Suhtautuminen suurpetoihin on kautta aikojen ollut pelonsekaisen kunnioittavaa. Ryhtyessään kutsumaan näitä eläimiä "suurpedoiksi", joka sinänsä jo sisältää kielteisen tunnelatauksen, ihminen koki pedot omiksi kilpailojoikseen (Pulliainen 1974:14). Esimerkiksi 1800-luvun tietokirjallisuudessa suurpedot kuvattiin ahneina, pelottavina ja vahvoina eläiminä. Tuolloin petojen myös ajateltiin olevan osa Jumalan säätämää maailmanjärjestystä, toisin sanoen ne koettiin luonnonvoimana eli hasardina. Petovihan synnyn kannalta merkittäviä seikkoja ovat olleet mm. Topeliuksen ja Lönnrotin - arvostettujen kansanmiesten - kirjoittamat kansantarut, joissa suurpedot esiintyvät pahoina, mutta kunnioitettavina eläiminä. 1950-luvun jälkeisinä vuosikymmeninä petoja on inhimillistetty lehtien palstoilla; niiden on kerrottu osaavan juonia ihmisiä vastaan ja jopa väistelevän luoteja (Pulliainen 1984:11,82).