Polttoturpeen käyttö on kasvanut, etenkin 1970-luvun jälkipuoliskolla ja sen jälkeen. Vuonna 1997 turpeen osuus kotimaisista energialähteistä oli jo 22 %, 6,5 % energian kokonaiskulutuksesta. Turvevarojen on laskettu kestävän nykytasoisella käytöllä yli 300 vuodeksi. Turve luokitellaan hitaasti uusiutuvaksi biopolttoaineeksi. Kun hiilidioksidipäästöjä tullaan lähivuosikymmeninä rajoittamaan, turpeen käyttöä ei voida enää erityistoimenpiteillä edistää (Hoffman & toimituskunta, 1999 ; Suomen energiatalous, 1997).

Polttoturvetta käytetään etenkin sisämaan suurten taajamien voimalaitoksissa yhdistetyn sähkön ja kaukolämmön polttoaineena niillä alueilla, missä on riittävästi turvetuottajien hallinnassa olevia tuotantokelpoisia turvesoita. Turvetuottajien hallussa on vajaan 150 000 ha tuotantokelpoista suota. Kesällä 1996 tuotantopinta-alaa oli vajaan 60 000 ha. Samalta suolohkolta voi tyypillisesti tuottaa polttoturvetta 15-20 vuoden ajan (Suomen energiatalous, 1997).

Turpeen tuotantopotentiaali on suurin Oulun- ja Lapin lääneissä sekä Pohjanmaan- Keski-Pohjanmaan- ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Oulun ja Lapin osuus koko Suomen tuotantopotentiaalista on noin 60 %. Etelä-Suomessa tuotantoa ja sen kasvua rajoittaa tuotantokelpoisiksi arvioitujen turvevarojen vähäisyys (Pirilä, 1999).

Kotimaisuus ja saatavuus ovat turpeen etuja. Haittoina voidaan pitää sitä että turpeentuotannon määrään vaikuttaa suuresti säätila. Sateinen kesä vaikuttaa turpeennostoa. Turpeen kuivaus kuluttaa energiaa. Polttoprosesseissa muodostuneeseen tuhkaan kerääntyy polttoaineessa olevia raskasmetalleja ja radioaktiivisia aineita. Lisäksi syntyy hiilidioksidia ja typen oksideja ja vähäisiä määriä rikkidioksidia. Turve on teknisesti vaativa polttoaine, sen tuotanto vaatii suuret maa-alueet ja kuormittaa pintavesiä kiintoaineella ja humuksella (Lehto & Luoma, 1997).

Lähteet:

Hoffman, K. & toimituskunta (1999). Suomen nykyinen energiajärjestelmä. Teoksessa: Energia Suomessa. Tekniikka, talous ja ympäristövaikutukset. Helsinki: VTT Energia/EDITA.

Lehto, H. & T. Luoma (1997). Energia yhteiskunnassa. Jyväskylä: Kirjayhtymä.

Pirilä, P. (1999). Maailman energiavarat. Teoksessa: Energia Suomessa. Tekniikka, talous ja ympäristövaikutukset. Helsinki: VTT Energia/EDITA.

Suomen energiatalous (1997). Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 8/1997. Helsinki: EDITA