Perehtyminen fantasiakirjallisuuden määritelmiin paljastaa genren laaja-alaisuuden ja sen rajojen sumeuden. Eri teoreetikot nimittäin luokittelevat fantasiakirjallisuudeksi hyvin monenlaisia teoksia aina Franz Kafkan ja Kurt Vonnegutin tuotannosta C. S. Lewisin ja J. R. R. Tolkienin romaaneihin. Richard Atteberyn mukaan fantasian laajasta kentästä voidaan kuitenkin löytää sen keskipiste, fantasian kaikkein prototyyppisin edustaja. Muodollisen logiikan kategorian ja prototyypin käsitettä hyödyntäen Attebery esittää, että tyypillisimmäksi fantasiakirjallisuudeksi mielletään Tolkienin tuotanto. Siinä missä varis on hyvin prototyyppinen linnun kategorian edustaja, Tolkien on prototyyppinen fantasiakirjallisuuden edustaja.
Tavallisimmin fantasiakirjallisuuden erottaa muusta kirjallisuudesta lähes rajaton mielikuvituksella leikitteleminen. Fantasiassa lähes kaikki on mahdollista: luonnonlakien rikkominen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja fantasiakertomukset sisältävät lukuisia yliluonnollisia ja epätodellisia elementtejä. Yliluonnollisten tapahtumien yleisin aiheuttaja on taika, magia. Fantasiakertomuksissa seikkailee monenlaisia yliluonnollisia olentoja kuten haltijoita, velhoja, peikkoja tai puhuvia eläimiä. Myös erilaiset taikaesineet ovat hyvin tyypillisiä fantasiaromaaneissa. Runsas yliluonnollisten elementtien käyttö ei kuitenkaan ole välttämätöntä fantasiassa. Esimerkiksi Alan Garnerin Huuhkajalaakso sisältää kohtuullisen vähän fantasiaelementtejä, mutta silti se on selkeästi fantasiaromaani.
Tolkienin mukaan fantasiassa keskeisintä on sekundaarisen maailman luominen. Tolkienin näkemykseen yhtyvä Maria Nikolajeva jakaa sekundaariset maailmat kolmeen ryhmään: suljettu maailma ei ole millään tavalla yhteydessä primaariseen eli meidän maailmaamme. Esimerkiksi Ursula LeGuinin Maameri on suljettu maailma. Avoimella sekundaarisella maailmalla, kuten Lewisin Narnialla, puolestaan on yhteys primaariseen maailmaan. Kätketty sekundaarimaailma ei ole varsinaisesti läsnä tekstissä, mutta se vaikuttaa primaarimaailmaan. Kummitus- ja vampyyritarinoiden maailma on yleensä kätketty maailma.
Fantasian tavoin esimerkiksi Kalevalan, Eddan tai Popol Vuhin kaltaiset kansalliseepokset sisältävät runsaasti fantasiaelementtejä. Niitä ei kuitenkaan pidetä varsinaisesti fantasiakirjallisuutena lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin fantasiakirjallisuudella tarkoitetaan yleensä 1700-luvun jälkeen luotua kirjallisuutta. Toiseksi termillä fantasia viitataan spesifioitujen kirjailijoiden teoksiin, mitä eepokset eivät tavallisesti ole.
Fantasian lähigenrejä ovat sadut, science fiction ja kauhu. Lloyd Alexanderin mukaan fantasian erottaa saduista se, että fantasiakertomus on kirjailijan tietoinen luomus. Selma Lanes puolestaan toteaa, että saduissa maagisia elementtejä pidetään itsestäänselvyyksinä toisin kuin fantasiassa. Saduissa ja fantasiassa myös suhtautuminen yliluonnolliseen on erilaista. Koska sadut sijoittuvat vain yhteen maailmaan, ihmeelliset elementit eivät aiheuta hämmästystä. Fantasiassa puolestaan reaalinen ja maaginen maailma sekoittuvat siten, että yliluonnolliset tapahtumat hämmästyttävät.
Fantasia ja science fiction eroavat toisistaan seuraavin tavoin: fantasiassa hyödynnetään yliluonnollisia elementtejä, kun taas science fiction tukeutuu tieteelliseen tietoon ja spekulaatioon. Fantasiassa luotua maailmaa pidetään selkeästi mahdottomana, mutta science fictionissa oletetaan, että kuvatut maailmat voivat olla mahdollisia tulevaisuudessa. Fantasia ja science fiction eroavat toisistaan myös kerronnan suunnan osalta. Fantasiakerronnan suunta on sirkulaarinen tai staattinen, kun taas science fictionin kerronta on kehittyvää ja dynaamista.
Fantasian ja kummitus- sekä kauhutarinoiden ero syntyy niiden erilaisesta suhtautumisesta yliluonnolliseen. Jälkimmäisissä yliluonnollinen jää kokonaan vieraak, mikä aiheutta kauhuefektejä. Fantasiassa puolestaan yliluonnollinen ei jää kokonaan vieraaksi, sillä tarinoiden henkilöt saattavat esimerkiksi keskustella yliluonnollisten olentojen kanssa.
LÄHTEET:
Attebery, Brian 1992: Strategies of Fantasy. Indiana University Press, Bloomington and Indianapolis.
Manlove, C. N. 1975: Modern Fantasy. Five Studies. Cambridge University Press, Cambridge.
Narnia ja ympäröivät maat 1993: Narnia ja ympäröivät maat. Fantasia kirjallisuuden lajina (toim. Pekka Kuusisto). Oulun yliopiston kirjallisuuden ja kulttuuriantropologian laitoksen julkaisuja. A. Kirjallisuus 3.
Nikolajeva, Maria 1988: The Magic Code. The us of magical patterns in fantasy for children. Almqvist & Wiksell International, Stockholm.
Sisättö, Vesa 1996: Mitä kartanpiirtäjät unohtivat? Fantasian paikka kirjallisuuden maailmassa. * Sivupolkuja. Tutkimusretkiä kirjallisuuden rajaseuduille (toim. Tero Norkola ja Eila Rikkinen). 185 - 200. Tietolipas 146. SKS, Helsinki.