"Vuonna 1939, talvisodan alettua sodan jaloista evakuoituja kuusamolaisia sijoitettiin Iihin. Nuoret naiset ja poikaset ajoivat lehmiä ja lampaita kävellen koko noin kahden ja puolensadan kilometrin matkan. Yöt he nukkuivat matkan varrella taloissa, karja väliaikaissuojissa. Kun oli kovat pakkaset, lehmiltä paleltuivat utareet ja niitä jouduttiin lahtaamaan perille saavuttua. Myös lampaista osa paleltui kuoliaaksi.

Uteliaat Haminan pojat olivat tietysti vastaanottamassa tulijoita. Nautakarjan tuojia opastettiin lahtareille. Jäätyneitä lampaita nosteltiin pystyyn lumipenkkaan ja niillä ratsastettiin "ritareina" viitta hulmuten taisteluun. Kaikelle karjalle ei riittänyt lämpimiä suojia, joten iso osa jouduttiin lopettamaan. Sodan päätyttyä kuusamolaiset palasivat kotiseudulleen.

Jatkosodan aikana Haminan entisestä Seurahuoneesta tehtiin lottakanttiini. Siellä pojat kävivät juomassa sakariinilla maustettua pihlajanmarjamehua ja kyttäämässä, kuka kenenkin kanssa seurustelee ja kuinka moni Haminan tyttö on saksalaisten "hellu". Jopa naimisissa olevia naisiakin, joiden miehet olivat rintamalla, lankesi näiden "niksmannien" pauloihin.

Suojeluskunnantalossa, jota kansan suussa "Mörköläksi" kutsuttiin, toimi sodan aikana varusteiden korjausverstas ja sen ulkorakennuksiin oli varastoitu ammuksia, räjähteitä ym. sotatarvikkeita. Sieltä Haminan pojat kävivät "evakuoimassa" trotyylia ja menivät sitten lähimetsiin paukkuja tekemään. Pitkä tulilanka sidottiin useiden puiden ympärille ja räjähdyspanos jokaisen puun kylkeen. Kun tulilanka sytytettiin, puu toisensa jälkeen katkesi kuin tulitikku, ja sitähän oli jännää katsella. Kun metsien omistajat saivat puuhista vihiä, paukuttelusta tehtiin äkkiloppu. Olivatpa kaksi poikaa anastaneet sotilaskiväärinkin varikolta. Sillä sitten metsästettiin lintuja ja jäniksiä. Suuri houkutus oli ampua Aaltokankaalla laiduntavasta tokasta porokin, mutta siihen ei sentään rohkeus riittänyt. Kiinnijoutumisen riski oli liian suuri.

Haminan seudulla majailevat saksalaiset sotilaat ostelivat pojilta riistaeläimiä ruuakseen. Tenkula, haminalainen pyöränkorjaaja, kasvatti kanikoita Tuhkapruukki-nimisessä saaressa Kirkkonivan suulla. Kanikat olivat kaivaneet pitkiä käytäviä saaren jyrkkiin rantatörmiin. Pojat tekivät verkosta haaveja, joita aseteltiin käytävien suulle. Toinen piti haavia ja toinen sohi toisessa päässä käytävää, jolloin kanikka pakeni ja joutui haaviin. Näin saatiin saalista saksalaisille myytäväksi tai vaihdettavaksi tupakkaan, konjakkiin, suklaahan ja limppuihin. Onnistuihan se niin kauan, kunnes Tenkula huomasi kanikkakadon ja rupesi vahtimaan eläteitään. Kyllähän hän arvasi, mistä varkaat löytyisivät, mutta ei heitä kiinni saatu.

Kun tuli aika ajaa saksalaiset maasta, lähtivät Haminan naiset lapsineen Viinamäen Simpan moottoriveneillä Röyttään evakkoon, pois mahdollisten taistelujen tieltä. Pojat jäivät ruokkimaan ja vahtimaan navettoihin jätettyjä sikoja ja lampaita. Suuri oli kiusaus myydä niitä sakemanneille, taisipa joku pikku possu joutuakin heidän pataansa.

Jännittävää oli seurata suomalaisten ja saksalaisten upseerien veljeilyä joen kahta puolta. Pojat katsoivat ihmeissään ns. amfibioautoja, jotka ajettiin vettä pitkin joen yli. Sikalan silta yritettiin pelastaa räjäytykseltä katkomalla sillan alla kulkevia räjähdyspanosten johtoja. Saksalaisten epäluulo kuitenkin heräsi, ja pyssyillä uhatut pojat joutuivat pakenemaan. Sillat katkottiin räjäytyksillä, ja takaa ajavat suomalaissotilaat joutuivat tekemään ponttonisiltoja jokien yli päästäkseen. Poikien kolttosetkin unohtuivat, kun sota oli ohi ja päästiin taas normaaliin elämään."