Roomalaisen kulttuurin valtakausi (n. 100 eaa. - 450)

Etruskit kehittivät Länsi-Euroopan ensimmäisen kaupunkikulttuurin loistoonsa n. 800-500 eaa. ja loivat pohjan roomalaiselle kulttuurille. Esim. roomalaisten (ja pienin muutoksin myös nykyiset länsieurooppalaiset) aakkoset kehittyivät kreikkalaisista etruskilaisen välivaiheen kautta. Rooman kulttuuri kehittyi vähitellen jo kreikkalaisella kaudella; esimerkiksi Rooman lait perustuivat 450 eaa. kirjoitettuun Kahdentoista taulun lakiin.

Roomalaiset eivät olleet kiinnostuneita tieteistä, vaikka käyttivätkin teknologiaa varsin menestyksekkäästi rakentaessaan mm. teitä ja siltoja; varsinkin vesihuollon toimivuus oli roomalaisten ylpeydenaihe. Myös hallintoa sivuavilla aloilla, kuten esim. oikeustieteellä, historialla, maantieteellä ja antropologialla oli merkitystä. Rooman valtakunta oli merkittävä sotilasmahti ja levisi yli koko Välimeren alueen, jopa Brittein saarille asti. Kehitykseen vaikutti vuosien 200 eaa. - 400 tavallista lämpimämpi, vaurautta luonut ilmasto.

Cicero (tai Marcus Tullius Cicero) 106 - 43 eaa.

• Roomalainen poliitikko, puhuja [retoriikasta, ks. Protagoras; Aristoteles; Augustinus], filosofi, kirjailija ja humanisti. Ciceron retoriikkaa käsitteleviä teoksia ovat mm. De oratore (Puhujasta) ja Orator (Puhuja). Hänen filosofiansa oli eklektistä: suuntauksiin ja koulukuntiin sitoutumista on vältettävä, ja niiden opetuksesta tulee valita vain parhaat palat. Cicero loi pohjaa nykyiselle kulttuuri-käsitteelle ottamalla käyttöön termin 'animi cultura' eli 'hengen viljely'.
  • Nk. Scipion piirin keskuudessa syntyneen humanitas-käsitteen oli Terentius (n. 195-159 eaa.) ilmaissut sanonnalla "mikään inhimillinen ei ole oikealle humanistille vierasta". Ciceron jälkeen tunnetuin latinankielinen retoriikko oli Marcus Fabius Quintilianus (n. 35-100; Institutio oratoria, n. 95).
  • Vaikka Cicerolle humanismi merkitsi sekä tieteen että kirjallisuuden tuntemusta, hänen töistään vaikutteita saanut renessanssiajan humanismi ei suhtautunut luonnonfilosofiaan yhtä myönteisesti. Humanismiin ei vieläkään kuulu 'ihmisluonnosta' puhuminen.
• Roomalaiseen retoriikkaan kuului tasavaltalaisuus, joka viittaa 'yhteiseen asiaan' (lat. res publica). Cicerolle historia oli elämän opettaja ja politiikan ja filosofian tuli olla sopusoinnussa keskenään. Teoksissaan De re publika (Valtiosta) ja De officiis (Velvollisuuksista) hän puolusti luonnonoikeuden [ks. Thales; Aristoteles; Zenon ja Khrysippos] käsitettä. Vaikka valtion tehtävä on ylläpitää oikeudenmukaisuutta [ks. Augustinus; Tuomas Akvinolainen], sen faktisten lakien [ks. Solon; Justinianus] yläpuolella on kaikille ihmisille, kansoille ja aikakausille yhteinen laki. "Ihminen, joka ei tätä lakia tottele, kieltää itsensä ja ihmisen luontonsa." Samassa hengessä Cicero esitti, että yhteiskuntaelämän kehitys oli saanut alkunsa vanhempien rakkaudesta lapsiinsa.
  • Kesti tuhat vuotta ennen kuin ihmisten perusoikeuksia määriteltiin poliittisella tasolla [ks. Magna Carta].
• Teoksessa De divinatione (Ennustustaidosta) Cicero kritisoi mm. stoalaisten [ks. Zenon ja Khrysippos] pyrkimyksiä ennustaa tulevaisuutta mm. tähtien, lintujen lentoratojen, uhrattujen eläinten sisälmysten, unientulkinnan ja oraakkelien avulla.

Gaius Julius Caesar 100 - 44 eaa.

• Roomalainen diktaattori, historioitsija ja kalenterin uudistaja. Käytössä ollut 12 kuukierron vuosi oli lähes 11 päivää lyhyempi kuin todellinen vuoden pituus, mistä seurasi ongelmia. Vuonna 45 eaa. Caesar otti tähtitieteilijä Sosigenesin ehdotuksesta käyttöön 365.25 päivän vuoden [ks. Eudoksos]: 365 päivän vuosi korvattiin joka neljäs vuosi 366 päivän nk. karkausvuodella. Tämä juliaaninen kalenteri oli käytössä n. 1600 vuotta, ennen kuin jäljelle jäänyt reilun 11 minuutin vuosivirhe [ks. Hipparkhos; Beda] kumuloitui häiritseväksi. Marcus Terentius Varron (116-27 eaa.) ehdotuksesta vuodet alettiin myös laskea (hypoteettisesta) Rooman perustamisesta 753 eaa. alkaen [ks. Eratosthenes]. Historioitsijana Caesar tunnetaan teoksesta Gallian sota (Commentarii de bello Gallico).

Lucretius (tai Titus Lucretius Carus) n. 98 - 55 eaa.

• Roomalainen eeppinen runoilija, jonka pääteos, opetusrunoelma Maailmankaikkeudesta (De rerum natura), auttoi välittämään eteenpäin antiikin materialismia [ks. Empedokles; Leukippos ja Demokritos] ja epikurolaista elämäntapaa [ks. Epikuros]. Lucretius kuvaa aurinkojen ja maailmojen syntyä ja tuhoa äärettömässä, atomien täyttämässä avaruudessa. Elämän ja sivilisaatioiden (mukaan lukien uskonnot, taiteet, kielet, työnjako,...) kehitys on asteittaista. Myös sielullinen elämä on atomeista lähtöisin. Lucretiuksen pyrkimyksenä oli vapauttaa ihmiset yliluonnollisen pelosta, joka oli luonut jumalat [ks. al-Khwarizmi].

Vitruvius (tai Marcus Vitruvius Pollio) n. 50 eaa.

• Roomalainen arkkitehti ja insinööri. Vitruvius kirjoitti kymmenosaisen teoksen De architectura (n. 15), joka lienee ensimmäinen koko alan kattava teos: se käsittelee rakennusten lisäksi esim. kanavia, viemäröintiä ja jopa teatterilavastuksia. Vitruviuksen mukaan rakennuksen hyvyys perustui sen kestävyyteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja kauneuteen. Vaikka arkkitehtuuri oli taidetta, joka pyrki jäljittelemään luontoa [ks. Sapfo], myös aritmetiikan ja geometrian taitoja vaadittiin. Merkittävä osa teosta perustui vanhempiin kreikkalaisiin töihin, joita ei kuitenkaan ole säilynyt. Keskiajalla kadonnut teos löydettiin 1400-luvulla, ja sillä oli merkittävä asema renessanssiajalla.

Geminus n. 50 eaa.

• Filosofi, joka teki ensimmäisenä eron tieteellisen realismin ja instrumentalismin välille. Realismin mukaan maailmaa kuvaavat teoriat ovat joko tosia tai epätosia, instrumentalismin mukaan ne vain joko toimivat tai eivät syistä, jotka eivät olleet tärkeitä. Etenkin tähtitieteilijöiden matemaattisten mallien ei oletettu kertovan mitään planeettojen todellisesta liikkeestä [ks. Ptolemaios].

Vergilius (tai Publius Vergilius Maro) 70 - 19 eaa.

• Runoilija, jonka pääteos Aeneis oli ensimmäinen yhden kirjailijan luoma taide-eepos [ks. Homeros; Hesiodos]. Vergilius kirjoitti teoksen Rooman ensimmäinen keisarin, Augustuksen (63 eaa.-14) tilauksesta. Augustus palautti rauhan ja vaurauden maahan pitkän sisällissotien kauden jälkeen.

Strabon n. 64 eaa. - 23

• Kreikkalainen historioitsija [ks. Herodotos ja Thukydides; Polybios] ja maantieteilijä [ks. Pausanias], joka tunnetaan parhaiten 17-osaisesta maantieteellisestä teoksesta Geografia. Strabonin teos oli arvokas nimenomaan sotilaallisessa ja hallinnollisessa mielessä ja säilyi (toisin kuin kilpailijansa) lähes kokonaisuudessaan meidän päiviimme asti.
  • Strabonin aikalaisista tunnetuin historioitsija oli Titus Livius (n. 59 eaa.-17; esim. Rooman synty), jonka lähdekritiikki ei ollut ollenkaan esim. Tacituksen veroista.

Ovidius (tai Publius Ovidius Nason) 43 eaa. - 18

• Roomalainen runoilija, joka vaikutti vielä keskiajan ja renessanssin kirjallisuuteen. Yksi Ovidiuksen merkittävimpiä töitä on runoeepos Muodonmuutoksia (Metamorphoses), josta on tullut kreikkalaisen mytologian käsikirja. Yhdessä Raamatun kanssa se on myös yksi parhaita oppaita myöhempien aikojen eurooppalaisten kuvataiteilijoiden töihin.

Jeesus Kristus n. 6 eaa. - 29

• Uskonnollinen profeetta, jonka kuoleman myötä kristinusko syntyi juutalaisuudesta [ks. Hesiodos]. Palestiinassa syntynyt uskonto levisi seuranneina vuosisatoina Eurooppaan [ks. Justinianus]. Esim. käsky 'Älä tapa' viittasi vielä Kristuksen aikana vain ja ainoastaan juutalaisiin; kun käännytystyö alkoi, kirjoituksia alettiin tulkita vapaammin. Raamatun jälkimmäinen osa, Uusi testamentti, kirjoitettiin n. 50-150.
  • Yksi kristinuskon erikoisuus on sen nk. kolminaisuusoppi eli oppi Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä: uskovaiset eivät pidä Kristusta profeettana vaan Jumalan poikana [ks. Augustinus]. Muslimeille [ks. Muhammad] Kristus on vain profeetta.
• Kristuksen oletettu syntymäaika loi pohjan nykyiselle ajanlaskullemme [ks. Beda]; myöhemmin on havaittu, että oikea syntymävuosi onkin n. 8-4 eaa. Myös Kristuksen kuolinpäivällä on ollut merkitystä ajanlaskun kehityksessä: pääsiäisen oikea sijoittaminen kalenteriin tuotti keskiajalla vaikeuksia.

Seneca (tai Lucius Annaeus Seneca nuorempi) n. 4 eaa. - 65

• Filosofi, joka kehitteli stoalaista filosofiaa [ks. Zenon ja Khrysippos] huippuunsa Rooman suuruuden aikoina. Seneca tunnetaan mm. lausumastaan "ei ole ollut suurta neroutta ilman hulluuden osuutta".
  • Muita roomalaisen ajan merkittäviä stoalaisia olivat Epiktetos (n. 55-138) ja Marcus Aurelius (121-180).
• Senecalta on peräisin yksi vanhimpia viittauksia suurennuslaseihin, tässä tapauksessa vedellä täytettyihin lasisäiliöihin [ks. Herodotos ja Thukydides; Ptolemaios].

Petronius Arbiter n. 20 - 66

• Kirjailija, jonka keisari Nero pakotti tekemään itsemurhan. Petroniuksen laajasta romaanista Satyricon on säilynyt katkelmia, joista Trimalkion pidot (n. 50) muodostaa oman kokonaisuutensa.

Gaius Plinius Secundus (Plinius vanhempi) 23 - 79

• Ensyklopedisti, joka keräsi teokseen Naturalis historia (Luonnonhistoria, n. 77) n. 20 000 artikkelia luonnontieteistä ja kulttuurihistoriasta: lähdeluettelo listasi n. 500 kirjoittajaa ja 2000 kirjaa. Vaikka Pliniuksen motiivi oli ylevä näkemys siitä, että muista eläimistä poiketen ihmisen on tiedettävä mahdollisimman paljon voidakseen elää hyvää elämää, hänen lähdekritiikkinsä ei ollut kovin kummoinen. Hän kuoli matkatessaan (uteliaisuuttaan) liian lähelle Pompeijia sen kohtalonhetkellä: kaupunki peittyi neljän metrin tuhkakerrokseen Vesuvius-tulivuoren purkauksessa.
  • Plinius mm. väitti Intiassa elävän ihmisrodun, jolla ei ollut suuta ja joka eli kukkia haistelemalla!
  • Plinuksen sisarenpoikaa, Plinius nuorempaa (n. 61-113), on pidetty varhaisena geologina: hän kuvasi Vesuviuksen purkausta objektiivisesti, jumalia ja lohikäärmeitä siihen sekoittamatta.

Dioskorides n. 20 - 90

• Rooman armeijan lääkäri, joka matkusti laajalti Aasiassa keräten lääkekasveihin liittyvää tietoutta [ks. Hippokrates; Avicenna]. Hän julkaisi tuloksiaan teoksessa De materia medica.
  • Dioskoridesta oli edeltänyt myös Krateuas (n. 120-60 eaa.), joka liitti teoksiinsa myös kasvien kuvia.

Columella, 1. vuosisata

• Maatalouden tutkija [ks. Theofrastos], joka kirjoitti n. 60-65 laajan teoksen De re rustica. Theofrastosin työt olivat vielä tunnettuja ja vaikuttivat myös Columellan tietämykseen.

Tacitus (tai Publius Cornelius Tacitus) n. 55 - 120

• Historioitsija [ks. Herodotos ja Thukydides; Polybios] ja kulttuuriantropologi [ks. Pausanias]. Historiikkien (esim. Historiae, Annales) lisäksi Tacitus kirjoitti mm. kuvauksen Rooman keisarikunnan pohjoispuolella elävistä barbaareista eli germaanisista kansoista (Germania, n. 98). Teoksessa mainitaan myös köyhyydessä elävät 'fennit'. Tacitus viittasi hallitsijoiden yksinvaltaisuuteen valittaessaan, että "aikaisemmin kärsimme rikollisuudesta, nyt kärsimme laeista". Kesti toistatuhatta vuotta ennen kuin tilanne alkoi korjaantua [ks. Magna Carta].
  • Caesarin tavoin Tacitus teki eron pohjoisen Gallian asukkaiden, 'belgien', ja etelän kelttien välillä, ja uskoi Brittein saarten itäisten osien asukkaiden olleen jo tuolloin sukua (jopa kielellisesti) edellisille. Myöhempi käsitys anglosaksien tulosta Englantiin keskiajalla [ks. Beda] on kyseenalaistettu.
  • Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Pohjois-Euroopan germaanit olivat jakaantuneet kolmeen ryhmään: (1) eteläisen Skandinavian pohjoisgermaaneihin, (2) Oder-Veikselin alueen (nyk. Puola) itägermaaneihin ja (3) länsigermaaneihin. Pohjoisgermaanien keskuudessa kehittyivät skandinaaviset kielet, esim. ruotsi. Itägermaanit, joihin kuuluivat mm. gootit, eivät jättäneet näkyvää jälkeä myöhempiin kieliin.
    • Länsigermaanit jakaantuivat edelleen kolmeen osaan: (a) Pohjanmeren germaanit (nyk. Tanska, Saksan pohjoisosa, Hollanti), (b) Elben germaanit (nyk. Saksan itäosa ja Tshekki) ja (c) Weser-Reinin germaanit (nyk. Saksan länsiosa, Belgia ja Ranskan koillisosa).
  • Roomalaisten oikeuden jumalattaren rekvisiitan vaaka, silmiä peittävä side ja miekka kuvasivat lain ideaalia, jossa rikollisten tekoja arviointi oli paitsi puolueetonta niin myös hallinnolle 'sosialisoitua' [ks. Solon].
  • Toinen merkittävä historioitsija [ks. myös Strabon] oli Plutarkhos (n. 46-120), joka tunnetaan teoksesta Kuuluisien miesten elämänkertoja (Bioi paralleloi).

Heron n. 61 - 150

• Aleksandrialainen matemaatikko, fyysikko ja insinööri. Tutkielmassaan Katoptriikka Heron osoitti geometrisesti, että valon heijastumislaki eli tulo- ja heijastuskulman yhtäsuuruus seuraa Aristoteleen periaatteesta, jonka mukaan luonto valitsee aina lyhyimmän tien. Hän esitti myös kaasujen koostuvan hyvin pienistä hiukkasista, jotka täyttivät tyhjiön vain osittain; hänen Pneumatika-teoksensa sai vaikutteita mm. Stratonilta [ks. Arkhimedes].
• Insinöörinä [ks. da Vinci; Roger Bacon] Heron keksi mm. nostureita, suorakulman mittauslaitteen, puristimia, suihkulähteitä ja vesipumpun, sekä pyörivän höyryturbiinin; hän sai liikanimen ho mekhanikos (mekaanikko). Koska hän ei --- ajalleen tyypillisesti [ks. Platon] --- ollut kiinnostunut keksintöjensä soveltamisesta todelliseen tarpeeseen, ne jäivät vain kuriositeeteiksi.

Klaudios Ptolemaios n. 100 - 170

• Tähtitieteilijä, joka kehitti episykleihin [ks. Apollonios; Hipparkhos] perustuvan maailmanmallin huippuunsa. Ptolemaioksen teos Megiste syntaksis (Maailmanjärjestys, tunnetaan paremmin keskiaikaisella arabialaisella nimellä Almagest) oli tähtitieteen perusteos 1500-luvulle asti. Etenkin katolinen kirkko [ks. Kristus] tuli puolustamaan siinä esitettyä mallia, koska se 'pelasti' [ks. Geminus] aristoteelisen, maakeskisen maailmankuvan.
  • On esitetty, että Ptolemaios keksi itse osan teoriaansa tukeneista havainnoista (esim. Robert R. Newton, The Crime of Claudius Ptolemy, 1977).
• Työssään Ptolemaios kehitti trigonometriaa parannellen mm. Hipparkhosin taulukoita; hän hyödynsi myös aikalaisensa Menelaosin pallotrigonometriaa [ks. myös Aryabhata]. Lisäksi hän vaikutti maantieteen kehitykseen käyttämällä kartoissa --- jälleen Hipparkhosia mukaillen --- pituus- ja leveyspiiriviivoituksia (Geografias hyfegenis) ja kuvaamalla kahta erilaista karttaprojektiota [ks. Apollonios]. Kartat eivät kuitenkaan olleet kovin tarkkoja, ja lisäksi Ptolemaios ei käyttänyt Eratostheneen tarkkaa arviota maapallon koolle, vaan aliarvioi sen. Optiikassa hän tutki mm. suurennuslasia [ks. Seneca; Alhazen] ja yritti johtaa kokeellisesti valon taittumislakia (päätyen kuitenkin väärään tulokseen). Hän tutki myös musiikin teoriaa (Harmonika).

Galenos (lat. Claudius Galenus) 129 - 199

• Lääketieteen tutkija [ks. Hippokrates], jonka vaikutus oli suuri läpi keskiajan [ks. Avicenna]. Galenos tutki mm. anatomiaa [ks. Herofilos ja Erasistratos], tulehduksia ja tarttuvia tauteja, lihasten toimintaa ja selkäydintä. Hän mm. päätteli 'sielun' majailevan sydämen sijaan aivoissa. Galenos kehitti myös diagnoosin ja prognoosin menetelmiä.
  • Vuosien 165 ja 180 välillä Rooman valtakunnan alueella kuoli miljoonia ihmisiä kulkutautiin, todennäköisesti isorokkoon.
• Galenosin ihmisen anatomiaa käsittelevät teokset --- esim. Anatomikai enkheireseis (Anatomisia ilmiöitä) --- olivat eläinten ruumiinavauksiin perustuvina osittain virheellisiä. Ihmisten ruumiinavauksia alettiin tehdä vasta renessanssiajalla, jolloin Galenosin perintö joutui turhankin ankaran kritiikin kohteeksi.

Plotinos n. 205 - 270

• Uusplatonismin [ks. Platon] merkittävin kehittäjä [ks. myös Boëthius]. Hänen luentojaan julkistettiin postuumisti teoksessa Enneades (Yhdeksikköjä). Aristoteleen opit alkoivat vaipua väliaikaisesti unholaan, ja monet kristitytkin kirjoittajat tukeutuivat Platonin filosofiaan [ks. Augustinus]. Varhaiset kirkkoisät kuten Origenes (n. 185-254) kristillistivät Platonin.
  • Clemens Aleksandrialaista (n. 150-215) on kutsuttu ensimmäiseksi kristilliseksi filosofiksi ja Ammonios Sakkasta (n. 175-242) uusplatonismin perustajaksi. Jälkimmäinen oli myös Plotinoksen opettaja. Plotinoksen oppilas ja elämänkerran kirjoittaja, Porfyrios (n. 233-305), lisäsi Aristoteleen logiikan uusplatonisuuden 'opinto-ohjelmaan' [ks. Boëthius]. Samalla hän esitteli antiikin universaalikiistan keskiajan filosofeille [ks. Abélard]: (1) Ovatko universaalit mielen sisäisiä vai ulkopuolisia olioita? (2) Jos ne ovat mielen ulkopuolella, ovatko ne aineellisia vai aineettomia? (3) Jos ne ovat aineettomia, liittyvätkö ne kuitenkin aistein havaittaviin olioihin?
  • Origenes tunnetaan nk. kahden totuuden teorian [ks. Averroës] varhaisesta versiosta.
• Plotinos oli mystikko, joka uskoi maailmansieluun ja määritteli oman pyhän kolminaisuuden eli yliaistilliset tasot Yksi, Järki ja Sielu. Aistimaailmassa hän korosti kaiken kirkkaan, loistavan ja säteilevän kauneutta (sanan 'kaunis' alkuperä on useissa kielissä 'loistava' tai 'punainen'). Kauneus on idean ilmentymä, eräänlainen varjo, ja estetiikka ja mystiikka liittyvät toisiinsa.
  • Aika oli suosiollinen mystiikalle, sillä ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina syntyi salatieteellinen kokoelma Corpus Hermeticum, joka laitettiin myyttisen Hermes Trismegistoksen nimiin; näin kehittyi ns. hermeettinen traditio. Samoihin aikoihin muotoutui myös kabbalistinen ja gnostilainen salatiede. Vaikka Aristoteleesta tuli skolastikkojen auktoriteetti myöhäiskeskiajalla [ks. Dominicus ja Franciscus], sitä seuranneella renessanssiajalla humanistit löysivät uusplatonismin uudelleen, nyt sekä hermeettisyydellä että kabbalismilla höystettynä.

Diofantos 200-luvulla ja Pappos 300-luvulla

• Matemaatikkoja, jotka yhdessä Heronin ja eräiden muiden kanssa muodostivat kreikkalaisen matematiikan nk. hopea-ajan, jonka keskus oli Aleksandriassa.
• Diofantosta pidetään algebran 'isänä'. Algebran historia alkaa Mesopotamiasta, jossa kyettiin jopa kolmannen asteen määrättyjen yhtälöiden likimääräisiin ratkaisuihin. Diofantos otti käsittelyyn myös nk. indeterminoidut yhtälöt ja uudisti matematiikassa käytettyjä merkintöjä (Arithmetika). Vaikka intialainen matematiikka jatkoi tätä traditiota [ks. Brahmagupta], varsinaiseen symboliseen vaiheeseen merkinnöissä päädyttiin vasta uuden ajan kynnyksellä; islamilainen algebrakin palasi vanhaan retoriseen metodiin [ks. al-Khwarizmi]. Diofantos vaikutti myös myöhempään lukuteorian kehitykseen.
• Pappos tunnetaan tuloksista, jotka viittasivat äärettömän monen uuden käyrän olemassaoloon; analyyttisen geometrian synty oli jälleen lähellä [ks. Apollonios]. Merkittävimmän panoksensa matematiikan kehitykselle hän antoi kuitenkin säilyttämällä vanhat tulokset teoksessaan Synagoge (Kokoelma). Omaperäisyys matematiikassa --- kuten monessa muussakin toiminnassa --- oli häviämässä.

Diomedes (Aelius Donatus) n. 350

• Roomalainen kielitieteilijä [ks. Dionysios], jonka Ars Grammatika oli arvostettu keskiajalla [ks. myös Priscianus].

Augustinus 354 - 430

• Roomalainen kristitty kirkkoisä ja pyhimys, joka vaikutti kirkon oppien, mm. kolminaisuusopin [ks. Kristus], muotoutumiseen. Augustinus sai paljon vaikutteita uusplatonismista [ks. Plotinos], vaikka poikkesikin siitä monissa tärkeissä kohdissa.
  • Kristillisyydestä oli tullut Roomassa valtionuskonto v. 312. 400-luvulla piispoista yleisesti käytetty termi 'paavi' [ks. Dominicus ja Franciscus] varattiin Rooman piispan arvonimeksi. Tämä länsieurooppalainen kirkko sai kilpailijan idästä [ks. Justinianus], mikä johti ensimmäiseen isoon murrokseen kristillisessä kirkossa [ks. Kyrillos].
• Augustinuksen kuvaus kääntymisestään kristinuskoon, Tunnustuksia (Confessiones, 396-400) on psykologisen käsittelytapansa takia käänteentekevä länsimaisessa kirjallisuudessa. Jumalan etsintä merkitsi Augustinukselle kamppailua syntiä ja lihan himoja vastaan; hän sanoo mm. rukoilleensa "Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä". Teoksessaan Augustinus muotoilee myös ensimmäisen tunnetun "ajattelen, siis olen olemassa" -argumentin.
• Augustinus tutki kristillistä retoriikkaa [ks. Protagoras; Aristoteles; Cicero] teoksessaan De doctrina christina (Kristillisestä opista, 397-428). Raamatun monimerkityksellisyyden syyksi hän esitti mysteerien kätkemisen uskottomilta. Raamatuntulkinta eli eksegetiikka monopolisoi hermeneutiikan [ks. Zenon ja Khrysippos] vuosisadoiksi [keskiajalla Dante yritti soveltaa sitä runouden tutkimukseen].
  • Epäselvyydet ja ristiriitaisuudet kuuluvat lähes määritelmällisesti eri uskontojen pyhiin kirjoituksiin.
  • Klemens Aleksandrialainen (n. 150-215) oli tutkinut allegorioiden luonnetta. Hieronymus (n. 340-420) ja Johannes Cassianus (n. 360-435) kehittivät teorian nelitasoisesta tulkinnasta, johon kuuluvat kirjaimellinen (historia), allegorinen (mieli), anagoginen (tarkoitus) ja tropologinen (moraali) taso.
  • Benedictus Nursialainen (n. 480-547) perusti suljettuja luostareita suosivan luostarilaitoksen, benediktiiniläisveljestön, v. 529 [ks. Dominicus ja Franciscus]. Myöhemmin benediktiinit kehittivät nk. filologista traditiota, jossa analysoitiin tekijöitä ja teoksia.
    • Benediktiinit noudattivat Tertullianuksen (n. 155-220) suositusta säännöllisistä, tiettyihin aikoihin sidotuista rukoushetkistä; tämä vaikutti osaltaan kellon merkityksen kasvuun.
• Augustinuksen filosofia oli luonteeltaan pessimistinen: ihmisessä piilee irrationaalinen viehtymys pahaan. Perisyntiopin mukaan Jumala rankaisi ihmiskuntaa syntiinlankeemuksesta määräämällä mielivaltaisesti etukäteen, ketkä säästyvät ikuiselta kadotukselta; tämä on nk. predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi (De trinitate, 399-412). Opin ja vapaan tahdon [ks. Zenon ja Khrysippos] välistä ristiriitaa Augustinus pyrki sovittelemaan armon käsitteen avulla. Tietoteoriassa hän esitti, että ihmismieli saa ideansa jumalaisen valaistuksen auttamana [ks. Avicenna; Averroës; Tuomas Akvinolainen].
  • Vaikka esim. jo em. Cassianus pyrki vastustamaan ajattelun tiukkuutta, kirkon oppi muuttui valoisammaksi vasta myöhemmällä keskiajalla [ks. Erigena; Tuomas Akvinolainen].
• Teoksessa Jumalan valtakunnasta (De civitate Dei, 413-426) Augustinus muotoili teorian kristillisestä valtiosta, joka koostui pelastukseen suuntautuneista uskovaisista. Varsinainen politiikka ja historia olivat Augustinukselle arvottomia: järjestystä ylläpitävä esivalta oli vain välttämätön paha, joka ei voinut tuottaa onnellisuutta ja oikeudenmukaisuutta tässä maailmassa [ks. Cicero]. Vaikka hän korosti [antiikin ajattelijoiden tavoin, ks. Sokrates; Platon; Aristoteles] onnellisuuden tavoittelua etiikan perustana, onnellisuutta ei saavuteta vain maallisilla hyveillä kuten viisaus, kohtuullisuus tai rohkeus, vaan nämä vaativat tuekseen teologisia hyveitä usko, toivo ja laupeus.
  • Paavi Gesalius kehitti tältä pohjalta 490-luvulla nk. kahden miekan teorian: maallinen ja hengellinen valta olivat molemmat lähtöisin Jumalasta ja toisistaan riippumattomia. Lähtökohtana oli Jeesuksen "keisarille mitä keisarille kuuluu" -lausahdus.
• Antiikki oli suosinut ajan syklisiä teorioita [ks. Herodotos ja Thukydides], jotka eivät sopineet kristilliseen ajatteluun. Augustinus korosti ajan lineaarisuutta ja subjektiivisuutta ja esitti, että aikaa on vain maailmassa: Jumala loi sen yhtä aikaa maailmankaikkeuden kanssa. Augustinuksen kehotuksesta Paulus Orosius kirjoitti laajan historiateoksen Historiae adversus paganos (Historiateos pakanoita vastaan), jossa maailmanhistoria esitettiin Jumalan ohjaamana kristinuskon syntyhistoriana. Augustinus ajasta: "Minä luulen sen tietäväni, jos ei kukaan sitä minulta kysy. Mutta jos joku sitä kysyy ja tahtoisin sen selittää, minä en sitä tiedä." 
  • Orosiuksen teoksella oli suuri vaikutus läpi koko keskiajan [ks. Dante]. Piispa Wulfila (n. 311-382) käänsi samoihin aikoihin Raamatun gootiksi, ja kristinusko saavutti keskiajan kuluessa valta-aseman myös 'barbaarien' keskuudessa.
• Augustinuksen kauneusihanne perustui tarkasteltavan kohteen osien sopiviin suhteisiin [ks. Pythagoras].

Hypatia 370 - 415

• Matemaatikko ja tähtitieteilijä, ensimmäinen tunnettu tiedenainen. Hypatia, joka johti Aleksandrian Akatemiaa, kehitti mm. astrolabia [ks. Hipparkhos]. Hänen uskotaan joutuneen munkkijoukon tappamaksi kirkossa(!) kerettiläisyytensä johdosta. Aleksandrian kausi matemaattisen sivistyksen keskuksena päättyi tähän.

Hunnit --- Mongoliasta lähteneet nomadikansat --- saapuivat Eurooppaan v. 372 ja kaatoivat goottien valtakunnan kolmen vuoden sisällä. Rooman keisarikunta jakautui läntiseen ja itäiseen osaan vuonna 395 ja valtakunnan läntinen osa alkoi horjua; esim. Brittein saarilta roomalaiset joutuivat lähtemään 410. Hunnien valtakunta kaatui Attilan (n. 406-453) kuoltua. Rooman läntinen osa kaatui 476, Itä-Rooman eli Bysantin kulttuurin sinnitellessä pystyssä yli tuhat vuotta pidempään. Kerran valloittamilleen alueille roomalaiset jättivät kielensä: suurista kielistä ranska, portugali, espanja, italia ja romania kuuluvat nk. latinalaisiin kieliin. Anglosaksit saapuivat Brittein saarille vasta roomalaisten lähdettyä, joten englanti on kelttiläisen substraatin saanut  (Pohjanmeren) germaaninen kieli. Myös roomalaisten kirjaimisto, joka oli kehitetty kreikkalaisen mallin mukaan, levisi valloitusten yhteydessä koko läntiseen Eurooppaan; siihen lisättiin kuitenkin ylimääräisiä kirjaimia kunkin kielen tarpeiden eli äänteiden mukaan.

Intialainen Mallanayaka Vatsyayana kokosi ikivanhoja kirjoituksia otsikon Kama Sutra alle joskus vuosien 100-300 paikkeilla.