Suomen poronhoitajien suhtautuminen ahmaan kuten muihin petoihin on oma lukunsa. Vaikka ahma on pääasiassa haaskansyöjä, se saalistaa poroja ravinnokseen. Etenkin poronhoitoalueella ihminen on suden ohella ahman suurin vihollinen. Poronhoitoalueen eteläpuolella rinnakkaiselo tämän Euroopan suurimman näätäeläimen kanssa periaatteessa sujuu hyvin, koska se ei verota karjaa tai kotieläimiä. Yksi syy tähän on se, että ahma on hyvin arka eläin, ja sitä pääsee näkemään harvoin. Useille ihmisille se on tuntemattomin suurpetomme (Pulliainen 1974:190). 

Mäensyrjän (1979:6) mukaan ahman vainoaminen on johtunut tietämättömyydestä. Tietämättömyydellä tässä yhteydessä viitataan siihen tosiasiaan, ettei ahma ole koskaan käynyt ihmisen tai sen omistamien eläinten päälle poronhoitoalueen eteläpuolella. Sitä on siis vainottu suurpetona, tietämättöminä sen elintavoista. 

Ahma oli 1880-luvulla hävitetty Suomen lounaisosista kokonaan, ja 1900-luvulle tultaessa sen elinalue käsitti vain Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueet. Näiden alueiden ulkopuolella saattoi harvakseltaan vaellella muutamia yksilöitä. 1950-luvulla ahmakanta oli levinnyt Kuusamoon ja Kainuuseen, mutta vuoteen 1971 mennessä se oli metsästetty sukupuuton partaalle. Tuolloin Suomessa oli alle 40 ahmaa. Valtio lopetti tapporahojen maksamisen vuonna 1975, ja kaksi vuotta myöhemmin ahma rauhoitettiin poronhoitoalueen eteläpuolella. Sitä voidaan kuitenkin pitää vain kosmeettisena toimenpiteenä; ahma rauhoitettiin siellä, missä sitä ei enää ollut. Vuonna 1982 ahma rauhoitettiin viimein koko maassa, mutta edelleen poronhoitoalueella voitiin myöntää tappolupia. Pessimistisimmät arviot tuon ajan ahmakannasta olivat parinkymmenen yksilön tienoilla. Tuolloin oli jopa vuosia, joina yksikään ahmanpentu ei avannut silmiään Suomessa, sillä eniten ahmoja eli itärajan tuntumassa kahden maan kansalaisuutta nauttien (Leinonen ym. 1992:40, Pulliainen 1974:246-247). 

Suomen ahmojen tulevaisuus on yhä vaakalaudalla, ja myös rajan takaisilla lähialueilla elävä ahmakanta on pienentynyt. 1980-luvulla ahmakanta oli 50:n ja 80:n välillä, mutta tällä hetkellä kanta on RKTL:n mukaan elpymässä. Vuonna 1995 ahmakannaksemme arvioitiin noin 110 yksilöä