Yhdysvaltalainen Kurt Vonnegut (1922-) tunnetaan humoristisena kirjailijana, jonka teoksissa vallitsee kuitenkin vakava ja syvällinen pohjavire. Hänen suosikkiteemojaan ovat muun muassa vapaa tahto, elämän tarkoitus, rakkaus, sodan julmuudet, avaruusohjelma sekä teknologian vaarat. Vonnegutin esikoisteos on vuonna 1952 ilmestynyt Sähköpiano. Muita hänen kuuluisia teoksiaan ovat esimerkiksi Titaanin seireenit (1959), Teurastamo 5 (1969), Hokkus pokkus (1990), Kissankehto (1963) sekä Äiti yö (1962).
Sähköpiano kuvaa tulevaisuuden Yhdysvaltoja kolmannen maailmansodan päättymisen jälkeen. Teknologian huima kehittyminen on johtanut tilanteeseen, jossa koneet ovat hyvin pitkälle korvanneet ihmisen useimmissa ammateissa. Lisäksi koneet määräävät ihmisen kohtalosta tietokoneilla tehtävien älykkyys- ja persoonallisuustestien tulosten pohjalta. Testituloksien perusteella tietokone määrittää, millaisiin työtehtäviin kukin ihminen parhaiten soveltuu. Jokaisen ihmisen testitulokset koodataan henkilökohtaiseen reikäkorttiin, joka on elinikäinen ja muuttamaton.
Tietokoneet eivät päätä pelkästään yksittäisten ihmisten kelpoisuudesta yhteiskunnallisiin tehtäviin vaan myös ohjaavat koko yhteiskuntaa. Sähköpianon Amerikkaa johtaa EPICAC XIV -tietokone, joka
[--] oli jo työssä ja päätti miten monta jääkaappia, kuinka monta lamppua, kuinka monta generaattoriturbiinia, kuinka monta pölykapselia, kuinka monta kumikorkoa, kuinka monta televisiota, kuinka monta tammilautaa - kuinka monta mitäkin Amerikka ja sen asiakkaat saisivat ja miten paljon mikin maksaisi. Ja EPICAC päättäisi tulevien vuosien varalta kuinka monta johtajaa ja insinööriä ja virkamiestä ja minkä tasoisia tarvittaisiin noiden tavaroiden tuottamiseen ja mikä ÄO ja mikä soveltuvuustaso erottaisi hyödylliset hyödyttömistä ja kuinka monta jälleenrakennus- ja raivausmiestä ja kuinka monta sotilasta voitaisiin ottaa palvelukseen ja millä palkalla ja minne [--] (Sähköpiano, 122-123.)
Sähköpianon tulevaisuusyhteisössä ihmiset on jaettu eriarvoisiin ryhmiin: Iliumissa asuviin insinööreihin, johtajiin ja virkamiehiin sekä Kotikonnuilla asuviin tavallisiin kansalaisiin. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat ihmiset saavat viettää näennäisen huoletonta elämää, sillä kehittyneet koneet tekevät heidän entisen työnsä ja vauraassa yhteiskunnassa heille kaikille kyetään turvaamaan riittävän hyvät materiaaliset elinolosuhteet. Ikuiseen vapaa-aikaan tuomitut ihmiset eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. Työnsä menetettyään ihmiset ovat vähitellen vajonneet yhteiskunnallisen osallistumattomuuden apatiaan, mikä on johtanut edelleen itsekunnioituksen menetykseen. Lähes kokonaan automatisoidussa yhteiskunnassa suurin osa ihmisistä tuntee itsensä kokonaan tarpeettomiksi.
Sähköpianon päähenkilö on 35-vuotias Paul Proteus, joka on korkean älykkyysosamääränsä sekä suotuisan perhetaustansa ansiosta kohonnut Iliumin tehtaiden johtajaksi. Hänellä on kaunis vaimo Anita sekä upea koti, ja kaiken tämän lisäksi hänelle avautuu mahdollisuus päästä urallaan entistä korkeampaan asemaan. Paul ei kuitenkaan ole onnellinen. Hän alkaa suhtautua vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen sekä omaan elämäänsä yhä kriittisemmin, eikä uralla eteneminen juurikaan kiinnosta häntä. Lopullisesti Paulin silmät avautuvat, kun hän tekee ystävänsä, kapinallisen insinöörin Ed Finnertyn, kanssa ryyppyretken Kotikonnuille, koneiden syrjäyttämien ihmisten pariin. Tuolloin Paul tutustuu pastori Lasheriin, joka johtaa Aavepaidat-nimistä kapinallista järjestöä, joka vastustaa koneiden liiallista valtaa yhteiskunnassa. Pastori Lashet kuvailee Paulille osuvasti tavallisen kansan henkistä tilaa:
[--] Nyt kun te olette masinoineet heidät ulos siitä mikä oli heidän osuutensa talouselämästä, markkinoista, ja he ovat huomanneet - ainakin useimmat - että se mitä jäi jäl1;2cjelle, oli pelkkä nolla. Aika lailla vähemmän kuin tarpeeksi. [--] Heitähän on sukupolvien ajan opetettu palvomaan kilpailua ja markkinataloutta, tuottavuutta ja taloudellista hyötyä ja muiden kateutta - ja viuh! matto tempaistiin heidän altaan. He eivät pysty osallistumaan, olemaan hyödyllisiä enää. Koko heidän kulttuurinsa ammuttiin taivaan tuuliin. [--] tämä mitä meillä nyt on, tätähän on jatkunut jo iät ja ajat, ei se ole ollenkaan viime sodan perua. Ehkei töitä viety ihmisiltä, mutta osallistumisen tunne vietiin, heidän omanarvontuntonsa. Menkääpäs joskus kirjastoon ja etsikää käsiinne sanomalehtiä ja muita julkaisuja aina niin kaukaa kuin toisen maailmansodan ajoilta. Silloinkin jo puhuttiin paljon siitä miten know-how tulee voittamaan tuotantosodan - know-how - eivät ihmiset, eivät ne keskinkertaiset ihmiset, jotka hoitivat suurimman osan koneista. Ja pirullisinta siinä oli että se piti suurin piirtein paikkansa. (Sähköpiano, 96-97.)
Sama tilanne kuvastuu myös Sähköpianon mielenkiintoisimman alajuonen, Bratpuhrin šahin Amerikan-vierailun, yhteydessä. Tämä Kolhourin lahkon kuuden miljoonan jäsenen hengellinen johtaja kiertelee maata oppaanaan tohtori Ewing J. Halyard Yhdysvaltain ulkoministeriöstä ja tulkkinaan sisarenpoikansa Khashdrahr Miasma. Viattomanoloisilla kysymyksillään vallitsevista yhteiskunnallisista oloista šaahi ajaa Halyardin usein hankaliin tilanteisiin. Tämän Halyardin ylenkatsoman miehen pienet kysymykset hämmästelyt kun paljastavat vallitsevan yhteiskuntarakenteen ongelmat ja ennen kaikkea 1;2c1;2c1;2ctavallisen1;2c1;2c1;2c1;2c1;2c1;2c1;2c1;2c kansalaisen1;2c1;2c1;2c1;2c vaikean aseman. Eniten H1;2c1;2c1;2calyardin hermoja raastaa šaahin itsepintainen tapa kutsua tavallisia kansalaisia orjiksi
Pastori Lasher johtaa koneistettua yhteiskuntaa vastustavaa kapinaliikettä - Aavepaitoja. Vähitellen Paul kypsyy liittymään Aavepaitoihin, ja hän kohoaa yhdeksi järjestön johtohahmoista. Aavepaitoihin liittyy yhä enemmän kansalaisia, myös insinöörejä, ja tuloksena on väkivaltainen koneidenvastainen kapina, jossa ihmiset hyökkäävät koneiden kimppuun ja hajottavat ne. Ihmisten kapina ja koneista vapautuminen näyttää kuitenkin jäävän lyhytaikaiseksi: pian he ovat innokkaasti korjaamassa juuri hajottamiaan koneita. Täl1;2c1;2c1;2clä tavoin Vonnegut kuvastaa ihmisen traagista virhettä, joka säälimättömästi kuljettaa ihmiskuntaa kohti itsetuhoa. Paulin kannalta tilanne on optimistisempi, sillä hän onnistuu vapautumaan entisen elämänsä kahleista. Tähän liittyykin Sähköpianon lohdullisin viesti. Vaikka ihmiset kollektiivina eivät kykenekään vapautumaan koneiden orjuudesta, Paulin kehitystarina osoittaa, että yksittäisille ihmisille vapautuminen on mahdollinen. 1;2c