| Kehittämishanke | ||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
Toteutus Työtapaesimerkit on valittu siten, että ne tukevat
koulun ja opettajankoulutuksen opetussuunnitelmissa esitettyjen tavoitteiden
saavuttamista. Opetus-opiskelu-oppimisprosessia koskevan lähestymistapansa
puolesta ne on jaettu neljään ryhmään:
Tietoiseen reflektiivisyyteen tähtäävät työtavat Tietoisen reflektiivisyyden taidolla tarkoitetaan miettimisen ja harkinnan
taitoa. Se on itsensä tiedostamista ja tietoisuutta omista taidoista, haluista
ja mahdollisuuksista sekä taitoa hallita omaa oppimisprosessia. Se sisältää
kyvyn valikoida työskentelytapoja ja kehittää uusien ongelmien edellyttämiä
toimintatapoja sekä valmiuden osallistua työtä ja sen tavoitteita koskevaan
päätöksentekoon. (Luukkainen 2005, 59.) Dewey (1910, 72) tiivisti
reflektiivisen ajattelun loogiset periaatteensa teoksessaan How we think viiteen
vaiheeseen: 1) ongelman tunnistaminen
(a felt difficulty) 2) ongelman paikantaminen
ja määrittely (its location and definition) 3) mahdollisen ratkaisun
ehdottaminen (suggestion of possible solution) 4) seurauksien arviointi (development by reasoning)
ja 5) lisätoimenpiteet tai
ratkaisun hyväksyminen tai hylkääminen (further observation and experiment
leading to its acceptance or rejection). Vaiheet eivät ole täsmälleen
toisistaan erotettavissa tai seuraa toisiaan tietyssä järjestyksessä. Deweyn
mukaan reflektiivinen ajattelu edellyttää tiettyjä persoonallisia
luonteenpiirteitä ja asennetta, kuten ennakkoluulottomuutta ja vastuullisuutta.
Reflektiivisen ajattelun prosessi on jatkuva. Prosessin edetessä tulee esille
jatkuvasti uusia ongelmia. Konstruktivistisiin
käsityksiin tiedonmuodostuksesta kuuluu puolestaan se, että yksilö rakentaa
tietämystään niiden kokemusten ja tietämysten perusteella, jotka hän pystyy
liittämään kyseiseen tilanteeseen (Ausubel 1963; Rauste-von Wright &
von Wright 1995). Oppimisen osalta konstruktivistisissa suuntauksissa on
lisäksi keskeistä luovien, reflektiivisten toimintojen ja oppijoiden
aktiivisuuden korostaminen sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys.
Aikaisemmat tiedot vaikuttavat siihen, miten kokemuksia tulkitaan. (Tynjälä,
1999, 37–61.) Elämysten ja kokemusten
kautta oppiminen on ihmiselle luonnollinen tapa selviytyä ja kehittyä.
Parhaimmillaan se on tapa tarkastella maailmaa, ymmärtää sitä ja elää sen
kanssa tasapainossa. Se voi olla yhdistävä side sukupolvien ja kulttuurien tai
eri oppiaineiden, tieteenalojen ja tieteiden välillä. Kasvun tavoitteena voi
olla kyky elää omaa elämäänsä itseään, toisia ihmisiä ja ympäristöä
kunnioittaen. Elämysten ja kokemusten kautta oppimisessa korostuu myös yksilön
ja ryhmän välinen vuorovaikutus. Ryhmän itsekunnioitus perustuu sen jäsenten
keskinäiseen kunnioitukseen. (Lehtonen 1998, 7.) Oppimisprosessi alkaa oppijasta, joka toimii ryhmässä vuorovaikutuksessa
opettajan ja vertaisoppijoiden kanssa. Yhteiselle ryhmäkokemukselle etsitään
sopiva ympäristö ja paikka, jossa voidaan toimia aktiivisesti ja
kokonaisvaltaisesti. Ryhmässä luodaan ongelman ratkaisutilanne, jossa toteutuu
ns. kokemuksellinen sykli (Kolb 1984). Koetaan elämys, jota tarkastellaan,
havainnoidaan, pohditaan ja käsitteellistetään. Tämän jälkeen toimitaan
aktiivisesti uudessa tilanteessa ja koetaan uusi elämys jne. Kokonaiskäsitys
muodostuu siten syklisen prosessin tuloksena. Prosessi etenee haluun ja tahtoon
kokea jälleen uusi elämys, josta siirrytään uuden ongelmaratkaisutilanteen
välityksellä uuteen kokonaiskäsitykseen. Näin prosessi jatkuu ja kehittyy
laajempana ja syvällisempänä eteenpäin. (Karppinen 1998, 35.) Esimerkkinä tällaisesta työtavasta on oppimispolun tehtävien kautta
tapahtuva ensiapuopetus. Oppimispolku voidaan rakentaa vaikkapa koulun
lähimaastoon. Siihen kuuluu viisi pistettä, joissa harjoitellaan hoitamaan
erilaisten havereiden seurauksena syntyneitä kuvitteellisia tapauksia. Kullakin
pisteellä on opettajan tai oppijoiden laatima aihe, tapauskuvaus siihen
liittyvine tehtävineen sekä tehtävien tekemiseen tarvittava välineistö.
Esimerkissämme ensimmäisen pisteen aiheena on ”Yläraajan murtumien ensiapu”
(Taulukko 4.5). Tapauskuvaus voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: ”Olet
lenkkeilemässä metsässä ja kaverisi kompastuu ja kaatuu vatsalleen. Hän
valittaa kovaa kipua sekä ranteessa että olkapäässä. Hän ei pysty liikuttamaan
kättä. Ranne ja solisluu ovat murtuneet.” Oppijoiden tehtävänä on pohtia
ensiavun tarpeellisuutta ja sen toteuttamiskeinoja sekä harjoitella ensiavun
antamista ja potilaan kuljettamista ”hoitopaikalle”. ”Hoitopaikalla”
tarkastellaan tehtyjä toimenpiteitä ja niiden oikeellisuutta ottaen samalla
huomioon ensiavun antamiseen vaikuttavat anatomiset ja fysiologiset seikat.
Tämän jälkeen oppijat siirtyvät seuraavalle pisteelle jne.
Miten toimit? 1. Minkälaista ensiapua annat ja
miksi? Miten toimit? Miten toimit? Miten toimit? |
|||||||||||||||||||||||||||||