David Eddings (1931-) on yhdysvaltalainen fantasiakirjailija, jonka kirjailijanura alkoi vuonna 1973. Hänen esikoisromaaninsa oli jännitysromaani, mutta hänet tunnetaan paljon paremmin moniosaisten ja järkälemäisten fantasiatarinoiden kirjoittajana. Eddingsin ensimmäinen fantasiakerto-mus on viisiosainen Belgarionin taru, jonka ensimmäinen osa, Kiven vartija, julkaistiin vuonna 1982. Muita Eddingsin fantasiateoksia ovat muun muassa Mallorean taru, Eleniumin taru ja Tamu-lin taru.
Belgarionin taru sijoittuu Lännen ja Angarakien kuningaskuntaan, jonka kansat palvovat seitsemää jumalaa. Jumalista vanhin, Aldur, luo aikojen alussa voimakkaan Aldurin kiven, jonka avulla hän saa aikaan ihmeitä. Vallanhaluinen Torak-jumala himoitsee kiveä ja varastaa sen Aldurilta, mutta Aldurin oppipoika, Belgarath-velho, onnistuu anastamaan kiven takaisin apulaistensa kanssa. Kivi kuljetetaan turvaan Rivan kuningaskuntaan, jossa sen vartijaksi alkaa nuori kuningas Riva Rautakoura, jonka jälkeläisten on tarkoitus jatkaa tätä tehtävää. Satoja vuosia myöhemmin Rivan kuninkaallinen perhe surmataan, mutta huhujen mukaan yksi pieni poika pääsee pakoon ja jatkaa sukua piilossa.
Belgarionin tarun päähenkilö on Garion-niminen poika, joka elää tarinan alussa rauhallista elämää sendarialaisella maatilalla Pol-tätinsä suojissa. Maatilalla heitä käy usein tervehtimässä Sudeksi kutsuttu ystävällinen vanha mies, jolla näyttää olevan merkillinen suhde Polgara-tätiin. Garion ei vielä tiedä, että itse asiassa Pol-täti tunnetaan myös tarujen velhotar Polgarana ja herra Susi on legendaarinen Belgarath-velho, Polgaran isä. Leppoisa tilanne muuttuu, kun Torakia palveleva luopiovelho Zedar onnistuu varastamaan Aldurin kiven. Silloin Garion tempautuu kiven etsintäretkelle yhdessä Polgaran, Belgarathin ja Durnik-sepän kanssa. Matkan varrella seurueeseen liittyvät vielä drasnialainen Silkki, tserekiläinen Barak, algarialainen Hettar, arendilaiset Lelldorin ja Mandorallen sekä Tolnedran keisarillinen prinsessa Ce´ Nedra. Seurueen matkantekoa hidastavat aika ajoin yhteenotot Torak-jumalaa palvelevien pahojen vastustajien kanssa. Seikkailun aikana Garion saa vähitellen selville kumppaneidensa todellisen henkilöllisyyden, saa tietää olevansa sukua Belgarathille suoraan alenevassa polvessa, löytää velhon kykynsä, mistä lähtien hänet tunnetaan Belgarion-velhona, ja päätyy kuninkaaksi Rivan valtaistuimelle.
Belgarionin taru on klassinen kasvukertomus, jossa huoletonta maalaispojan elämää viettävä Garion-poika kasvaa vaativaan ja vastuulliseen tehtäväänsä Aldurin kiven vartijana, Rivan kuninkaana ja Belgarion-velhona. Paitsi Garionin kasvua Belgarionin taru kuvaa myös hänen koko maailmankuvansa järkkymistä. Ennen suurta seikkailua Garionin maailmankuva on hyvin maanläheinen, eikä hän usko taikuuden, yliluonnollisten tapahtumien tai velhojen olemassaoloon. Kokemusten karttuessa Garionin maailmankuva laajenee, ja hän joutuu hyväksymään ennen itselleen vieraiden ilmiöiden olemassaolon ja niiden kuulumisen kiinteästi omaan elämäänsä. Samalla Garion joutuu osittain hylkäämään vanhan identiteettinsä ja rakentamaan tilalle uuden.
Belgarionin taru on hyvin tyypillinen miekaksi ja magiaksi kutsutun fantasiakirjallisuuden alalajin edustaja. Kuten miekka ja magia -tyylisissä fantasiaromaaneissa on tapana, Belgarionin tarussa hyvät Aldurin kiven etsijät taistelevat lähes ylivoimaisilta tuntuvien pahojen vastustajien kanssa. Huimin taisteluasetelma Belgarionin tarussa onkin Garionin kaksintaistelu Torak-jumalan kanssa. Miekan ja magian alalajiin kuuluville fantasiakirjoille on tavanomaista, että ne kuvastavat sorrettujen tai alakynnessä olevien yhteiskunnallisten ryhmien vastarintaa valtaa pitäviä ryhmiä kohtaan.
Belgarionin taru noudattelee rakenteellisesti tarkoin fantasiagenren rajoja eikä ylitä niitä. Siitä löytyvät kaikki perinteisen fantasiatarinan ainekset: kasvava, jalo ja miespuolinen sankari, velhoja, matkantekoa, taikuutta ja muita yliluonnollisia tapahtumia, hyvän ja pahan välinen taistelu, mielikuvitusolentoja sekä huimia taisteluita. Se ei kuitenkaan häiritse lukijaa, sillä Eddings höystää runsaasti polveilevaa kertomustaan värikkäillä, hauskoilla, omaperäisillä ja vivahteikkailla henkilöhahmoilla, jotka käyvät seikkailun lomassa hersyvän hauskoja keskusteluja. Näistä tarjoaa oivan näytteen Barakin ja Silkin keskinäinen leukailu:
- Meidän pitäisi näyttää roolimme mukaisilta, Susi sanoi huolestuneena ja silmäili Barakia kiireestä kantapäähän. - Sinun sotisopasi, ystäväni, ei ole senlaatuinen asu, joka kunnon vankkurimiehellä olisi yllään. [--] Barakin ilme näytti loukkaantuneelta. - Sinä kaliset, Silkki muistutti, - ja rautapaidalla on selvästi erottuva sulotuoksunsa. Tuulen päältä sinä Barak haiset kuin ruostunut rautatehdas. - Ilman rengaspaitaani minä tunnen oloni alastomaksi, Barak valitti. - Meidän kaikkien on tehtävä uhrauksia, Silkki sanoi. Barak meni nuristen yksin vankkureiden luo, kiskaisi ulos vaatenyytin ja alkoi vetää rengaspaitaa yltään. Hänen pellavaisessa aluspaidassaan oli isoja punertavia ruostetahroja. - Minä vaihtaisin puseroitakin, Silkki ehdotti. - Paitasi haisee yhtä pahalta kuin rautavarustuksesikin. Barak mulkaisi häneen. - Jotain muuta? hän tiukkasi. - Toivon säädyllisyyden nimessä, ettet suunnittele riisua minua kokonaan. Silkki alkoi nauraa. Barak veti puseronsa pois. Hänen vartalonsa oli suunnaton ja tuuhean punaisen karvan peit-tämä. - Näytät ihan peitehuovalta, Silkki huomautti. - En minä sille mitään voi, Barak sanoi. - Tserekissä on kylmät talvet, ja karva auttaa minua pysymään lämpöisenä. Hän puki puhtaan puseron ylleen. - Drasniassa on aivan yhtä kylmä, Silkki sanoi. - Oletko aivan varma ettei isoäitisi pelehtinyt karhun kanssa jonakin pitkänä talvipuhteena? (Belgarionin taru, 113.)
LÄHTEET: http://koti.mbnet.fi/ celeb/eddings/eddings.htm. Strugnell, John 1994: Hammering the Demons: Sword, Sorcery and Contemporary Society. - Twentieth-Century Fantasist (edited by Kath Filmer). St. Martin's Press, New York.