Keskiaika (n. 450 - 1350)

Vuosisadat n. 450-1000 muodostavat nk. varhaiskeskiajan. Epätavallisen kylmä ilmasto vaikeutti maanviljelyä n. 400-750 samalla kun kauppa kärsi germaanien kansainvaelluksista n. 400-600. Läntinen Eurooppa ajautui sekasortoon, joka johti taantumaa mm. luku- ja kirjoitustaitoisuudessa; on puhuttu myös 'pimeästä' keskiajasta. Kreikankielen taito unohtui klassisen kulttuurin mukana. Vain Itä-Rooman alueella säilyi sekä järjestys että kreikka (hallintokielenä), mutta sielläkin oltiin kiinnostuneempia kristillisen kirkon opetusten tutkimisesta kuin tieteistä tai filosofiasta. Kristinusko saavutti vähitellen valta-aseman myös Länsi-Euroopassa.

900-luvulla alkoi neljä vuosisataa kestänyt epätavallisen lämmin kausi (engl. Medieval Warm Period), ja 1000-luvulta alkaen elämä parani huomattavasti. Vesivoiman käyttö alkoi olla jo yleistä ja muutenkin keksittiin uusia mekaanisia laitteita, esim. goottilaisen arkkitehtuurin vaatimia nostureita. Mekaanisen kellon kehitys alkoi 1200-luvun lopulla. Maatalouden tuottavuuden noustessa väkeä muutti kaupunkeihin ja käsityöläisten ammattikunnat järjestäytyivät. 1100-luvulla arabien säilyttämää antiikin kulttuuria alkoi virrata Eurooppaan, ja syntynyt skolastiikka loi sydänkeskiajalle oman renessanssikauden, jona aikana mm. yliopistot kehittyivät. 1200-luvulla myös poliittisessa elämässä alkoi tapahtua, kun sekä liberalismin ja tasavaltalaisuuden siemenet istutettiin.

Kaupan merkitys kasvoi, uusi kauppiasluokka syntyi ja ulkomaankauppa alkoi vakavassa mielessä. Tämä ensimmäinen talouden globalisaatioaalto synnytti suuria kauppakeskuksia ja kauppiassukuja esim. Firenzessä. (Suomeen vaikutti etenkin pohjoissaksalaisten kaupunkien yhteenliittymä Hansa, joka oli vaikutusvaltaisimmillaan kuitenkin vasta 1300- ja 1400-luvuilla.) Feodaalinen järjestelmä syrjäytyi.

Anicius Manlius Severinus Boëthius n. 475 - 524

• Roomalainen filosofi ja goottivallan aikainen valtiomies, joka syyttömästi vangittuna ja mestaustaan odottaessaan kirjoitti teoksen Filosofian lohdutuksesta (De consolatione philosophiae, 523). Tragedioiden [ks. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides] tapaan myös tavallista elämää luonnehti sen satunnaisuus ja siten myös menestyksen tavoittelun turhuus. Vaikka Boëthius ei ollut kristitty, hänen Onnettarensa (Fortuna) oli kuitenkin alisteinen kaitselmukselle; teos piti sisällään elementtejä kristillisestä etiikasta, ja siitä tuli yksi seuranneen vuosituhannen luetuimmista kirjoista.
  • Onnettaren merkitystä korosti myös Isodorus Sevillalainen (n. 560-636), viimeinen länsimainen kirkkoisä. Isodorus kirjoitti myös Etymologiaen, keskiajalla paljon käytetyn ensyklopedian [ks. Dante].
• Boëthius vaikutti logiikan kehitykseen käännöksillään ja kommentaareillaan Aristoteleen aihetta käsittelevistä teoksista [ks. Plotinos]. Hänen oppikirjojaan (Aritmetiikka, Geometria, Astronomia, Musiikki) käytettiin myös luostarikouluissa. Boëthiuksen kääntämät ja kommentoimat uusplatoniset teokset pitivät hengissä myös universaaleja koskeneet kiistat [ks. Plotinos; Abélard].
  • Uusplatonista filosofiaa oli pitänyt hengissä Proklos (412-485) mm. Platonin ja Plotinoksen töiden kommenteilla.

Aryabhata n. 476 - 550

• Intialainen matemaatikko ja tähtitieteilijä. Aryabhata kokosi hindujen matematiikan tietouden teokseensa Aryabhatija (499), joka kreikkalaisista töistä poiketen ei ollut systemaattinen esitys, vaan eräänlainen (runomuotoinen) 'keittokirja' ratkaisuista erilaisiin ongelmiin. Teoksesta löytyvät vanhimmat viittaukset hindujen paikkamerkintää käyttävään kymmenjärjestelmään [vrt. Arkhimedes], kuitenkin vielä ilman nollan symbolia [ks. Brahmagupta].
• Tähtitieteilijänä Aryabhata osasi selittää auringon ja kuun pimennykset ja tiesi maapallon pyörivän akselinsa ympäri [ks. Aristoteles; Ockham]. Trigonometria [ks. Hipparkhos; Ptolemaios] on tähtitieteelle tärkeä matematiikan haara, ja Aryabhata ja häntä edeltäneet Siddhanta-teokset määrittelivät sinifunktion. On epäselvää, kuinka hyvin hindut tunsivat antiikin vanhemmat tulokset; sen sijaan heidän vaikutuksensa islamilaiseen matematiikkaan on selvä [ks. al-Khwarizmi].

Justinianus 482 - 565

• Bysantin keisari, jonka toimesta Rooman lait sekä muu lakiin liittyvä tieto [ks. Solon] koottiin yhteen (Corpus iuris civilis, 534). Kesti vuosisatoja ennen kuin kokoelma huomioitiin lännessä [ks. Magna Carta]. Euroopan 'barbaariheimot' kehittivät omia lakikokoelmiaan; mm. anglosaksinen Ethelbertin lait ovat n. vuodelta 600. Etenkin verikostokierteitä jouduttiin käsittelemään klaanienvälisissä istunnoissa.
  • Hankkeen asiantuntijana toimi Tribonianus-niminen lakimies. Justinianuksen pyrkimyksenä oli pystyttää uusi Rooman valtakunta, jonka hallinnointi vaatisi yhtenäisen lain. Hanke ei onnistunut.
  • Bysantissa oli 300-luvulla kehittynyt Konstantinopolin patriarkaatti läntisen kristillisyyden [ks. Kristus] kilpailijaksi. Kirkon jako kahteen alkoi [ks. Kyrillos]. Justinianuksen aikana Bysantti eli kukoistuskauttaan.

Priscianus n. 500

• Kielitieteilijä [ks. Dionysios; Diomedes], joka kirjoitti latinan kieliopin, Institutio de arte grammatica. Teos on tärkeä kahdella tapaa: se sisältää paljon lainauksia kadonneista kreikkalaisista ja roomalaisista teksteistä, ja siitä tuli tärkeä kieliopin oppikirja koko keskiajalle. Sellaiset käsitteet kuten substantiivit, verbit ja adverbit sekä nominatiivi, akkusatiivi ja genetiivi seuraavat Priscianuksen työstä.

Muhammad n. 570 - 632

• Uskonnollinen profeetta, jonka kuoleman jälkeen vanha arabialainen uskonto, islam, aloitti Koraanin (virallinen versio 650-luvun alussa) voimalla nousun maailmanuskonnon asemaan [ks. myös Kristus]. Islaminuskoisten johtoon valittiin profeetan sijainen eli kalifi, ja arabien poliittinen valta kasvoi aikaisempaa paremmin motivoitujen valloitussotien myötä. Bagdadista muodostui uusi sivistyksen keskus Aleksandrian jälkeen. Vaikka arabialaiset olivat --- roomalaisten tapaan --- kiinnostuneita lähinnä käytännöllisistä kysymyksistä [lääketieteestä, ks. Avicenna], he suosivat jonkin verran myös matematiikkaa [ks. al-Khwarizmi] ja jopa luonnontieteitä [ks. Alhazen]. Nk. ijtihad eli itsenäisen ajattelun filosofia ajoitetaan n. vuosiin 750-1250 [ks. Averroës].
  • Islamilainen ajanlasku alkaa vuodesta 622, jolloin Muhammad pakeni kannattajineen Mekasta uudelle uskonnolle suosiollisempaan Medinaan. Mekan kaudella kirjoitettu verraten liberaali sharia-laki korvautui fundamentalistisella versiolla, joka on nykyisenkin käytännön pohjana (Abdullahi Ahmed An-Na'im, Toward an Islamic Reformation: Civil Liberties, Human Rights, and International Law, 1990).
  • Vuonna 646 arabit valloittivat Aleksandrian. Valloitukset saavuttivat Espanjan 711, ja arabialaiset pysyivät Euroopassa vuosisatoja, vaikka frankit estivätkin heidän pääsynsä maaosan sydämeen 732.
  • Kiinalaiset lyötiin Keski-Aasiassa 751, ja tuolloin sotavangeilta opittiin paperin valmistus. Islam nousi Kiinassa taolaisuuden ja buddhismin rinnalle tärkeäksi uskonnoksi. Tang-dynastia (618-906), joka muodosti yhden Kiinan suurista aikakausista, alkoi häviön myötä rappeutua, vaikka itse maata ei valloitettukaan.
    • Kiinalaiset olivat omaksuneet buddhalaisuutta 100-luvulta lähtien, ja taolaisuuden vaikutuksesta siitä kehittyi 500-luvulla zeniläiseksi kutsuttu buddhalaisuuden suuntaus.
    • Tuomari Dee (630-700), joka on lännessä tullut tutuksi Robert van Gulikin tarinoista, oli todellinen henkilö ja kiinalaisen rikoskirjallisuuden vakiohahmoja.
    • Samoihin aikoihin Meso-Amerikassa vaikutti mayojen kulttuuri (klassinen aika n. 250-900), joka tunsi kirjoituksen viimeistään v. 292 [ks. myös Mercator].

Brahmagupta n. 625

• Intialainen matemaatikko, joka käytti ensimmäisenä nollaa ja negatiivisia lukuja johdonmukaisesti. Brahmagupta jatkoi myös antiikista peräisin olevaa algebran tutkimusta [ks. Diofantos ja Pappos]. Hindujen työt [ks. myös Aryabhata] vaikuttivat suuresti islamilaisen matematiikan [ks. al-Khwarizmi] kehitykseen. Lisäksi on oletettavaa, että heidän nollansa on myös kiinalaisen nollan käyttöönoton taustalla.

Beda Venerabilis 673 - 735

• Munkki, jota on kutsuttu ensimmäiseksi germaanisten kansojen tuottamaksi tieteelliseksi hengeksi. Beda vaikutti töillään nk. karolingisen renessanssin [ks. Scotus Erigena] syntyyn.
• Teoksellaan De temporum ratione (Aikojen laskemisesta, 725) Beda vaikutti kalenterin kehitykseen laskemalla pääsiäistaulukoita [ks. Kristus]. Hän tuki Dionysius Exiguusin jo 500-luvulta peräisin olevaa ehdotusta, että ajanlaskumme alku, vuosi 1, määriteltäisiin Kristuksen syntymää seuranneeksi vuodeksi. Varsinaista syntymävuotta ei kuitenkaan osattu merkitä nollalla [jota ei vielä tunnettu, ks. Brahmagupta], joten Beda merkitsi sitä 1 eKr. (Tässä työssä käytetään yleisesti lyhennettä eaa., ennen ajanlaskumme alkua, lyhenteen eKr. sijaan.)
  • Kirkkoisä Eusebius oli jo 300-luvulla määritellyt Raamatusta maailman luomisvuodeksi 5198 eKr., ja Beda päätyi vuoteen 3952 eKr. Tulevina vuosisatoina kilpailevia, mutta vain vähän näistä poikkeavia arvioita esitettiin runsaasti; esim. arkkipiispa James Ussher (1581-1656) päätyi arvioon 22. lokakuuta 4004 eKr. kello kuusi illalla! Juutalaisessa ajanlaskussa käytetään vieläkin alkamispäivää 7. lokakuuta 3761 eKr.
  • Beda kritisoi myös juliaanisen kalenterin [ks. Caesar] virhettä: vuoden pituus oli lähempänä 356.24 päivää kuin 356.25 päivää [ks. Hipparkhos]. Asia korjattiin vasta 1800-luvulla.
• Teoksessa Historia ecclesiastica gentis anglorum (Englannin kansakunnan kirkkohistoria, 731) Beda kertoi mm. katolisen kirkon [ks. Augustinus] jo 500-luvulla Länsi-Euroopassa aloittamasta kampanjasta sellaisia käytäntöjä vastaan, jotka takasivat omaisuuden pysymisen suvun hallinnassa sukupolvesta toiseen. Näitä olivat esim. serkkujen (tai muiden lähisukulaisten) väliset avioliitot, kuolleiden sukulaisten leskien nainti takaisin sukuun, jalkavaimot, avioerot ja adoptiot.
  • Seuratessaan Gildasin (k. 570) teosta De excidio Britanniae (n. 547) Beda tuki myyttiä Englannin alkuperäisväestön 500-luvulla tuhonneista anglosakseista [ks. Tacitus].
  • Maa- ja muu omaisuus, jolle ei löytynyt perijää, päätyi tietenkin kirkon haltuun. Muutamassa sadassa vuodessa kirkon omaisuus, henkilökunta, ja näiden hallintaa tarvittava byrokratia kasvoi huimasti. Tämä teki kirkosta paitsi merkittävän poliittisen toimijan [ks. Dominicus ja Franciscus], niin myös mallin muulle tulevalle hallinnolle, jossa esimodernin yhteiskuntajärjestyksen klaaniajattelu heikentyi [ks. Magna Carta; Machiavelli; Luther ja Calvin].

Abu Jafar Muhammad ibn Musa al-Khwarizmi n. 780 - 850

• Tunnetuin keskiajan arabialainen matemaatikko. Muslimimaailma oli valloitustensa [ks. Muhammad] yhteydessä tutustunut intialaiseen matematiikkaan [ks. Aryabhata; Brahmagupta] ja omaksui sen numerojärjestelmän. Lisää oppia saatiin, kun systemaattinen antiikin kirjallisuuden --- muunkin kuin matemaattisen --- kääntäminen arabiaksi alkoi v. 830 perustetussa 'Viisauden talossa', jossa al-Khwarizmikin vaikutti.
  • Koko Aristoteleen tuotanto oli käännetty arabiaksi 800-luvun lopulle tultaessa [ks. Avicenna; Averroës].
• Al-Khwarizmi kehitti algebrasta [ks. Diofantos ja Pappos; Brahmagupta] matematiikan haaran: termi algebra tulee arabialaisesta sanasta al-gabr, 'palauttaminen', ja al-Khwarizmin nimi on pohjana sanalle 'algoritmi'. Teoksessa Algebra (Al-kitab al-mukhtasar fi hisab al-gabr wa-l-muqabala, 825) hän käsitteli mm. toisen asteen yhtälöitä. Yksi hänen menetelmänsä ongelma oli sen retorisuus, eli symboleita ei käytetty edes sen vertaa kuin antiikissa tai intialaisessa matematiikassa [vrt. Viète]. al-Khwarizmi laati myös trigonometrisia taulukoita.
  • Omar Khaijam (1048-1131) jatkoi algebran kehittämistä ja ratkaisi kolmannen asteen yhtälöitä (Algebra). Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin runoilijana, joka suhtautui kriittisesti uskontoon [ks. Lucretius].
  • Al-Fazari oli kääntänyt Siddhantan [ks. Ptolemaios; Aryabhata] arabiaksi vuonna 733. Abu al-Wafa (940-998) tunsi jo kuusi erilaista trigonometrista funktiota. Nasir Eddin al-Tusi (1201-1274) kirjoitti ensimmäisen teoksen trigonometriasta itsenäisenä matematiikan alana.
  • Eurooppaan intialainen numerojärjestelmä tuli 1200-luvulla [ks. Fibonacci], trigonometria 1400-luvulla [ks. Regiomontanus] ja algebra 1500-luvulla [ks. Cardano; Viète].

Johannes Scotus Erigena n. 810 - 877

• Varhaisen keskiajan merkittävin filosofi, joka vastusti monia Augustinuksen ajatuksia puhtaammalla uusplatonisella [ks. Plotinos] opilla. Erigena mm. selitti pahan hyvän puuttumisena ja asetti vapaan tahdon ennaltamääräämisopin edelle. Hänen tunnetuin teoksensa on De divisione naturae (Luonnon jaosta, n. 867). Järjen merkitystä korostaessaan Erigena ennakoi myös myöhempää skolastiikkaa [ks. Albertus Magnus; Tuomas Akvinolainen].
  • Erigena vaikutti nk. karolingisella ajalla [ks. myös Beda]: Kaarle Suuren (742-814) ansiosta 800-luvulla koettiin lyhytaikainen 'renessanssi'. Eurooppalaisen kulttuurin keskus alkoi vähitellen siirtyä Välimereltä pohjoiseen. Viikingit tosin häiritsivät vuosina 793-1066.

Kyrillos n. 827 - 869

• 'Slaavien apostoli', joka loi kyrillisten aakkosten esimuodon ('Glagolitic') kreikkalaisen mallin mukaan.  Taustalla oli pyrkimys bysanttilaisen [ks. Justinianus] kristillisyyden [ks. Kristus; Augustinus] levittämiseen slaavilaisten kansojen parissa. Venäjä omaksui nk. ortodoksisuuden ja kyrillisen kirjoituksen 900-luvun lopulla. Ero roomalaiskatolisuuden ja itäisen ortodoksisuuden välillä sinetöityi v. 1054. Juopa Länsi- ja Itä-Euroopan välillä kasvoi myöhemmin myös mongolien avustuksella [ks. Magna Carta].
  • Itä-Euroopan slaavilaisissa [ks. Tacitus] maissa --- Venäjällä, Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Serbiassa ja Bulgariassa --- nykyisin käytössä olevat aakkoset syntyivät bulgarialaisten oppineiden työnä n. vuonna 893.

Alhazen n. 965 - 1039

• Alhazen (oik. Abu-Ali Al-Hasan ibn al-Haitham) kirjoitti vaikutusvaltaisen teoksen, Kitab al-Manazir, optiikasta [ks. Ptolemaios; Roger Bacon]. Hän keksi camera obscuran, jossa ulkomaailman kuva saadaan projisoitua neulansilmän avulla pimeään kammioon, ja ymmärsi tämän liittyvän myös tapaan jolla silmä toimii [Eukleideen näkemisen emissioteoria ei tuntunut enää uskottavalta].
  • Muissa luonnontieteissä tähtitieteilijä Muhammad al-Battani (858-929) laski aikaisempaa tarkemman arvon vuoden pituudelle, ekliptikan kaltevuudelle ja kevättasauspisteen siirtymiselle [ks. Hipparkhos].

Avicenna (oik. Abu Ali Ibn Sina) 980 - 1037

• Lääketieteen tutkija ja filosofi. Lääketieteellisessä pääteoksessaan Kaanon Avicenna yhdisti Hippokrateen, Aristoteleen ja Galenosin oppeja [jotka olivat vihdoin saatavissa arabiaksi, ks. al-Khwarizmi] mm. kiinalaisilta opittuihin metodeihin.
  • al-Kindi (n. 801-866) oli tutkinut lääkekasveja [ks. Theofrastos; Dioskorides]. Toinen tunnettu arabialainen lääkäri Ibn Al-Nafis (1205-1288) kirjoitti ensimmäiset tutkielmat verenkierron luonteesta.
  • Keskiajan tuhoisin kulkutauti [ks. Hippokrates; Galenos] rutto teki tuhojaan kahdessa aallossa, n. 540-542 ja 1346-1350. Lepraa vastaan rakennettiin kymmeniä tuhansia sairaaloita, joihin sairastuneet voitiin eristää.
• Avicenna lisäsi 'sisäisiin aisteihin' [ks. Aristoteles] kyvyn joka muistuttaa vaiston käsitettä. Mineralogina [ks. Theofrastos] hän tutki mm. fossiileja [ks. Thales; Albertus Magnus; Gesner ja Cesalpino]. Avicenna oli myös alkemisti [ks. Thales; Aristoteles].
  • Arabialaiset tekstit toivat alkemian muotiin Euroopassa n. 1100-1400: pyrkimyksenä oli valmistaa kultaa ja pidentää elämää aina kuolemattomuuteen saakka. Humanistinen ajattelu suosi alkemiaa, koska sitä pidettiin osoituksena ihmisen mahdista [ks. Regiomontanus].
• Avicennaa pidetään merkittävimpänä metafyysikkona sitten esikuvansa Aristoteleen. Päätyössään Kitab-al-Shifa hän mm. erotti olemuksen eli essentian olemassaolosta, eksistenssistä. Avicenna, joka pyrki sovittamaan filosofian ja islaminuskon keskenään, piti yksilön älykkyyttä eräänlaisena kaikkien jakamana puolijumalana [vrt. Augustinuksen valo]. Ajatus, joka sai kannatusta islamilaisessa maailmassa [ks. Averroës], ei menestynyt yhtä hyvin Euroopassa [ks. Tuomas Akvinolainen].
  • Abu Nasr Muhammad al-Farabi (872-950), joka oli yksi varhaisimpia Aristoteleen kommentoijia, tunnetaan tekemästään erosta kieliopin ja logiikan välille [ks. Roger Bacon].

Murasaki Shikibu 970-luvun ja 1120-luvun välisenä aikana

• Kirjailija, jonka Genjin tarinaa (n. 1000-1010) monet pitävät maailman ensimmäisenä romaanina sanan nykyaikaisessa merkityksessä [ks. Cervantes]. Hovinainen Murasaki Shikibu vaikutti Japanin Heian-kaudella (794-1185).
  • Heian-kauden aikana syntynyt ja hovilta vallan kaapannut samurailuokka synnytti Kamakura-kauden (1185-1333). Noin 1200 zen-buddhalaisuus [ks. Hesiodos; Muhammad] saapui Kiinasta Japaniin [ks. Luther ja Calvin].

Peter Abélard (Petrus Abaelardus) n. 1079 - 1142

• Filosofi, joka tunnetaan myös traagisesta rakkaustarinastaan Héloïsen kanssa, ja jonka moraalioppi perustui ihmisluonnon [ks. Cicero] tuntemukseen uskonnollisen ilmoituksen sijaan. Merkittävimmän työn Abélard teki kuitenkin logiikan saralla (Dialectica). Koska useat hänen seuraajansa palasivat Aristoteleen vähitellen vanhentuvaan logiikkaan, hetkellisestä logiikan renessanssista [ks. Ockham] huolimatta moniin Abélardin esiin nostamiin asioihin palattiin vasta 1800-luvulla.
  • Abélardin etiikka korosti radikaalilla tavalla tekojen tarkoitusperiä niiden seurausten sijaan. Aivan samoin pelkkien ajatusten moraalisella jaolla hyviin ja pahoihin oli merkitystä.
• Keskiaikaisessa universaalikiistassa [ks. Boëthius] Abélard kehitti käsiterealismin ja nominalismin välisen kompromissin, nk. konseptualismin. Modaalilogiikassa hänen innovaationsa johti eron tekemiseen nk. de dicto ja de re -predikoinnissa.
  • Anselm Canterburylainen (n. 1033-1109) oli puolustanut platonilaista käsiterealismia. Hänet tunnetaan myös Proslogiumissa (Puhuttelu, 1078) esittämästään nk. ontologisesta todistuksesta; siinä Jumalan olemassaolo johdetaan suoraan käsitteestä itsestään [ks. Tuomas Akvinolainen]. Roscellinus (n. 1050-1125) oli kehittänyt käsiterealismille vastakkaista, nominalistista suuntausta.

Averroës (oik. Ibn Rushd) 1126 - 1198

• Filosofi, joka saavutti kuuluisuutta Aristoteleen kommentaareistaan [ks. al-Khwarizmi]: Averroës tunnettiin myöhemmin Euroopassa 'Kommentaattorina', kun Aristoteles oli 'Filosofi'. Averroësin mukaan metafyysisiä totuuksia saattoi ilmaista kahdella tapaa, filosofian kautta kuten Aristoteles tai uskonnon kautta tavallisten ihmisten ymmärtämällä tavalla; itse hän suosi edellistä. Lisäksi hän korosti miehen ja naisen tasa-arvoisuutta. Teoriat herättivät islamilaisessa maailmassa suurta paheksuntaa, ja säilyivät jälkipolville vain latinankielisinä käännöksinä.
  • Kristityt skolastikot tulkitsivat filosofian ja uskonnon erottelun 'kahden totuuden' opiksi, jota kirkkoisät olivat jo ennakoineet [ks. Plotinos]. Sen sijaan esim. Moses Maimonides (1135-1204) pyrki sovittamaan yhteen Aristoteleen ja Raamatun. Jos jälkimmäinen on ristiriidassa filosofian kanssa, kyseinen kohta voidaan --- tietyin poikkeuksin, esim. luominen --- tulkita vertauskuvallisesti.
  • Averroës kannatti kuitenkin ajattelun subjektista vieläkin radikaalimpaa teoriaa kuin Aristotelesta väännelleet edeltäjänsä [ks. Augustinus; Avicenna]: jopa aistihavaintojen analyysin on tapahduttava ihmisruumiin ulkopuolella [vrt. Tuomas Akvinolainen].
  • Tärkeimpiä arabialaisten teosten kääntäjiä oli Gerhard Cremonalainen (1114-1187), joka käänsi kymmeniä teoksia, joukossa myös tärkeitä matemaattisia töitä. Osittain kreikasta ja arabiasta käännetty Corpus Aristotelicum valmistui kokonaisuudessaan 1240.
• Maailmanpoliittisesti yhtenäinen islam [ks. Muhammad] oli kuolemassa. Ulkoisia syitä edustivat lännen ristiretket Palestiinaan 1095-1270 ja etenkin mongolit [ks. Magna Carta]: Bagdadin kalifaatti tuhoutui Tshingis-kaanin hyökkäyksessä 1258. Sisäisiä syitä edusti kiista kalifin valintaperusteista. Tärkein tekijä oli kuitenkin uuden ajattelun kieltäminen; mm. al-Ghazzali (1059-1111) esitti tieteellisen tutkimuksen olevan uskonnolle vahingollista. Myöhemmin al-Ghazzalinkin kirjoja poltettiin liian suvaitsevaisina. Islam säilyi kuitenkin maailmanuskontona, jota nykyään tunnustavista vain n. 20% on arabialaisia. Tieteeseen otettua linjaa ei muutettu [ks. Gutenberg].
  • Islamilaistuneet turkkilaiset jatkoivat Euroopan uhkaamista [ks. Regiomontanus].
  • Mongolit onnistuivat myös Kiinassa, missä he tuhosivat Song-dynastian (960-1126). Vuonna 1211 aloitettu uusi hyökkäys toi tuloksia vuosikymmeniä myöhemmin [ks. Polo].
  • Kiista kalifista synnytti nykyisen jaon (enemmistö) sunni- ja (n. 10 % vähemmistö) shia-muslimeihin. Samoihin aikoihin syntyi myös islamilainen mystiikka, nk. sufismi.

Dominicus n. 1170 - 1221 ja Franciscus Assisilainen 1181 - 1226

• Kerjäläismunkkijärjestöjen perustajat. Agraarinen luostarikristillisyys [mm. benediktiinit, ks. Augustinus] väistyi kaupunkien ja niiden piispanistuinten merkityksen kasvaessa. Paavi hyväksyi dominikaanisen ja fransiskaanisen kerjäläisveljestön 1200-luvun alussa: munkit elivät köyhyyslupauksen antaneina lähinnä kaupunkilaisten keskuudessa. Etenkin fransiskaanit tulivat tunnetuksi laupeudentöistään.
  • Luostarikristillisyyteen kuului epäluulo nk. tavallista elämää kohtaan, ja uusi sekulaariskristillinen ('klerikaalinen') ajattelu korosti maallisen elämän ja kristillisyyden yhdistämistä.
  • Luostarielämän vaatiman täsmällisyyden lisäksi myös monimutkaistuva kaupunkielämä vaati aikaisempaa tarkempaa tietoa kellonajoista. 1300-luvulle tultaessa kirkontorneihin alkoi ilmestyä uusia mekaanisia kelloja, jotka saivat energiansa putoavien painojen liikkeestä. Uudet kellot eivät kärsineet vesi- ja aurinkokellojen tapaan esim. kylmyydestä tai pilvistä. Energian eteenpäin välittävä kellokoneisto oli perua antiikin ajalta. Uutta oli ajan jakaminen osiin, eräänlainen 'digitointi' edestakaisella liikkeellä, oskillaattorilla, ja näiden pulssien laskemisella ajan näyttöä varten. Kellojen tarkkuus kärsi pitkään siitä, että ennen heilurin keksimistä käytettävissä ei ollut luontaisen taajuuden omaavaa oskillaattoria.
• Aristoteleen teosten tultua uudelleen julkisuuteen [ks. Averroës] dominikaanit kiinnostuivat aiheesta; näin syntyi nk. skolastiikka eli 'kouluviisaus' [ks. Albertus Magnus; Tuomas Akvinolainen]. Fransiskaanit pysyttelivät Platonin takana [ks. Roger Bacon; Ockham]. Suurin filosofinen ero järjestöjen välillä liittyi järjen ja uskon väliseen suhteeseen. Dominikaanien mielestä ne täydensivät toisiaan, fransiskaanien mielestä ne olivat täysin erillisiä asioina.
• Piispanistuimet johtivat mm. katedraalikoulujen syntyyn [ks. Hesiodos; Isokrates; Luther ja Calvin]. Ensimmäiset pysyvät yliopistot syntyivät Oxfordiin (1214) ja Pariisiin (1215). Tyypillisesti yliopistot koostuivat kolmesta tiedekunnasta, lääketieteestä, oikeustieteestä ja teologiasta, sekä niitä tukevasta perusopetuksesta artes liberales (vapaat taidot) -otsikon alla [ks. Isokrates].
  • Katedraalikoulut vaikuttivat myös maallisen latinankielisen runouden nousuun. Tähän nk. goliardiseen runouteen kuuluu mm. Carmina Burana -kokoelma (koottu n. 1225-1230 hieman vanhemmasta materiaalista). Teos asettui uuden urbaanin kirkollisen säädyn puolelle konservatiivisempaa luostarikristillisyyttä vastaan; tavallaan kyse oli ensimmäisestä yrityksestä uskonpuhdistuksen [ks. Ockham; Luther ja Calvin] suuntaan. Runoutta pidettiin tässä mielessä etiikkana, moraalisena tiedonalana. Carl Orff (1895-1982) sävelsi Carmina Buranan v. 1937.
• Dominikaaneista tuli v. 1215 perustetun inkvisitiolaitoksen johtajia (myös fransiskaanit osallistuivat sen toimintaan). Kehitystä edelsi 1075 annettu Dictatus papae, joka teki paavista Jumalan edustajan maan päällä, ja sitäkin edeltänyt maallisen vaurauden keräys [ks. Beda]. Nk. hierokraattista näkemystä, jonka mukaan maallinen valta oli alisteinen hengelliselle vallalle [vrt. Augustinus; Luther ja Calvin], ajoivat vielä bulla Unam sanctam (1302) ja uusi käsitys paaveista Kristuksen seuraajina. Poliittinen kehitys vei kuitenkin jo toiseen suuntaan [ks. Magna Carta].

Leonardo Pisalainen eli Fibonacci n. 1180-1250

• Matemaatikko, jonka teos Liber abbaci (1202) oli ensimmäisiä uuden kymmenjärjestelmän [ks. al-Khwarizmi] oppaita Euroopassa ja esitteli myös nollan käsitteen.
  • Jo Gerbert d'Aurillac (945-1003) oli aikaisemmin levittänyt arabialaista lukujärjestelmää eurooppalaisten tietoon.
• Fibonacci ymmärsi negatiivisten lukujen merkityksen, ja käytti niitä esim. velkojen ilmaisemiseen. Liber abbaci oli tärkeä teos kaupalle ja sen rahoittamiselle myös opettaessaan korkolaskentaa. Vaikka kristillisessä perinteessä lainakorkojen periminen oli kiellettyä, kieltoa kierrettiin monin tavoin. Lisäksi juutalaisilla oli lupa periä korkoa ulkopuolisille annetuista lainoista; heillä tulikin olemaan merkittävä asema eurooppalaisessa finanssialalla.
  • Murtolukujen desimaalimerkintää [ks. Napier] ei vielä oivallettu. Negatiiviset luvutkin hyväksyttiin laajemmin vasta 1500-luvulla, jolloin arabialaiset numerot syrjäyttivät roomalaiset numerot lopullisesti [ks. Regiomontanus].
• Liber abbaci esitteli myös nk. Fibonaccin lukujonon, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144, ... (kukin numero on kahden edellisen summa), jotka esiintyvät mm. luonnossa esim. eräiden kukkien terälehtien lukumäärinä. Sarjan erikoisuus on se, että peräkkäisten lukujen suhde lähestyy nk. kultaisen leikkauksen [ks. Pythagoras] arvoa; esim. 89/144 ~ 0.618.
  • Martin Ohm antoi arvolle 1800-luvulla nimen kultainen leikkaus ja havaitsi sen yhteyden Fibonaccin lukujonoon.

Magna Carta 1215/1225

• 1200-luvulta alkaen ajatukset poliittisista vapauksista nousivat esille. Roomalaisen oikeuden periaatetta, jonka mukaan yleisten asioiden piti saada yleinen hyväksyntä, alettiin vähitellen soveltaa käytäntöön. Muu kehitys oikeudessa [ks. Ockham], taloudessa [ks. Albertus Magnus], tekniikassa ja tieteessä [ks. Petrus Peregrinus; Roger Bacon] ja koulutuksessa [ks. Dominicus ja Franciscus] huomioiden voidaan väittää, että vuosisata edusti ratkaisevaa käännekohtaa länsimaisessa historiassa [vrt. Averroës].
  • Perustuslaillista kehitystä edelsi tavanomaisen lain [ks. Solon] modernisointi sekä Manner-Euroopassa että Britanniassa. (1) 1000-luvun lopulla roomalaisesta oikeudesta kertova Corpus [ks. Justinianus] oli 'löydetty' Italiassa, ja Bolognan yliopistossa sitä ruvettiin käyttämään lakien opetuksessa. Tätä lakien säätämiseen perustuvasta järjestelmästä käytetään englannin kielessä termiä 'civil law'. (2) Englannin lakien, jotka perustuivat ennakkotapausten käyttöön ja joista käytettiin nimitystä 'common law', taustalla oli kansan oma lakiperinne, jota systematisoitiin v. 1066 normannivalloituksen jälkeen. Tapa ehti vakiintua maassa ennen mannermaisen version yleistymistä, ja levisi myöhemmin muihinkin anglosaksisiin maihin. (3) Gratianus kokosi Dekreettinä tunnetun teoksen (Concordantia discordantium canonum, 1140) katolisen kirkon nk. kanonisesta oikeudesta. (4) Puutteellisten lakien vuoksi kauppiaat kehittivät myös omia keskinäisiä sopimuksiaan (lex mercatoria).
  • Yleinen lainkuuliaisuus kasvoi eri puolilla Eurooppaa; esim. murhien määrä alkoi laskea 1300-luvulta alkaen. Se että myös hallitsijat joutuivat tottelemaan lakeja vaikutti tavallistenkin ihmisten haluun sisäistää niitä. Myös kehittyvä kauppa hyötyi kehityksestä.
• Magna Carta vaikutti modernin poliittisen liberalismin ja perustuslaillisen ajattelun syntyyn asettamalla Englannin kuninkaan maansa lakien alaisuuteen [ks. Tacitus]. Manner-Euroopassa keisarien ja paavien [ks. Augustinus] vallan katsottiin olevan ainakin luonnonoikeudellisesti [ks. Cicero] rajattua; esim. laki joka sallisi varkaudet olisi mahdoton [ks. Tuomas Akvinolainen; Ockham]. Tästä on esimerkkinä keisari Fredrik Barbarossan julistus vuodelta 1158. Magna Carta oli tästä ajattelusta vielä askel eteenpäin. Kyse oli siitä, että hallitsija tehtiin tilivelvolliseksi teoistaan lain avulla hyvissä ajoin ennen kuin varsinainen demokraattinen kehitys alkoi [ks. Herodotos ja Thukydides].
  • Perustuslaki kirjaa oikeudet, jotka ovat jokapäiväisen arvokeskustelun ulkopuolella ja jotka vaativat merkittävää konsensusta tullakseen muutetuiksi.
  • Unkarilaiset olivat matkanneet Uralin alueelta Eurooppaan noin 500-896 ja perustivat oman valtionsa. Vuonna 1222 sikäläiset aateliset pakottivat kuninkaan hieman Magna Cartan kaltaiseen sopimukseen. Toisin kuin Englannissa, sopimus jätti liikaa valtaa aatelisille kuninkaan kustannuksella, eikä näin kehittynyt heikko valtio kyennyt puolustamaan itseään. Nykyisen Venäjän aluetta n. 1240-1480 hallinneet mongolit hallitsivat hetken myös Unkaria, ja ottomaanit hoitivat myöhemmin lopun [ks. Regiomontanus].
    • Euroopan jakautuminen läntiseen ja itäiseen osaan [ks. Kyrillos] jatkui mongolien myötä. Tänä aikana mm. yhteydet bysanttiin katkesivat. Pestissä 1241 koetun häviön johdosta mongolit eivät kuitenkaan vaikuttaneet läntisen Euroopan kehitykseen. Toisin kävi kiinalaiselle ja islamilaiselle kulttuurille [ks. Averroës].
• Brunetto Latinin ensyklopedia [ks. Boëthius] Li Livres dou trésor (1260-1267), joka sisälsi analyysin italialaisesta tasavaltalaisuudesta, herätti henkiin klassista vapausajattelua [ks. Cicero; Machiavelli]. Puoli vuosisataa myöhemmin Marsilius Padovalainen (1270-1343) korosti paitsi maallisen vallan riippumattomuutta paavista [ks. Dominicus ja Franciscus] niin myös sen maallista alkuperää: legitiimi valta tulee aina kansalaisilta (Defensor pacis, 1324). Kiistely aiheesta jatkui pitkään [ks. Hobbes].
  • Muista ajan ensyklopedioista tärkeä oli Vincent Beauvaisin hieman ennen Latinin työtä kokoama Speculum majus, joka nostatti kiinnostusta klassiseen kirjallisuuteen ja vaikutti siten osaltaan renessanssin syntyyn.

Albertus Magnus n. 1200 - 1280

• Dominikaanimunkki [ks. Dominicus ja Franciscus], joka teki tunnetuksi Aristoteleen oppeihin perustuvaa arabialaista tiedettä ja filosofiaa [ks. Avicenna; Averroës]. Albertus (oik. Albert von Bollstädt) oli Tuomas Akvinolaisen opettaja ja yksi skolastiikan johtohahmoja. Hän oli Tuomasta enemmän kiinnostunut luonnonhistoriasta, etenkin mineralogiasta [ks. Theofrastos; Avicenna] sekä eläin- ja kasvitieteestä [ks. Aristoteles; Theofrastos]. Teoksessa De mineralibus et rebus metallicis (Mineraaleista ja metalleista) Albertus tuki orgaanista fossiiliselitystä [ks. Thales; Avicenna; Gesner ja Cesalpino].
  • Adelard Bathilaisen kasvitiedettä käsittelevä teos Questiones naturales (n. 1130-1140) oli ollut varhaisimpia merkkejä nousevasta tieteellisestä ajattelusta.
• Taloustieteellisissä pohdinnoissa Albertus ymmärsi hyödykkeiden arvon riippuvan tuotantokustannusten lisäksi myös niiden kysynnästä. Nykyaikaisen markkinatalouden juuria voi hakea juuri keskiajan kaupungistumisesta [ks. myös Machiavelli]. Väestönkasvu ja sen keskittyminen lisäsi kauppaa, joka puolestaan vaati institutionaalisia muutoksia mm. laeissa [ks. Magna Carta; Tuomas; Ockham]. Kauppiaat kehittivät rahan korvikkeita välttääkseen metallirahojen vaivalloista ja vaarallista kuljetusta.
  • Taloustiede kiinnosti kirkon oppineita: toisaalta kaupankäynnin 'synnillisyys' vaikutti ilmeiseltä, toisaalta ymmärrettiin että oppineiden elämä kävisi vaikeaksi, jos kaikki tekisivät köyhyyslupauksen!
  • Oletetaan että maassa A on myyjä 1 joka toimittaa tavaraa maahan B ostajalle 2, ja että maassa B on myyjä 3 joka toimittaa tavaraa maahan A ostajalle 4. Sen sijaan että B2 lähettäisi rahaa A1:lle ja A4 B3:lle, B2 toimittaa maksun B3:lle ja A4 A1:lle. Tällaista ostovelkojen kauppaa tukemaan kehitettiin institutionaalisia rakenteitakin.

Petrus Peregrinus n. 1250

• Tutkija, joka kirjoitti ensimmäisen systemaattisen magnetismin tutkielman Epistola de magnete (n. 1269). Peregrinus tutki mm. magneetin muodostaman kentän muotoa ja löysi näin. magneetin navat ('pohjoinen' ja 'etelä'). Magnetismin tutkimus sai jatkoa vasta uuden ajan kynnyksellä [ks. Gilbert].
  • Varhaisin eurooppalainen maininta kompassista löytyy Alexander Neekanin (1157-1217) töistä; Kiinassa se oli tunnettu yli tuhat vuotta aikaisemmin.

Roger Bacon n. 1214 - 1294

• Fransiskaanimunkki [ks. Dominicus ja Franciscus], matematiikan, kokeellisen tieteen ja teknologisen edistyksen varhainen puolestapuhuja [ks. Fracis Bacon], jonka päätyö on Opus majus (1266-1267). Erityisesti optiikasta kiinnostunut Bacon tutki mm. silmälaseja ja sateenkaarta. Hän levitti Kiinasta saatuja ruudin valmistusohjeita ja spekuloi jopa lentävillä aluksilla ja muilla koneilla [vrt. da Vinci; Napier]. Aikalaistensa tavoin Bacon uskoi kuitenkin myös magiikkaan ja alkemiaan [ks. Avicenna].
  • Lasista oli opittu valmistamaan linssejä [vrt. Seneca; Ptolemaios] ja silmälasit keksittiin 1200-luvun alkupuoliskolla osaksi Baconin oppi-isän, Robert Grossetesten (n. 1168-1253), tutkimusten pohjalta [ks. myös da Vinci]. Tärkeä optiikkaa käsittelevä teos [ks. Alhazen] käännettiin latinaksi n. 1240.
  • Theoderic Freiburgilainen (n. 1250-1310) selitti sateenkaaren valon heijastumisena vesipisaroiden sisällä (De iride, 1304). Teoriaa oli pohjustanut Witelo (n. 1230-1275).
  • Baconin vaikutus näkyi Ramon Lullin (n. 1232-1316) 'logiikkakoneessa'. Taustalla oli myös islamilaisen maailman välittämä kreikkalainen perinne [ks. Heron]; esim. Ibn al-Jazari oli kirjoittanut mekaanisista laitteista 1100-luvulla.
• Bacon puhui 'mielen kielestä', jonka tuli olla logiikan tärkein tutkimuskohde [ks. Ockham]. Hän ymmärsi, että monet kieliopilliset [ks. Dionysios; Priscianus; Diomedes] rakenteet olivat logiikan kannalta merkityksettömiä [ks. Avicenna].

Tuomas Akvinolainen 1225 - 1274

• Tunnetuin skolastikko [ks. Dominicus ja Franciscus; Albertus Magnus]. Platon oli jo kristillistetty [ks. Plotinos] ja Tuomas pyrki samaan Aristoteleen oppien kanssa [ks. Averroës]. Augustinuksen pessimismin sijaan hän kehitti optimistista kristillistä ajattelua [ks. Erigena], jossa myös maanpäällisellä elämällä oli merkitystä. Tuomas kanonisoitiin 1323.
  • Aristoteleen kristillistäminen osoittautui Platonia vaikeammaksi tehtäväksi. Loppujen lopuksi kirkkokin hyväksyi Aristoteleen vain varauksin. Siinä missä virheellinen maakeskinen maailmankuva [ks. Ptolemaios] kanonisoitiin, monien muiden opinkappaleiden opetus kiellettiin; esim. 1277 Pariisissa julkaistiin 217 sopimattoman väitteen lista.
  • 1900-luvun alkupuoliskolla filosofiassa vaikuttanut nk. uustomistinen traditio yritti elvyttää Tuomaksen filosofiaa.
• Tuomas tavoitteli järjen ja uskon yhdistämistä, vaikka olettikin osan uskonnollisista totuuksista [esim. kolminaisuusopin, ks. Kristus; Augistinus] olevan järjen ulkopuolella. Näin syntyi ero 'luonnollisen' ja 'ilmoitetun' teologian välille; edellinen pyrki todistamaan Jumalan olemassaolon. Erityisen paljon painoa Tuomas asetti Aristoteleen teleologisille ajatuksille. Teoksessa Summa theologiae (1266-73) hän hylkäsi Anselmin [ks. Abélard] ontologisen todistuksen ja kehitti viisi omaa todistusta Jumalan olemassaololle:
  • Asiat ovat liikkeessä, joten on olemassa ensimmäinen liikuttaja
  • Asioilla on syynsä, joten on ensimmäinen vaikuttaja
  • Asiat ovat olemassa, joten on luoja
  • Täydellinen hyvyys on olemassa, joten sillä on lähteensä
  • Asiat on suunniteltu, joten niillä on tarkoitus
• Tuomaan mukaan ymmärryksessä ei voi olla mitään, mitä ei ensin olisi ollut aisteissa; vastasyntyneen mieli on tyhjä taulu (tabula rasa), johon kokemus kirjoittaa jälkensä. Tätä tietoteoreettista empirismiä täydensi rationalismi, jonka mukaan vasta järjen muokkauksella aistihavainnoista muodostuu todellista tietoa. Tuomas seurasi Aristoteleen alkuperäisiä oppeja islamilaisen [ks. Avicenna; Averroës] tulkinnan sijaan pitäessään älyä yksilöiden omana ominaisuutena 'jumalan valon' tms. sijaan [ks. Augustinus]. Hän piti kognitiota, käsitteiden luomisesta ja käyttöä, ruuansulatukseen verrattavana ruumiillisena toimintona! Tietoteoriassa hän määritteli käsitteitä kuten epäilys, mielipide, ymmärrys, tieto, uskomus. Vapaa tahto [ks. Zenon ja Khrysippos] perustui siihen, että, toisin kuin teoreettisessa deduktiivisessa ajattelussa, todellisen elämän ongelmat koskevat kontingentteja ilmiöitä, joissa rationaalisella ajattelulla on enemmän vapausasteita [vrt. Augustinus].
  • Siinä missä aistit tavoittavat vain yksittäisiä olioita, abstrahoinnin avulla on mahdollista saada tietoa myös universaaleista eli yleiskäsitteistä, jotka Tuomas sijoitti Aristoteleen maltillisen realismin tavoin itse olioihin. Ihmisen hallussa on kuitenkin vain käsitteitä, joten ontologiassa Tuomas edusti lähinnä konseptualismia [ks. Abélard].
• Platonista johdetussa filosofiassa ihminen samaistui sieluunsa, mutta sekä Aristoteleen että Tuomaksen mukaan myös ruumis on osa ihmisen persoonaa. Samoin luonto nähtiin Augustinuksen opin vastaisesti positiivisena asiana. Etiikassa Tuomas edusti aristoteelista onnellisuusetiikkaa, vaikka kristittynä korosti myös kuoleman jälkeisen elämän autuutta. Kardinaalihyveitä olivat harkitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, mielenlujuus ja kohtuullisuus. Lex naturalis, ihmisen tekoja säätelevä luonnollinen laki, perustui ihmisen luontoon ja järkeen [ks. Aristoteles; Cicero; Magna Carta]. Tuomas näki omistusoikeudessa luonnonoikeudellisia piirteitä [vrt. Ockham]. Taustalla oli kasvaneen kaupan ilmeiset hyödyt yhteiskunnalle [ks. Albertus]. Valtion tehtävä oli maallisen hyvän turvaaminen.
  • Tuomaksen mukaan siis Jumala halusi jollain muulla tavalla määriteltyä hyvää, eli etiikka ei ollut metafyysisesti Jumalasta riippuvaa [ks. Platon]. Tämä jättää mahdollisuuden, että Jumalalla on episteeminen ja/tai motivoiva rooli etiikassa.
  • Tuomas katsoi, että sielu asettui sikiöön poikavauvan tapauksessa 40 ja tyttövauvan tapauksessa 90 päivää hedelmöityksen jälkeen. Nykyinen aborttikielto perustuu katolisen kirkon v. 1869 uuteen tulkintaan.
• Estetiikassa kohde oli Tuomaksen mielestä arvokas, jos sen tarkastelu ja käsittäminen riitti mielihyvän tuottamiseen. Mielihyvän mukaan otto oli merkittävä muutos klassisiin, kohteen ominaisuuksia painottaviin teorioihin nähden. Ajalleen tyypillisesti hän suhtautui epäilevästi runouteen, jonka vaikeasti tulkittava metaforinen kieli samaistettiin usein valehteluun. Pyhien tekstien metaforisuus johtuu niiden pyrkimyksestä kuvata aistein tavoittamatonta todellisuutta [ks. Augustinus].
  • Tuomas yhdisteli myös Plotinoksen ja Augustinuksen ajatuksia listatessaan kolme kauneuden välttämätöntä ehtoa: (1) harmonia, osien sopiminen yhteen, (2) ehyt kokonaisuus ja (3) kirkkaus ja loisto. Tuomaan teoriassa kauneuden käsittämiseen liittyi myös melankoliaa, koska kauneus on ohimenevää, puutteellista ja harvinaista. 
  • Bonaventura (1221-1274) esitti, että kauneuden käsitys ei synny kohteen kauneudesta vaan sen hyvästä esittämisestä: esim. pirun kuvaa voi sanoa kauniiksi jos se tuo hyvin esiin paholaismaisen rumuuden.
• Skolastiikan järjen korostus kiusasi aikalaisista fransiskaaneja [ks. Ockham] ja myöhemmällä renessanssiajalla humanisteja [ks. Petrarca; Erasmus]. Kritiikki oli selvästi kohtuutonta, ja sokea auktoriteettiusko osoittautui lopulta enemmän humanismin kuin skolastiikan ongelmaksi [ks. Regiomontanus]. Tuomas toi kirjoituksissaan aina esiin ajatteluaan vastaan esitetyt argumentit, ja keskiajan skolastikot saattoivat spekuloida --- Aristoteleen ajatusten vastaisesti --- esim. äärettömän avaruuden käsitteellä. Toisaalta Aristoteleen vastainen kritiikki epäilemättä vauhditti empiirisen tutkimuksen kehitystä [ks. Vesalius].
  • Humanistien kritiikki johtui osittain tyylillisistä seikoista. Tuomaksen kirjoitustyyli nähtiin kuivana ja pedanttisena, ja uusplatoninen lennokkuus miellytti enemmän. Modernin arvion mukaan Tuomaksen latina oli kirjallisilta ansioiltaan merkittävää.

Marco Polo n. 1254 - 1324

• Tutkimusmatkailija, joka kiersi Aasiaa ja hämmästytti aikalaisiaan matkakirjallaan Il Milione (1298-1299). Polon vaikutuksesta esim. pastan resepti tuli Italiaan; sen sijaan väite, että hän olisi tuonut kompassin Eurooppaan ei pidä paikkaansa [ks. Peregrinus]. Yksi erikoisempia uutisia saattoi olla kuvaus paperirahan käytöstä mongolien hallitsemassa Kiinassa. Polon teos vaikutti myöhempiin, renessanssiajan tutkimusmatkailijoihin, jotka alkoivat etsiä vesireittiä Aasiaan [ks. Mercator].
  • Idrisi (al-Idrisi; n. 1100-1165) oli jo tunnettu vuoden 1154 maailmankartastaan ja maantieteellisestä teoksestaan. Teoksessa Rihlah (Matkat) Ibn Battuta (1304-1377) kuvaa omia, Polon hengessä tehtyjä, matkojaan.
  • Pitkään jatkuneiden hyökkäysten [ks. Averroës] jälkeen Kiinaan oli syntynyt mongolijohtoinen Yuan-dynastia (1279-1368), jonka ensimmäiseen keisariin, Kublai-kaaniin, Polo tutustui. Kiinalainen kulttuuri oli vielä varsin elinvoimaista, ja esim. Wang Zhen kirjoitti maatalouden kehityksestä v. 1313.
    • Japaniin asti mongolit eivät päässeet vuosien 1274 ja 1281 yrityksistä huolimatta.

Dante Alighieri 1265 -1321

• Runoilija, joka kirjoitti allegorisen runoelman Jumalainen näytelmä (Divina commedia, n. 1307-1321). Matkassa helvetin, kiirastulen ja paratiisin läpi tiivistyy keskiaikaisen maailmankuvan peruskäsitykset. Dante halusi laajentaa tekstien tulkintaa Raamatusta [ks. Augustinus] myös runouteen [ks. Zenon ja Khrysippos]; moderni hermeneutiikka syntyi kuitenkin paljon myöhemmin.
• Kulttuurideterministiset ajattelijat ovat pitäneet romanttista rakkautta suhteellisen nuorena eurooppalaisena 'sosiaalisena konstruktiona'. Teoksessaan Romantic Love and Personal Beauty (1887) Henry Finck jopa esitti, että kaikki alkoi 1.5.1274, kun Dante rakastui Beatriceensa [ks. myös Shakespeare]!

William of Ockham (Vilhelm Okkamilainen) 1280 - 1347

• Fransiskaanimunkki [ks. Dominicus ja Franciscus], joka pyrki osoittamaan skolastikkojen [ks. Albertus Magnus; Tuomas Akvinolainen] ohjelman toivottomuuden: Ockhamin mukaan uskonnollisissa ja moraalisissa kysymyksissä järjellä ei ollut sijaa. Esim. luonnollista moraalia ei ollut olemassa [ks. Platon; Aristoteles; Cicero; Tuomas Akvinolainen]: hyvä on hyvää vain siksi, että Jumala sitä haluaa. Ockham jatkoi ja kärjisti Johannes Duns Scotuksen (n. 1266-1308) aloittamaa kritiikkiä.
  • Scotus oli nostanut ihmisen tahdon järjen yläpuolelle. Synti merkitsi Jumalan tahdon uhmaamista, ja näin Scotus korosti kristillistä velvollisuus- ja kuuliaisuusetiikkaa Tuomas Akvinolaisen onnellisuusetiikan sijaan.
  • Vaikka Ockham ei vastustanut järjen käyttöä esim. luonnontieteissä tai politiikassa (ks. alla), edes maailman syysuhteisiin ei hänen mukaansa liity välttämättömyyttä.
• Ockham vastusti ontologista käsiterealismia: on vain partikulaareja, yksittäisiä olioita [ks. Abélard]. Kategorioiden [ks. Aristoteles] määrän hän supisti kahteen: substanssiin ja kvaliteettiin. 'Ockhamin partaveitsen' nimellä kulkevan säännön mukaan yksinkertaisimmat selitykset olivatkin parhaita. Ajattelua Ockham käsitteli mielen kieli -teorian pohjalta [ks. Roger Bacon] ja korosti sen diskursiivisuutta. Teoksessa Summa totius logicae (Yhteenveto koko logiikasta, n. 1320-1328) Ockham systematisoi Abélardin termien logiikkaa [ks. Aristoteles].
  • Koska ajatuksissa, mielen kielessä, esiintyvät merkit (käsitteet ja intentiot) ovat Ockhamin mukaan 'luonnollisia' eivätkä 'konventionaalisia' sanojen tapaan,  hänen filosofiaansa voidaan pitää konseptualistisena.
  • Ockham ennakoi nk. substituutioperiaatetta, joka korosti logiikan formaalisuutta. Scotus kehitteli mahdollisten maailmojen -teoriaa loogisista (ristiriidattomista) mahdollisuuksista.
  • Thomas of Erfurt (Grammatica Speculativa, n. 1300) ja Radulphus Brito (k. 1320) olivat yrittäneet syrjäyttää termien logiikkaa etenkin syntaksin merkitystä korostamalla. Renessanssin ajalle harvinainen loogikko Peter de Rivo esitti 1465 kolmen totuusarvon logiikan mahdollisuutta.
• Ockhamin vastustamia aristoteelisia käsitteitä olivat mm. finaaliset syyt, kappaleiden luonnolliset paikat ja liikkumattomat liikuttajat. Esimerkiksi heitetyn kappaleen liikkeelle hän kehitti selityksiä, jotka ennakoivat modernia hitauden käsitettä, so. kappaleiden taipumuksesta vastustaa liiketilansa muutosta. Näitä ajatuksia esitti myös hänen oppilaansa Jean Buridan (1300-1385).
  • Buridan on yhdistetty tarinaan aasista, joka ei kykene rationaaliseen päätökseen kahden heinäkasan välisestä paremmuudesta ja kuolee nälkään. Tarina on esimerkki rationaalisuuden huolellisen määrittelyn tarpeesta. Hän spekuloi myös mahdollisuudella, että maapallo pyörisi akselinsa ympäri [ks. Aryabhata; Oresme; Kopernikus].
• Teoksessa Opus nonaginta dierum (1332) Ockham vaikutti syntymässä olleisiin käsityksiin subjektiivisista oikeuksista; puhutaan myös vapausoikeuksista ja aktiivisista oikeuksista [ks. Machiavelli]. Ockhamille kyse oli oikeuksien hyödyllisyydestä, ei luonnollisuudesta, vaikka paavi Johannes XXII (1316-1334) oli tukenut mm. omistusoikeuden [ks. Magna Charta] luonnollisuutta bullassaan v. 1328 [ks. Tuomas Akvinolainen].
  • Taustalla oli mm. Bartolus Sassoferratolaisen (1314-1357) työ omistusoikeuden käsitteen abstrahoimisessa.
  • John Wycliffe (1320-1384) vastusti omistusoikeutta uskonnollisin perustein ja piti muutenkin Raamattua kirkkoa suurempana auktoriteettina [ks. Dominicus ja Franciscus; Luther ja Calvin].
• Ockhamin (ja Scotuksen) voidaan sanoa aloittaneen analyyttisen filosofian tradition.

Nicole Oresme n. 1323 - 1382

• Matemaatikko ja taloustieteilijä, keskiaikaisen renessanssin viimeinen merkkimies. Oresme pyrki mm. funktioiden ja niiden graafisten esitysten määrittämiseen. Kuvatessaan tasaisesti kiihtyvän nopeuden muutosta ajan funktiona, v = at, hän ennakoi jopa integrointia antaessaan kuljetulle matkalla geometrisen tulkinnan. Oresme johti kuvistaan kaavan s = s₀ + v₀t + ½at², joka kuvaa kappaleen sijaintia s, kun hetkellä t=0, kiihtyvyyden a käynnistyessä, kappale liikkuu nopeudella v₀ kohdassa s₀.
• Oresme huomasi, että ääretön matemaattinen sarja voi lähestyä äärellistä lukua --- esimerkkinä hän käytti sarjaa 1 + 1/2 + 1/4 + ... [ks. Parmenides ja Zenon] --- tai hajaantua --- nyt esimerkkinä harmoninen sarja 1/2 + 1/3 + 1/4 + ... .
• Oresme spekuloi [Buridanin kanssa, ks. Ockham] maan pyörimisellä akselinsa ympäri ja havaitsi, että aliarvostettu raha kulkeutui ulkomaille sisältämänsä metallin arvon noustua rahan symboliarvoa suuremmaksi.
• Teoksessaan De moneta (1360) Oresme esitti, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olisi perusteltua vähentää rahojen arvometallipitoisuutta, kuten hallitsijat olivat tehneet ainakin Rooman ajoista lähtien [inflaatiosta, ks. Bodin]. Oresmelle kyse oli eräänlaisesta verosta [ks. Herodotos ja Thukydides].

Viikingit saavuttivat v. 986 Grönlannin, ja tekivät sieltä käsin vierailuja Pohjois-Amerikan mantereelle, Newfoundlandiin ('Vinland'), noin v. 1350 asti. Aktiviteetti kuihtui lopulta nk. Pieneen jääkauteen (engl. Little Ice Age; se jatkui n. vuoteen 1850 asti). 1100-luvulla ristiretkiä suunnattiin jopa Suomeen, ja niiden seurauksena maamme liitettiin Ruotsiin 1216. Näihin tapahtumiin liittyy myös Suomen historian vanhin kirjallinen teos, 1200-luvulla latinaksi kirjoitettu Pyhän Henrikin legenda. Siitä poikkeava suomenkielinen Piispa Henrikin surmavirsi kirjoitettiin ylös ehkä vasta uuden ajan alussa.

Useimmat nykyihmiset kokevat keskiaikaisen arkkitehtuurin (goottilaisen tyylin) aikansa mielenkiintoisimmaksi taiteeksi; esim. Pariisin Notre-Dame (1163-1250). Musiikin puolella myöhäiskeskiajalta tunnetaan Bingenin Hildegard (n. 1098-1179) ja Perotin (n. 1155-1240). Ennen tätä Guido d'Arezzo (992-1050) pohjusti modernia nuottikirjoitusta.

Keskiajalla luotiin ja kirjoitettiin muistiin useita eurooppalaisia kansaneepoksia, mm. Beowulf, Nibelungenlied, Edda ja Rolandin laulu. Arabialainen Tuhat ja yksi yötä syntyi myös n. 800 - 1400.