Sarjakuvat tulivat minulle tutuiksi jo lapsena, jolloin luin paljon Aku Ankkojen lisäksi Asterixeja, Lucky Lukeja, Marsupilameja, Pikoa ja Fantasiota sekä Mustanaamiota (häpeän tunnustaa). Lapsuusvuosien jälkeen sarjakuvaharrastukseeni tuli teini-iän pituinen tauko, kunnes löysin parikymppisenä aikuisten sarjakuvat. Rakastuin heti ensilukemisen jälkeen Corto Malteseen, ja ensimmäisten vaikuttavimpien sarjakuvakokemusteni joukkoon kuului myös Didier Comésin Silence. Pierre Christinin ja Enki Bilalin työt tulivat tutuiksi samaan aikaan, ja aluksi Milo Manarakin kiinnosti. Hieman myöhemmin luin Avaruusagentti Valerianin seikkailuja, joihin ihastuin välittömästi. Nelisen vuotta sitten kiinnostuin myös mangasta, johon tutustuin lukemalla Rumiko Takahashin Maison Ikkokua. Sittemmin manga-innostukseni on vain kasvanut, ja kirjahyllyyn on kertynyt seuraavia sarjoja: Lum *Urusei Yatsura, Inu-Yasha, Nausicaä, Battle Angel Alita, Mai the Psychic Girl, Akira ja Blade of the Immortal. Olen ennen kaikkea eurooppalaisen ja japanilaisen sarjakuvan ystävä, mutta olen lukenut innokkaasti myös ElfQuestia, Calvin and Hobbesia ja vuoden 1984 sekä 1985 Ryhmä-X:iä sekä vähemmän innokkaasti Sin Cityä, Elektra Assassinia ja Sandmania. Viime aikoina olen tutustunut myös lasten sarjakuviin - varsinkin Maailman vahvimpaan nalleen.

SARJAKUVAJUTTUJA

(sisältävät SPOILEREITA)

  • Battle Angel Alita
  • Inu-Yasha
  • ElfQuest
  • Valerian

    Sarjakuvalinkkejä:

  • Oulun manga- ja animekerho
  • Anime Web Turnpike
  • Dark Horse Comics
  • Viz Comics
  • Blueberry
  • Corto Maltese
  • Maison Ikkoku
  • Inu-Yasha
  • Valerian
  • Kupla-akatemia
  • Pääsivulle