|
Samuli Paulaharju, Kuvia Iin
Haminasta 1915:
"Onpahan kuin olisi oikein
kaupunkia yritetty tähän suvannon rannalle, mutta saatukin tavaton
kaikenkaltaisten rakennusten kokoelma. Kaksi pitkää kujannetta käy
"valtakatuina" rannan suuntaan halki koko rykelmän, joenpuoleinen on
Etukatu ja toinen Takakatu, ja "poikkikatuja" on useoita."
|
|
IIkka Vuotila,
Herra Petteri lähti merille:
.."kun
kadun kahden puolen olivat mökit harmaita valkoisia vihreitä
keltaisia sinisiä ja punaisia, siinä oli kaikki värit joita
ihminen saattaa keksiä, punaista oli helakka ja sitten vanhan
kaapin punainen nurkkalaudoissa, mökit olivat kiinni toisissaan
pitkin poikin, niitten lomaan ja nurkkiin oli tehty kuisteja, kun
niitä oli pyöreitä ja kastikkaita moniin suuntiin, tuntui kuin
joku olisi kulkenut miettimässä paikat joihin kuisteja ei tehdä
ja niihin kohtiin oli aina pantu kuisti, outo ei olisi tiennyt mikä
oli sauna mikä talo mutta nämä olivat melkein kaikki taloja,
ulkohuoneet olivat sekaisin harmaana tiiviinä rykelmänä
pellolla ja niitä oli niin monta että oman huusin ja liiterin löysi
jokainen kun oli tarvetta." |