Ray Bradbury (1920-) on yhdysvaltalainen tieteiskirjailija, joka kuuluu science fictionin klassikoiden joukkoon. Siitä huolimatta tieteiskirjallisuuden peruselementit (ulkokohtainen maailman tarkastelu, tiede, avaruusmatkat, galaksit, aikamatkustus ja ennustukset) eivät ole hänelle itse tarkoitus vaan pikemminkin keinoja käsitellä haluamiaan teemoja. Bradburyn merkittävimpiä teoksia ovat Marsin aikakirjat (1950), Lokakuun maa (1955) ja Fahrenheit 451 (1953).
Fahrenheit 451 kuvaa tulevaisuuden Yhdysvaltoja, jossa kirjat ovat kokonaan kiellettyjä. Tämän vuoksi palokuntien tehtäväksi on määrätty polttaa kaikki kirjat, jotka maasta löytyvät. Television asema ihmisten elämässä on puolestaan voimistunut valtavasti. Kaikkien riittävän varakkaiden henkilöiden kodista löytyy neliseinätelevisio, josta ihmiset tuijottavat turruttavia viihdeohjelmia suurimman osan vapaa-ajastaan. Yhteiskuntajärjestelmä on lähentynyt huomattavasti totalitarismia, mutta kansan ohjailu tapahtuu pikemminkin yleisen mielipiteen kuin varsinaisen diktatuurin avulla. Näin jokaisesta kansalaisesta on tullut kaikkien, myös itsensä, valvoja. Tällainen sisään rakennettu valvontamekanismi on hyvin tehokas, sillä se jättää kansalaisille hyvin vähän yksilöllistä toiminnanvapautta.
Fahrenheit 451:n päähenkilö on Guy Montag -niminen palomies. Romaanin alussa hän suhtautuu työhönsä ja vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen varsin kritiikittömästi. Heti romaanin alussa Montagin Mildred-vaimo yrittää tehdä itsemurhan, mikä saa Montagin epäilemään, että kaikki ei ole kunnossa. Samaan aikaan Montag tutustuu naapurissa asuvaan Clarisseen, jonka epätavallisen aito, välitön, intohimoinen, kyseenalaistava ja pohdiskeleva elämänasenne saa Montagin ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Kun Montag vielä näkee, kuinka intohimoisesti kirjoja omistavat ihmiset niitä suojelevat tulelta, hän kiinnostuu kirjallisuudesta uudella tavalla. Ensin hän piilottaa muutamia kirjoja asuntoonsa ja lukee niitä uteliaana. Vähitellen hänestäkin tulee kirjojen suojelija, joka opettelee niitä sanasta sanaan ulkoa.
Miksi kirjat sitten ovat Fahrenheit 451:ssä niin vaarallisia? Bradburylle kirja on kaiken positiivisen symboli ja elämän perusarvo. Kirjat toimivat myös välineinä yhteiskunnan tasapäistymistä vastaan. Fahrenheit 451:stä välittyy myös näkemys lukevan ihmisen kriittisyydestä, sillä kaikki siinä esiintyvät kirjojen omistajat kapinoivat hiljaisuudessa vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Kirja on siis väline, joka estää ihmistä vaipumasta henkiseen apatiaan. Vaikka hyvin suuri osa kirjoista on poltettu Fahrenheit 451:ssä, kirjallisuutta ei ole pystytty kokonaan hävittämään. Tästä huolehtivat elävät kirjat, ihmiset, jotka ovat opetelleet rakastamansa kirjat ulkoa. Eräs heistä kuvailee kyseistä ihmisryhmää Montagille seuraavasti:
[--] Haluaisitteko Montag jonakin päivänä lukea Platonin Valtiota? - Tottahan toki! - Minä olen Platonin Valtio. Haluatteko lukea Marcus Aureliusta? Herra Simmons on Marcus. [--] - Saanko esitellä teille Jonathan Swiftin, Gulliverin retkien, tuon hirvittävän poliittisen kirja tekijän! Ja tämä tässä on Charles Darwin, ja tässä on Schopenhauer, ja tässä on Einstein, ja tämä herra minun vieressäni on Albert Schweitzer, kertakaikkisen hyvänahkainen filosofi. Tässä me kaikki olemme, Montag. Aristofanes ja Mahatma Gandhi ja Gautama Buddha ja Konfutse ja Thomas Love Peacock ja Thomas Jefferson ja Lincoln, kaikki palveluksessanne. Me olemme myös Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. (Fahrenheit 451, 178.)
Elävät kirjat uskovat siihen, että tulevaisuudessa kirjoja jälleen arvostetaan ja kaivataan, jolloin ne kirjoitetaan uudelleen.
Fahrenheit 451:n tulevaisuudessa elämänsisältönsä ja aidon kosketuksen todellisuuteen menettäneet ihmiset tuudittautuvat näennäiseen onnellisuuteen. Näennäisestä sopeutumisesta huolimatta suuri osa ihmisistä on onnettomia itsemurhayritykseen päätyvät Mildredin lailla. Jatkuva massaviihdetarjonta kuitenkin tarjoaa ihmisille suojakuoren, ja siihen turvautuen Mildredkin voi unohtaa öisen itsemurhayrityksensä. Ihmisistä on tullut myös hyvin yksinäisiä, sillä ihmisten väliset suhteet ovat muuttuneet hyvin pinnallisiksi ja välinpitämättömiksi. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi seuraavassa Mildredin ystävien keskustelussa lapsista:
- Tiedättehän te ettei minulla ole lapsia! Herra paratkoon, eihän kukaan järkevä ihminen tahdo saada lapsia! rouva Phelps sanoi jonkin verran epätietoisena siitä miksi tuo mies [Montag] häntä suututti. - En minä noin sanoisi, rouva Bowles sanoi. Minä olen saanut keisarinleikkauksella kaksi lasta. Ei noita tuskia kannata yhden lapsen takia kärsiä. Ei maailma tähän saa loppua, tajuattehan, elämän on jatkuttava. Ja sitäpaitsi ne joskus ovat ihan meidän näköisiä, ja sehän on hyvä. Kahdella keisarinleikkauksella se kävi kätevästi kuin tyhjää vain. Voi, minun tohtorini sanoi, ettei olisi tarvittu keisarinleikkauksia, sitähän varten teillä on lantio, mutta minä kertakaikkiaan halusin. - Keisarinleikkaus tai ei, lapset ovat tuhoisia, sinä olet ihan hullu, rouva Phelps sanoi. - Minun lapseni ovat koulussa yhdeksän päivää kymmenestä. Kolme päivää kuussa niitä täytyy pitää kotona, mutta kyllä sekin mukiin menee. Minä vain työnnän heidät olohuoneeseen ja väännän katkaisijasta. Se on kuin pesisi pyykkiä: senkuin vaan tönii likaiset vaatteet koneeseen ja kansi kiinni. Rouva Bowles hihitti.
Fahrenheit 451:n maailma on lohduton, mutta kirjan loppu on optimistinen. Yhdysvallat ajautuu sotaan, jossa suuri osa siitä tuhoutuu pommituksissa. Tuhossa on uuden, paremman tulevaisuuden alku, jota yksi elävistä kirjoista kuvailee seuraavasti:
- Joskus ennen Kristusta oli yksi saatanan hullu lintu jonka nimi oli Feeniks: kerran pari sadassa vuodessa se kyhäsi rovion jossa poltti itsensä. Hänen on täytynyt olla ihmisen lähimpiä serkkuja. Mutta joka kerran kun oli polttanut itsensä hän nousi tuhkasta, aina vain hän syntyi uudelleen. Ja tuntuu siltä kuin me tekisimme samaa temppua, uudestaan ja uudestaan, mutta eräässä suhteessa me poikkeamme tyystin Feeniksistä. Me tiedämme mitä hittoa me juuri teimme. Me tiedämme kaikki paskatemput mitä olemme tuhannen vuoden aikana tehneet, ja niin kauan kun me tiedämme sen ja niin kauan kun se on meidän silmiemme edessä, voi olla, että jonakin päivänä me lakkaamme kyhäämästä itsellemme noita kirottuja hautajaisrovioita. Jokaisen sukupolven aikana syntyy pari ihmistä lisää, jotka muistavat. (Fahrenheit 451, 192.)