muut sivuaineet kannattaa valita koulujen opettajanvirkoja silmällä pitäen.

Valtaosa viroista on historian ja yhteiskuntaopin lehtorin virkoja. Historian ja yhteiskuntaopin opettajan historian opetettavan aineen opinnot koostuvat Suomen ja Skandinavian historian tai yleisen historian perus-, aine- ja syventävistä opinnoista sekä tutkielmasta. Mikäli opiskelijan pääaineena on aate- ja oppihistoria, hän suorittaa pääaineestaan perus-, aine- ja syventävät opinnot sekä tutkielman ja lisäksi Suomen ja Skandinavian historian tai yleisen historian aineopinnot.

Yhteiskuntaopin opetettavan aineen opinnot (35 ov) voivat koostua valtio-opin, sosiologian, taloustieteen tai kansantaloustieteen opinnoista siten, että opiskelija valitsee näistä vähintään kaksi ainetta, joista toisessa on suoritettava vähintään 15 opintoviikon laajuiset opinnot.

Opintojen rakenne voi siis olla esimerkiksi:

Samoin filosofia, elämänkatsomustieto ja uskonto ovat harkitsemisen arvoisia aineita. Jotta mainitut aineet kelpaavat opetettaviksi aikeiksi, tulee jokaisesta niistä suorittaa asetuksen vaatimat vähintään 35 opintoviikon opinnot, eli käytännössä perus- ja aineopinnot.

Jos olenkin myöhäisherännyt ja kiinnostun opettajan ammatista?

Opiskelun loppupuolella tai valmistumisen jälkeen voi iskeä halu alkaa opettajaksi. Kirvestä ei tarvitse vielä heittää kaivoon. Valmistumisen jälkeen voi hakeutua erilliseen aineenopettajakoulutukseen. Haku on yleensä keväällä toukokuussa. Kannattaa myös muistaa, että tämän erillisen "auskultoinnin" voi tehdä myös esimerkiksi ammattikorkeakoulun puolella. Lisätietoa saa mm. tiedekunnan opintoasiainpäälliköltä.

Jos en halua opettajaksi, mikä minusta tulee isona?

Historian opiskelijalla on toki muitakin mahdollisuuksia sijoittua työelämään kuin ryhtyä opettajaksi. Ennen kaikkea on hyvä muistaa, että laatiessasi omaa HOPSia kannattaa miettiä aineyhdistelmää tarkasti, mitä hyötyä eri aineista on työelämässä. Neuvoja kannattaa kysyä pääoppiaineiden opintoneuvojilta ja työllistymispalveluista. Joukon ja virran mukana kulkeminen ei aina ole hyväksi jos ei pahaksikaan. Kannattaa kuitenkin korostaa, että sivuainevalikoiman tulisi olla jokaisen opiskelijan itsensä näköinen ja monesti ennakkoluuloton aineyhdistelmä voi poikia mielenkiintoisia työmahdollisuuksia. Hyvän kielitaidon ja perus ATK-valmiuksien omaaminen on syytä pitää mielessä. Työ/harjoittelupaikkaa hakiessa, joka on yleensä tärkeää työpaikan saannissa jatkossa, on muistettava markkinoida itseään ja omaa osaamistaan. Vanha perinteinen humanistin omaa olemassaoloa anteeksipyytävä ja mitään sanomaton asenne olisi jo vihdoin heitettävä romukoppaan. Aktiivinen ja positiivinen elämänasenne on hyvä lähtökohta.

Seuraavassa muutama esimerkki (!) historian maisterille mahdollisista ammattialoista:

Arkistoala

Yksi perinteisimmistä historian opiskelijoiden uravalinnoista on arkistoala. Arkistoalan paikkoja on sekä julkishallinnon että yksityisellä sektorilla. Arkistoalaa työuranaan suunnittelevat hakeutuvat yleensä maakunta-arkistoihin "pakolliseen" työharjoitteluun ja suorittavat arkistonhoitajan tutkinnon, jonka jälkeen he saavat pätevyyden arkistonhoitajaksi. Arkistoalasta kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi Oulun maakunta-arkistoon lisätiedon saamiseksi.
 

Kirjastoala

Kirjastoala on varteenotettava vaihtoehto ja työsarkaa löytyy mm. seuraavissa tehtävissä: kirjastonhoitajan ja informaatikon toimet kunnallisissa kirjastoissa, korkeakoulu- ja muissa tutkimuskirjastoissa sekä tutkimuslaitoksissa, virastoissa ja yrityksissä sekä muut tietopalvelun ja tietohuollon asiantuntijatehtävät.

Julkisen hallinnon yleisen suuntauksen mukaisesti myös kirjastoalan muodollisia kelpoisuusehtoja on väljennetty. Yleisiä (kunnallisia) kirjastoja koskevan kirjastoasetuksen (1078/1998) mukaan kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksen saaneen henkilökunnan kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulu-, opisto- tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 20 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot. Kunnilla saattaa olla lisäksi omia tarkempia vaatimuksiaan. Kunnan kirjasto- ja tietopalveluista vastaavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aineopinnot.

Korkeakoulujen kirjastojen kirjastonhoitajilta ja informaatikoilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto (asetus 309/1993 § 7). Muodollisten vaatimusten poistumisesta huolimatta on alan koulutus yhä keskeinen ansio valittaessa työntekijöitä tietohuollon toimiin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Käytännössä kirjastonhoitajien ja informaatikkojen tehtäviin vaatimuksena on varsin usein 40 opintoviikkoa (tai cum laude) informaatiotutkimuksessa, usein myös ylempi korkeakoulututkinto, sekä yleisissä että tieteellisissä kirjastoissa.

HUOM! Informaatiotutkimuksen sivuaineopiskelijoita otetaan opettajavoimien niukkuuden takia rajoitetusti, normaalisti vuosittain 14. Sivuaineopiskelijat pyritään valitsemaan siten, että he edustaisivat Oulun yliopiston eri tiedekunnissa opiskelevia. Tämän takia valinnassa käytetään pääsykokeen ohella kiintiöintiä, jolla tähdätään siihen, että puolet sivuaineopiskelijoista on muita kuin humanistisen tiedekunnan opiskelijoita. Sivuaineopiskelijoiden valinta tapahtuu toukokuussa.

Museoala

Yksi historioitsijoiden valitsemista ammateista on museoalalla. Suurin osa historia-aineita opiskelleista on sijoittunut kulttuurihistoriallisiin museoihin. Suunniteltaessa museoalaa elämänuraksi on opiskelussa syytä keskittyä ns. museoaineisiin, joita ovat historiat, arkeologia ja erityisesti museologia. ATK-taitojen ja kohtuullinen kielitaito (mm. esittelyt) ovat museoalallakin eduksi. Työpaikan saantia tältä alalta helpottaa suuresti jos on voinut olla esimerkiksi kesätöissä/harjoittelemassa jossain museossa. Tällä hetkellä museopuolen työllistymistilanne ei ole mitenkään mairitteleva kuntien karsiessa yleensä ensimmäisenä kulttuuripuolen rahoitusta, mikä merkitsee sitä, että vapautuvia virkoja ei täytetä eikä oteta viransijaisia.

Toimittaja

Toimittajan ura on ollut yksi suosituimmista uravalinnoista historian maistereille, johon historia yleissivistävä aineena antaakin varsin hyvän pohjan. Historioitsijoita on toimittajina sekä sanomalehdistössä että radiossa kuin myös televisiossa. Toimittajan urasta haaveilevan on hyvä valita sivuainevalikoimaansa ehdottomasti viestintäopintoja (muista avoimen yliopiston ja Lapin yliopiston tarjonta). Muita hyviä sivuainevaihtoehtoja ovat yhteiskunnalliset aineet (esimerkiksi valtio-oppi, taloustiede, sosiologia). Toimittajilta vaaditaan yleensä sekä hyvää kirjallista että suullista ulosantia, joten esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot on myös syytä pitää mielessä. Televisio ja elokuvatieteen opinnot eivät nekään liene pahasta. Perusvalmiudet tekstinkäsittelyssä ja taulukkolaskennassa ja mahdollisten muiden ATK-valmiuksien hallinta on eduksi, samoin monipuolinen kielitaito.

Työpaikan saantia helpottaa huomattavasti jos on onnistunut pääsemään harjoittelemaan/kesätöihin median puolelle, kesätoimittajaksi joko lehteen tai sähköisen median työpaikkoihin. Artikkeleiden/juttujen kirjoittaminen opiskelun aikana erilaisiin julkaisuihin (opiskelijalehdet, laitoksen omat sarjat jne.) osoittaa elävää kiinnostusta tulevalle ammatinvalinnalle ja ne voi vaikka liittää omaan portfolioon, jota voi esitellä kesätyöpaikkaa/harjoittelupaikka/työpaikkaa hakiessa.

Julkishallinto

Sekä kunnallinen että valtiollinen sektori on työllistänyt jonkin verran historioitsijoita aina ulkoasiainministeriötä myöten. Erityisesti kulttuuripuolen ja opetushallinnon virat ovat se sektori, josta on löytynyt ammatti valmistuneille maistereille. Tälläkin puolella historia yleissivistävänä aineena antaa hyvän pohjan, joka täydennettynä esimerkiksi yhteiskunnallisilla aineilla ja julkishallinnon opinnoilla voi auttaa työpaikan saannissa. Myös julkishallinnosta pysyvää työpaikkaa havittelevan kannattaa muistaa, että työharjoittelu/kesätyöpaikka alalla edesauttaa haaveen toteuttamisessa. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle vapautuu lähitulevaisuudessa sekä kunnallisella että valtiollisella sektorilla runsaasti virkoja. Hyvänä esimerkkinä tästä on se, että mm. valtio on osallistunut erilaisiin rekrytointitapahtumiin, joissa houkutellaan opiskelijoita virkamiehen uralle. Virkamiehen uralla "leipä" on monesti pitkä ja kapea, mutta varmuus työpaikan pysyvyydestä houkuttelee useita. Myös mahdollisuus edetä virkauraa ylöspäin on joissakin tapauksissa hyvänä houkuttimena uravalinnalle.

Yritysmaailma

"Uutena aluevaltauksena" voidaan pitää historioitsijoiden sijoittumista yksityiselle sektorille ja erityisesti teknologiayrityksiin. Mitään "yleispätevää" aineyhdistelmää ei ole olemassa, jolla työllistyisi yritysmaailmaan. Sama asia tietysti koskee edellä mainittuja muitakin ammattialoja. Hyvän kielitaidon ja ATK-valmiuksien osaamista ei voi kuitenkaan olla korostamatta. Viestintäopintojen ja yhteiskunnallisten aineiden sekä kielten sisällyttämistä tutkintoon voi pitää suositeltavana. Työtehtävistä voidaan mainita mm. kouluttajan tehtävät yrityksessä, jossa kouluttaja perehdyttää esimerkiksi yrityksen henkilöstöä sen alueen kulttuuriin, joka muodostaa yrityksen keskeisen markkina-alueen. Myös henkilöstöhallinto, kirjeenvaihto jne. ovat yritysmaailmassa kysymykseen tulevia uravalintoja. Keskeisessä asemassa on työkokemus, jota kannattaa yrittää kartuttaa kesätöillä jos se suinkin on mahdollista. Itsensä ja oman osaamisensa markkinointi on myös tärkeää.

Tutkija

Tukijanura on usein erityisesti opiskelun alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden "haaveammatti". Sinänsä tutkijanurassa ei ole mitään moitittavaa ja luonnollisesti tiede kaipaa "uutta verta" vanhan tutkijapolven rinnalle ja edelleen ottamaan vastaan ja myös vastaamaan tulevaisuudessa maamme historiantutkimuksesta.

Vakavissaan tutkijan urasta haaveilevan ei kannata missään nimessä haalia liikaa sivuaineita, vaan pyrkiä saamaan tutkinto minimilaajuisena (160 ov) valmiiksi varustettuna sellaisilla sivuaineilla, jotka tukevat omaa tutkimusta jatkossa. Tutkijan ura on usein kivikkoinen ja rahoituksen saaminen on kovan työn takana; kilpailu tutkijanpaikoista, apurahoista ja rahoituksesta on kovaa työtä jo sinällään. Niille, jotka kuitenkin kaikesta huolimatta antautuvat tutkijanuralle, merkitsee se omistautumista tieteelle ja sen tekemiselle. Ei voi kuin onnitella niitä, jotka siinä onnistuvat ja pystyvät sillä itsensä ja perheensä elättämään.
 
 
 
 

Vuosina 1990–1997 historian laitokselta valmistuneista 176 filosofian maisterista 131 vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin historian maistereiden sijoittumista työelämään. Vastanneiden ammattinimekkeet olivat seuraavat: amanuenssi, antikvaari, apulaisprofessori, arkeologi, arkeologin apulainen, arkistotutkija, assistentti, autonkuljettaja, avustaja, freelance-kirjoittaja,freelance-toimittaja, harjoittelija, henkilöstökonsulentti, informaatikko, kirjanpitäjä, kirjastoamanuenssi, kirjastoapulainen, kirjastonhoitaja, kirjastosihteeri, kirkkoherra, koordinaattori, koulutoimensihteeri, koulutussuunnittelija, kurssin vetäjä, kustannustoimittaja, kääntäjä, lehtori, luokanopettaja, maanviljelijä, markkinointiassistentti, museotutkija, myyjä, opettajan sijainen, opinto-ohjaaja, projektisihteeri, projektisuunnittelija, projektitutkija, projektityöntekijä, pääsihteeri, rakennustutkija, rehtori, sairaala-apulainen, seurakuntapastori, sihteeri, siivooja, sivistystoimenjohtaja, suunnittelija, tiedottaja, toimistosihteeri, tunti-/aineenopettaja, tuotantopäällikkö, tutkija, tutkimusapulainen, vientipäällikkö, viestintäpäällikkö, yksityisyrittäjä ja yliassistentti.

Toimialoittain eniten oli opetusalalla (57,5 % kyselyhetkellä työllisistä), yliopisto- ja tutkimusalalla, hallinto- ja toimistotyössä. Viestintä-, kirjasto-, arkisto-, kulttuuri- ja kirkolliset alat olivat edustettuina pienemmillä osuuksilla.