
Oulun ylioppilaskamerat ry on järjestö, joka pyrkii ylläpitämään ja kasvattamaan valokuvausharrastusta Oulun yliopistossa opiskelevien keskuudessa. Pyrimme tarjoamaan jäsenillemme tämän hienon harrastuksen parissa uusia kursseja, kokemuksia, kuvailtoja, retkiä ym. tekemistä. Sinun ei tarvitse omistaa kameraa, ei välttämättä edes valokuvata, jotta voisit osallistua kerhomme toimintaan. Pelkkä kiinnostus valokuvaan / valokuvaukseen riittää.
Jos olet kiinnostunut toiminnastamme, tule kuvailtaan tutustumaan porukkaamme, kuuntelemaan jäsentemme käytännön kokemuksia, katsomaan kuviamme ja näyttämään ehkä omia kuviasi. Seuraavasta kuvaillasta ilmoitellaan aina postilistalla ja www-sivuilla.
Kuvailloissa jäsenet tuovat omia vedoksiaan, dioja ja kuvia digitaalisessa muodossa muille näytettäväksi. Kukin esittelee tuotoksiaan muille ja samalla on mahdollisuus pyytää läsnäolevilta mielipiteitä, neuvoja, kuva-analyysejä jne. omista kuvistaan. Kuvailtaan voi tulla myös vaikka ei olisikaan jäsen. Kuvailloissa sinulla on myös mainio tilaisuus mainita toivomuksia kerhon toiminnasta ja tulevista kursseista.
Ylioppilaskameroilla on pimiöt sekä Linnanmaalla, että Välkkylässä. Jäsenet saavat käyttää pimiöitä vapaasti. Pimiökurssi on suositeltava suorittaa ennen pimiölle menemistä. Pimiöillä on kaikki tarvittavat välineet mustavalkofilmien kehittämisestä vedoksien tekemiseen.
Ylioppilaskamerat omistaa jäsenistön vapaasti lainattavissa olevia tarvikkeita. Laina-aika kullakin tavaralla on yksi viikko (jonka tosin voi tarvittaessa neuvotella pidemmäksikin). Omistamme mm. studiotarvikkeina studiosalamasetin sisältäen 2 kpl Elinchrome D-Lite 4 PLUS tasovaloa, sateenvarjon ja taustakankaita. HUOM! Salamalaitteita ei lainata mikäli et ole osallistunut kurssille laitteiden käytöstä.
Lisäksi omistamme valokuvausaiheisia kirjoja, joita jäsenemme voivat lainata.
Yokamerat pyrkii halukkaiden määrän mukaan järjestämään vuosittain mm. seuraavia kursseja: studiokuvauskurssi, kamerankäytön peruskurssi, neulanreikäkuvauskurssi, pimiökurssi sekä vedostuksen jatkokurssi.
Vaellus-, hiihto- ja metsäretket kuvaillen toteutuvat halukkaiden määrän mukaan.
Tervetuloa mukaan toimintaamme!
Maksettuasi jäsenmaksun saat käyttöoikeuden kerhon hallinnoimiin tiloihin, lainattavaan materiaaliin ja osallistumisoikeuden kerhon järjestämiin tapahtumiin. Tervetuloa toimintaamme! Jäsenmaksu on 7EUR ja mikäli hallussasi on pimiönavain + 3 EUR. Maksut maksetaan tilille 474430-28808. Ja jotta saisit pimiönavaimen omaan avainippuusi, avaimesta tulee lisäksi maksaa 15 eur panttimaksu, jonka luonnollisesti saat takaisin kun avaimen hallituksen jäsenelle palautat.