|
Oulun yliopiston
alueellinen toiminta
Koillis-Suomessa kanavoituu Oulangan tutkimusaseman
kautta. Alueellinen yhteistyö toteutetaan
Naturpolis Kuusamo koulutus- ja
kehittämispalvelujen
toiminnan kautta. Oulun yliopiston ja Kuusamon kaupungin
yhteistyö perustuu osapuolten puitesopimusta
toteuttavaan yhteistyöohjelmaan. Asemanjohtaja vastaa
erityisesti yhteistyöohjelman luonto ja luonnonvarat
painopistealueen tutkimuksesta. Tutkimusohjelman
tavoitteena on tuottaa tietoa Koillis-Suomen
julkisyhteisöille ja elinkeinoelämälle suunnitteluun,
kehittämiseen ja päätöksentekoon.
|
Asema toimii myös yli tieteenalojen
koko yliopiston näyteikkunana ja linkkinä alueelle.
Asemalla tehdyn tutkimuksen kautta alueen
luonnontuntemus on karttunut merkittävästi –
tieteellinen tutkimustieto on vaikuttanut positiivisesti
Kuusamon luontoimagoon. Kummikoulujen (Käylän ala-aste
ja
Torangin yläaste)
kanssa tehtävä yhteistyö lisää yleistä
luonnontuntemusta, ympäristötietoisuutta ja arvostusta
omaa aluetta kohtaan.
Koillismaan luonto ja luonnonvarat
tutkimuksen kohteena -julkaisu
Oulun yliopiston
alueellisen toiminnan organisointi -raportti, 2002
|